Mielelläni töitä teen

Kirjoitin viime postauksessa siitä, miten työ on ollut minulla motivaattori toimintaan. Miten se on pistänyt suorittamaan. Eikä pelkästään työ, vaan ylipäänsä elämässä kaikki. Olen touhottanut tukka putkella paikasta a paikkaan b. Mutta jatkaakseni parilla ajatuksella vielä tuota työnäkökulmaa, niin työ on ollut minulle myös pakopaikka ahdistavilta ajatuksilta ja ehkä itseni kohtaamiselta. Olen mielelläni haalinut paljon tehtäviä, vastuuta ja helposti venyttänyt työpäiviäni. En ole uskaltanut kohdata todellista, sisäistä tyhjyyttä, jonka sairaus pakotti silmästä silmään kohtaamaan. On ollut työminä, se rooli, jossa koen olevani jotain, olevani tärkeä.

Oivalsin kuluvalla viikolla sen, että ilman tuota työn tuomaa roolia (ts. työminä), olen nyt ikäänkuin alaston. Minun tuleekin miettiä ja pohtia, mitä muita rooleja minussa on, mitä muita osia minuun kuuluu, ja miksi minun on oikeastaan aika vaikea nähdä itsessäni sitä kaikkea muuta, kuin se työrooli? Suuri tekijä, miksi ajattelen näin, on, että työ tekee minusta merkityksellisen. Se antaa minulle niin paljon ja koen olevani tärkeä. Tärkeä osa työyhteisöä, tärkeä työntekijä ja hyvä siinä mitä teen. Nyt sairauslomalla ollessani en ilmiselvästikään voi tehdä töitä, joten se pistää minut aikamoiseen patti-tilanteeseen.

116024-black-and-white-quote-graphics.jpg

Itsensä roolittamista voi kuitenkin tutkia. Sain hoitajaltani neuvoksi piirtää itseni ja ympärille pilviä (tai ympyröitä, palloja, mitä ikinä) ja jakaa roolit näiden pallojen sisään erikseen. Tutkia sitä, mitä kaikkia roolia minään mahtuukaan ja millainen ihminen olen näissä erilaisissa rooleissa. Selventäminen antaisi ehkä vähän perspektiiviä sille, että on todellisuudessa paljon muutakin, kuin työminä (ja järjellä ajaltetuna tiedänhän minä sen!).

Toinen tehtävä, minkä sain, oli kuormakartta. Kuormakartan idea on se, että paperille jaetaan pala palalta mieltä kuormittavat asiat palasiin, jolloin ne jäsentyy paremmin. Sen jälkeen aletaan ns. purkaa kuormaa. Eli, kirjataan ylös mitä voi näille asioille tehdä juuri nyt, mitä voi tehdä myöhemmin ja onko asioita, (joille ei voi tehdä tässä hetkessä, eikä myöhemmin mitään) vaan jotka tulee vaan radikaalisti hyväksyä.

Kolmas tehtävä, joka minulla on työn alla, on kirjoituskuuri. Minä kirjoitan paljon, kirjoitan tätä blogia, kirjoitan ajatuksia, kirjoitan tunteista, kirjoitan.. kaikesta. Kirjaan ja milloin mihinkin. Mutta se on minulle luontainen tapa purkaa tuntojani. Tämä kirjoituskuuri painottuu siihen, että otetaan joka kerta ”pöydälle” yksi asia, tunne, joku mieliharmi, josta spontaanisti kirjoitetaan 2-3 päivän ajan noin 20 minuuttia. Siten, että ei mieti mitä tai miten kirjoittaa, vaan purkaa kaikki tunnot kaunistelematta ja paperille. Ikäänkuin ajatuksenvirtana. Ja sitten vaihtuu aihe. Tällaisen kirjoituskuurin on tutkittu hoitavan ihmismieltä yhtä hyvin kuin terapiatyöskentelyn.

Neljäs tehtävä, mikä minulla on tehtävänä, on ns. ensiapulaukun kasaaminen. Sinne tulee siis kasata tavaroita, asioita, tuoksuja, (mitä ikinä), mikä voimakkaan ahdistuksen hetkellä voisi helpottaa oloa. Monella on voimakkaassa ahdistuksessa keinot hukassa, mutta tarpeeksi usein asioita toistamalla keho ja mieli oppii siihen, että ne alkaa (kuin itsestään) rauhoittua ja sehän on se päämäärä! Itselläni toimii esimerkiksi piikkimatto. Joskus tarvitsen kylmägeelipussin niskaan. Toisinaan voi olla joku laventelin tuoksu. Tai joku pehmeän tuntuinen kangas, jota voi silittää ja joka maadoittaa takaisin tähän hetkeen. Erilaiset aistiärsykkeet siis. Näitä on vaikka ja kuinka. Jos tämä aihe kiinnostaa enemmän, voin kirjoittaa tästä enemmänkin.

Muitakin tehtäviä on (joko ulkopuolelta annettuja, tai itselleni itse haasteiksi tekemiäni), mutta tässä näin alkuun. Ja tuohon kirjoittamiseen vielä, kiitollisuuskirja toimii erinomaisen hyvin avartamassa ajatuksia siitä, että elämässä on edelleenkin hyviä asioita, vaikka sairaus yleiskuvaa tummentaakin.

Ja kuten huomaatte, teen itseni, mieleni ja sairauteni kanssa jatkuvaa ahkeraa työtä. Haluan oppia ymmärtämään itseäni paremmin ja elää tämän jälkeen vapaammin ja hiukan kevyemmin askelin eteenpäin. Mikään kun ei tapahdu itsestään, vaan itseä täytyy haastaa ja uskoa parempaan!

Mikä teitä on auttanut ymmärtämään itseänne paremmin? Oletteko kokeilleet vastaavia keinoja, kuin minä?

Kommentit (5)
  1. Kiitos kauniista kommentistasi, mikäli tekstien kautta oivallat jotain itsestäsi – se antaa minulle aika paljon. Että apua näistä on muillekin, mahtavaa. Minulle kirjoittaminen on todella, todella tärkeä väylä purkaa tuntojani, selventää ajatuksia läheisilleni, jakaa tietoa niin niille, jotka eivät tiedä tästä sairaudesta mitään, mutta myöskin vertaistuen näkökulmasta. (Tulipas pitkä lause!) Monet sanovat, että olen rohkea ja uskalias, että voin avoimesti olla ikäänkuin ”haavoilla” ja ”auki”. Se on minulle luontaista. Olla avoin. Olla se mitä olen. En osaa muutakaan. Tottakai jätän kaikista yksityisimmät asiat kertomatta, ihan itsesuojelun vuoksi. Mutta mielestäni muuten tästä asiasta avoimesti puhuminen auttaa pikemmin, kuin tuottaisi harmia.

    Kaikkea parasta sinulle tähän syksyyn ja toivon, että saat asiat kondikseen mahdollisimman pian! Mutta älä kiirehdi, anna aikaa (ja armoa!) <3

  2. Painiskelen tällä hetkellä samantapaisten ongelmien kanssa. Mulla vasta epäillään masennusta joka on lauennut työuupumuksen takia. Voisin tuon tekstin alun melkein kopioida terapeutilleni. 😀 Pakenen töihin itseäni, töissä mulla kerrankin on jotain väliä ja joku mua tarvitsee. Olen siis oikeasti aiheuttanut loppuun palamisen ihan itse, se ei ole työpaikan syy. Tunnen järkyttävää syyllisyyttä kun en enää voikaan tehdä töitäni kunnolla ja vika on vielä mun oma.

    Kiitos tästä tekstistä ja kiitos kun kirjoitat muutenkin. Uskon että kirjoittaminen voi auttaa valtavasti, mutta ei varmasti ole helppoa jakaa vaikeita asioita elämästään muille!

Kommentointi suljettu.