Jotain hyvää

Koska mun tekisi mieli niin kauheasti kirjoittaa tästä tyhjyydestä, elämän epäreiluudesta, yksinäisyydestä, sydänsuruista, ahdistuksesta, masennuksesta, uupumuksesta, lamaantuneisuudesta, stressiä ja huolta tuottavista asioista sekä (juuri nyt tämän hetkisen) elämäni punaisen langan puuttumisesta jne. Niin kirjoitankin tänään sen sijaan vasta-ajatuksina – jotain hyvää.

 

f15c3fe8b4f15881a30b92b024b92834.jpg

 

Kiitollisuuden aiheita elämässä on aina, vaikka tämän sumean tumman pilven takaa niitä onkin huomattavasti haastavampi nähdä. Tai ne voi ehkä nähdä, tai niiden olemassaolon tiedostaa, muttei niihin saa samanlaista tunnekokemusta, kuin ilman tätä sairautta saisi. Sellaista läikehtivää oloa. Sellaista on ikävä. Onnentunteita.

Ajattelin tänään listata kiitollisuuden aiheita kuitenkin:

 

1. Nukuin yli kymmenen tunnin yöunet. Tämä kun ei ole omalla kohdallani mitenkään ollut koko ajan edes mahdollista. Nukkua, tai saati nukkua yhtäjaksoista unta. Nyt unta onneksi riittää, vaikka elämäntilanteeni onkin hankala. Onneksi riittää.

 

2. Tein mutteripannukahvit, paistoin banaaniletun ja ripottelin päälle mustaherukoita – aamiainen minun makuun. Kahvi on minulle suuri lohtu.

 

3. Taustalla soi ”Your Favorite Coffeehouse” -lista Spotifystä. Tämä on ihanan rauhallista taustamusiikkia, sellaista, mihin ei liikaa lähde itse mukaan. Hengittelee vain. Kotini onkin tällainen pieni oman elämäni kahvila. Tällaisia rentouttavia listoja minulla on tallennettuna muitakin, mm. Calm Down ja Atmospheric Calm.

 

4. Sain varattua aamiaista syödessäni akupunktiohoitokerrat tulevalle viikolle ja sitä seuraavalle. Varasin myös vartalohoidon loppukuulle ja kasvohoidon huhtikuulle. Itsen hoitaminen on tässä kohtaa suuressa roolissa. Teen sitä vaikka väkisin (vaikka toinen puoli minusta käskyttääkin tekemään aivan toisin.)

 

5. Poltan samalla mun tän hetkistä lemppari tuoksukynttilää; &Other Storiesin Studio:ta. Tää tuoksun, taustalla soivan musiikin ja herkullisen aamiaisen pyhä kolminaisuus saa olon väkisinkin hitusen kevyemmäksi. Tuoksukynttilöiden voimaa ei sovi vähätellä. Olen polttanut pitkän aikaa tuoksulyhdyssä santelipuu -tuoksuöljyä. Jostain luin, että santelipuun tuoksun arvellaan auttavan masennusoireisiin. Päättelinkin tästä, että ehkä sitä alitajuisesti etsii juuri itseä (syvemminkin) puhuttelevia tuoksuja.

 

6. Mietin, lähtisinkö Yrjönkadun uimahalliin saunomaan ja uimaan, lenkille vai joogatunnille. Yin -jooga tekisi nyt hyvää. Parasta on myös se, että mun ei tarvitse tehdä yhtään mitään (okei pitäisi tiskata, mutta se saa toistaiseksi odottaa iltaan tai huomiseen..) Mutta, tää rento ja rauhallinen olo hiukan tarttuu kerrankin, eikä pääni ole ihan niin täynnä kaaosta. Joku kevyt liikunta tekisi hyvää yöllä pahasti jumiutuneelle yläkropalle. 

 

Toivotankin näiden asioiden siivittämänä leppoisaa sunnuntaita ihan jokaiselle siellä! Haastan teidät tämän kirjoituksen myötä etsimään tästä päivästä edes yhden hyvän asian. Se voi olla ihan pienikin.

Kommentit (2)
  1. Uusi lukija
    19.3.2017, 19:21

    Löysin blogisi tänään ja oli pakko samalla selata monen kuukauden postaukset läpi ja en edes tiedä mitä sanoa.. mutta huh sä olet vahva! Oletko jossain tarkemmin kertonut noista traumaattisista kokemuksista / mistä kaikki lähti ? Toki tilanne on useiden tekijöiden summa , mutta niin..

    1. Näkisitpä minut, miten täällä istun sanattomana… En tiedä mitä muuta sanoa kuin NÖYRÄ KIITOS! Sitä vahvuutta löytyy, kun on pakko löytyä. Välillä epäilen omaa vahvuuttani, olenko mä vahva? Pitäisikö mun olla vahvempi? Usein mietin myös, miten en luovuttanutkaan vuosi sitten. Olin varma, että elämäni on tässä. En oikeastaan nähnyt enää muuta mahdollisuutta. Olin menettänyt käytännössä ”kaiken”. Kuola valuen ja tuijottaen seinää näin kuvainnollisesti meni mun päivät. En kyennyt puhumaan tai kontaktiin muiden ihmisten kanssa. Elämästä tuli ykskaks aikamoisen hankalaa. Nukkuminen eikä syöminen onnistunut ollenkaan. Olin silloin aivan varma, että jos ei pää lakkaa lopullisesti toimimasta, niin kroppa viimeistään pettää. Näin ei kuitenkaan onneks käynyt. Onhan tässä melkoinen urakka saada itsensä taas jaloilleen, mutta I quess it is worth it.

      Noihin syvempiin traumakokemuksiin en lähde täällä blogin puolella niin tarkasti, (etenkin kun kirjoitan omilla kasvoillani) ja lukijakuntaakin on paljon, mutta uskoakseni sen rivien välistä voi arvella, mihin nämä kokemukset mahdollisesti liittyy. Olen kirjoittanut pari postausta siitä, miten kaikki romahti pikkuhiljaa.. Varmaan sen / ne postaukset olet lukenut?

      Kiitos kun seuraat, tervetuloa mukaan jatkossakin!

Kommentointi suljettu.