Jotain aitoo

images2.jpg

Tänä aamuna pääsi itku.

Mä en saa oikeastaan itkettyä useinkaan vaikka haluaisin. Toisinaan sitä kyynelsadetta tulee ihan urakalla, mutta koen sen kuitenkin tunnetaakkaa tyhjentävänä ja kaikkinensa puhdistavana. Suurimmaksi osaksi ajasta kuitenkin rintakehällä tuntuu olevan ikäänkuin blokki, joka estää pienimmätkin kyyneleet. Nyt kuitenkin pystyin siihen ja ilmeisesti se tuli ihan tarpeeseen…

Syy miksi itkin, on se, että en koe kuuluvani mihinkään. Tai lähinnä, en oikein tunne kuuluvani tähän alati muuttuvaan maailmaan. Tekstini on ehkä mielipiteitä herättävä ja saattaa synnyttää jopa jonkinmoisen ”paskamyrskyn” (antaa tulla vaan), mutta ainakin kirjoitan avoimesti omista tuntemuksistani. 

Lähetin ystävälleni samassa rytäkässä tyhjentävän viestin päässäni liikkuvista ajatuksista; 

”Miksi kaikki haluaa nykyään vaan jotain Instagram -pimpuloita? Vai onko ne viihdettä? Musta tuntuu, että mä en ole yhtään mitään. Kuka haluaa tyhjäpään, jolla on vitusti meikkiä ja täytetyt tissit? Mä en jaksa tätä maailmaa. Mä en löydä täältä paikkaani.”

a) Antaa kaikkien kukkien kukkia, jokainen olkoon juuri sellainen kun on, mutta minkä takia jokainen haluaa olla toistensa kopioita Kardashian -contouringein ja erilaisin ”epäaidoin” keinoin? Minä en ymmärrä.

b) Ulkonäkö on k a t o a v a luonnonvara. Mitä sitten, kun se ulkonäkö vähitellen katoaa, mitä jää jäljelle? Tyhjä sisältö? Mitä sitten on? Mitä nämä ihmiset, jotka kekkuloi alusvaatteissa, silikonitisseissä, lopulta hakee? Ovatko he surullisen epävarmoja vai nimenomaan helvetin itsevarmoja? 

c) Joo. Ehkä yleistän. Jokainenhan saa näyttää täysin siltä miltä haluaa ja tehdä itsestään juuri sellaisen (aidoin tai epäaidoin keinoin), kuin tahtoo, ja miten parhaiten kropassaan viihtyy ja kokee olonsa hyväksi. Kuka minä olen ketään tuomitsemaan. Tai millään tapaa yleistämään, että epäaidoin keinoin itsensä muokkaavat ihmiset olisivat sisällöltään tyhjiä.

MUTTA; itse koen, että tässä maailmassa kilpailu on kovaa. Koko ajan ihmiset etsii sinkkumarkkinoillakin parempaa ja parempaa. Mitä se sitten onkaan se kaikista paras? Tai tuleeko sitä eteen lopulta koskaan, koska mikään tai kukaan ei kelpaa? Deittaillaan useita samaan aikaan ja etsitään kauniimpaa, ja.. no, parempaa. Mihin se lopulta päättyy? Tuleeko sitä unelmien vaihtoehtoa lopulta eteen? Mitä se sitten tarkalleen onkaan? Kaikki yrittävät nostaa juuri itsensä esille, ehkä epätoivoisin keinoin. Mukautumalla (ja tällä sanalla varsinkin itselle on erityisen huono ja tuhoisa kaiku).

Tiedän, että itse epäeheänä, herkkänä, toipilaana ja muutenkin hauraana ihmisenä olisi nyt hyvä pitää kaikki tällainen itsestä etäällä. Olen usein miettinyt myös Tinderin poistamista. Joo, kyllä, latasin sen tässä keväällä. Itseasiassa kolme kertaa ja kahden poiston jälkeen se jäi puhelimeeni. Enkä sano, että se olisi huono paikka. Olen saanut sitä kautta hyviä tyyppejä, jopa ystäviä elämääni. En kadu siltä osin hetkeäkään.

Minun on myös todella vaikea luottaa ihmisiin. Kaiken kokemani jälkeen en usko, että minä voisin olla yhtään kenellekään se ykkönen, se siistein tyyppi. Miksi ihmeessä olisin? Voin ainakin sanoa olevani aito. Olen juuri 110% tällainen. Olen puhelias. Avoin. Sosiaalinen. Empaattinen. Herkkä. Luova. Pohdiskelija. Positiivinen. Optimisti. Luova. Mutta ennen kaikkea aito. Olen aito sisältä ja ulkoa. Ainoa ”epäaitous” mitä minussa on, on mikroblendig -kulmakarvat (nauran melkein ääneen, ompa epäaitoa!) Joo, meikkaan, käytän välillä päivettäviä vartalovoiteita ja raidoitan silloin tällöin hiuksia. Ai niin, ja lakkaan kynnet. Hah.

Keskustelin tästä aiheesta myös eilen illalla lyhyesti muutamien ystävien kanssa. Toinen sanoi minulle; ”Miia, sinä et ole mikään pimpula, olet kaukana siitä, sinä olet ROTUNAINEN!” Toinen sanoi, että ”Miia, sinä olet taitelija!” Ja tänään yksi totesi; ”Sä olet kaiken tuollaisen yläpuolella. Sä olet upea ja jos joku ei sitä tajua, se on sen menetys!”

Usein mietin, että mikäli en tule kelpaamaan jollekin tällaisena, kuin olen, silloin se ihminen ei ole minua varten. Se on niin yksinkertaista. Enhän minäkään halua sellaista ihmistä lähelleni. Ja minun täytyy olla uusissa ihmissuhteissa äärimmäisen varovainen. Nykyään huomaan myös hälytysmerkit helpommin ja omat toistuvat toimintamallit, joista alkaa kellot soida. Onneksi niin. Olen jotain oppinut. 

Tottakai haluan tulla rakastetuksi ja hyväksytyksi tällaisena. Kunnioitetuksi. Kohdelluksi hyvin. Välillä pelkään, että tämä maailma ei ole enää sama, jossa voisin riittää juuri omana itsenäni. Niinkuin tiedän, että se itsen rakastaminen täytyy alkaa ensin ihan itsestä, ennen kuin joku toinen voi rakastaa.

 

Herättänee ajatuksia? Kommentteja alle!

Kommentit (14)
  1. Oot täydellinen tyttö!

    1. Ohh.. No ei kai kukaan meistä täydellinen sentään ole, mutta riittävä kai kuitenkin olen tällaisenani, se saa riittää, kiitos sinulle!

  2. Kun vuosia sitten murehdin, ettei kukaan koskaan ihastu muhun, ystäväni sanoi: ”Ehkä sä et ookaan sellainen, johon vaan ihastutaan, vaan sellainen, johon joku rakastuu tulisesti.” Ja se piti paikkansa! Tapasin ihmisen, joka näkee mut sellaisena kuin olen ja tykkää musta juuri tällaisena.

    Kun on herkkä ja erilainen, ei huku massaan, vaan löytää maailmasta ne ihan parhaat tyypit rinnalleen. Ne, jotka katsoo pintaa syvemmälle. Oon varma et sullekin tulee käymään niin. <3

    1. Oih! Ompa ihana tarina! Kiitos kun jaoit sen kanssani (ja muidenkin lukijoiden!)

      Ja iso kiitos kauniista kommentista, 🙂

Kommentointi suljettu.