Minä = hyödytön?

Olen kamppaillut tämän blogipostauksen otsikon kanssa kautta aikani. Ehkä joskus huomaamattani, joskus ehkä ihan tiedostaenkin, mutta keskittymättä siihen, että se on ongelma. Nyt olen tullut tuon asian äärelle ja tajunnut, että se on ongelma.

Aihe onkin ollut tämän viikon teema terapiassa. Huomenna jatketaan.

Tämä kaikki oikeastaan lähti siitä, että…

1. Tajusin, että jos en saa vapaapäivinäni aikaan mitään järkevää, siivousta vähintään tai jotain – on vapaapäivä mennyt hukkaan.

2. Aina pitää hoitaa (mieluiten kaikki) velvollisuudet, ennen kuin voi levätä. Vaikka lepo olisikin se ensisijainen juttu. En kestä katsella ympärillä vallitsevaa kaaosta. Olen tyytyväinen itseeni vasta, kun olen hoitanut mielessäni vaivaavat asiat.

3. Ollessani vaikkapa Kuopiossa (kuten viime viikonloppuna), minun tulisi olla (omasta mielestäni) maailman paras sisko, ystävä, täti, ihminen. Olla aikaansaava, seurallinen, energinen, esimerkillinen. Haluaisin olla paras mahdollinen täti Patrikille, jotta se muistaisi aikuisena, miten ihana olin. Podin kovasti syyllisyyttä siitä, että en jaksanut lähteä siskoni ja Patrikin kanssa maanantaina metsäkävelylle. Itkeskelin paljon, koska minusta tuntui, että olin täysin hyödytön. Dissosiaatio iskee usein Kuopiossa, vaikken haluaisi. Makaan lattialla, sohvalla, sängyllä vuoronperään. Minusta tuntuu niin tahmealta ja vaikealta, että hyvä kun vessassa jaksan käydä tai nostaa vesilasin. Se on aivan kamalaa. Kotona ollessani vielä laukkua pakatessa mietin, mitä kaikkea yhdessä tehdään ja miten minä autan ja hoidan. Se ei koskaan mene niin ja sitten alkaa kauhea ruoskiminen.

Terapeuttini sanoi, että mikään tuollainen asia ei määritä mun ihmisarvoa. Että jos olen hyödyllinen, niin sitten vasta olisin arvokas ja tärkeä vaikkapa ystävä tai perheenjäsen. Hän sanoi, että ainoa paikka, jossa tulee olla hyödyllinen, on työpaikka. Ja onhan se oikeassa.

Minulla on sen ehkäisykapselin asennuksen jälkeen ollut aika hankalia oloja. Kirjaimellisesti vitutusta ja itseinhoa. Parina viime päivänä ollut pitkästä aikaa myös sellainen olo, että haluaisin rankaista itseäni. Satuttaa. En ole kuitenkaan siihen sortunut. Olen luvannut sen Jimmylle. Ja olen myös heti noiden ajatusten hiivittyä mieleen ottanut yhteyttä kriisikeskuksen Mareenaan ja sovittiin tapaaminen. En halua antaa sairastuneen mieleni sanella, mitä kannattaa tehdä. Ajatukseni harvoin ovat totta. Eivät nämä, eivätkä nuo hyödyttömyys / arvottomuus -ajatukset. Mutta helpompi se on sanoa, kuin elää sen mukaan.

Tein tässä eräänä päivänä tunnelukkotestin. Voisin jakaa kaiken siitä, mutta kopioinkin vain ne kohdat, jotka nyt koskettaa tai liippaa läheltä tätä aihealuetta. Vaatimuutta itseä kohtaan. Ehkä voin palata muuten niihin tuloksiin myös, jos jotakuta lukijaa ne ylipäänsä kiinnostaa?

 

”Olet hyvin ankara itsellesi ja rankaiset itseäsi jos toimit väärin. Olet usein vihainen itsellesi ja moitit itseäsi tekemistäsi virheistä. Saatat miettiä tekemisiäsi jälkikäteen, ja tuntea syyllisyyttä tai häpeää siitä miten olet toiminut. Saatat olla vihainen itsellesi koska olet joskus heikko, tunteellinen tai tarvitseva. Jos jotain pahaa tapahtuu sinulle, saatat ajatella että se oli ansaittua, etkä kaipaa myötätuntoa tai sääliä. Saatat olla rankaiseva myös lähimmäisiäsi kohtaan. Lapsesi saattavat kuulla kunniansa jos asiat eivät mene mielesi mukaan. Sinun on vaikea antaa anteeksi itsellesi ja toisille etkä hyväksy puolusteluja kovin helposti.”

 

”Olet vaativa itseäsi kohtaan, vaikka luultavasti itse pidät vaativuuttasi ihan kohtuullisena. Sinusta tuntuu, että koko ajan on tehtävä jotain, saatava aikaan tai pidettävä asiat ja tavarat järjestyksessä. Et voi olla tyytyväinen itseesi jos et täytä vaatimuksiasi – siksi tuntuu ettei mikään koskaan riitä, aina on jotain tavoittelemisen arvoista. Riittämättömyyden, epäonnistumisen, huonommuuden ja häpeän tunteet vaanivat ja iskevät ellet yllä koviin vaatimuksiisi. Ponnistelet välttääksesi näitä ikäviä tunteita ja se aiheuttaa sinulle ahdistusta ja stressiä. Stressi saattaa ilmetä erilaisina fyysisinä oireina – unettomuutena, väsymyksenä, korkeana verenpaineena, vatsahaavana tai paniikkikohtauksina. Sinun on vaikea rentoutua ja vain nauttia elämästä. Saatat olla enimmäkseen turhautunut ja ärtynyt itseesi ja toisiin. Elämä on suorittamista, ja uskot että se joskus tuo sinulle palkinnon – vapauden tai täydellisyyden. Loppujen lopuksi saavutukset kuitenkin tuntuvat tyhjiltä ja hamuat seuraavia tehtäviä ja haasteita. Jos päätät menestyä jossain, luultavasti menestyt siinä – osaamatta kuitenkaan pysähtyä nauttimaan menestyksestä. Ehkä lyöt laimin ystäviäsi tai läheisiäsi – koska et ehdi rentoutua ja antaa toisille aikaasi.”

 

”Olet oppinut huomioimaan toisten tarpeita herkästi ja niinpä omat tarpeesi jäävät helposti sivuun. Jos asetat omat tarpeesi etusijalle, tunnet todennäköisesti syyllisyyden tunteita. Uhraudut, jotta et joutusi kokemaan syyllisyyttä siitä, että et ole huomioinut riittävästi toisia. Uhraudut omasta tahdostasi, et toisten vaatimuksesta, koska muiden tarpeet yksinkertaisesti ylittävät omasi. Saatat olla luonnostasi empaattinen, etkä halua toisten kokevan mielipahaa. Koet itsesi vahvaksi ja kannat vastuuta toisten hyvinvoinnista. Sinun on helppo olla toisia kohtaan ymmärtäväinen ja myötätuntoinen. Kuuntelet yleensä toisten ongelmia ja kerrot omistasi vähän.”

Kommentit (4)
  1. Hei Miia! Luin äsken juttusi maaliskuun Ellestä ja oli pakko tulla ottamaan yhteyttä. Juttua lukiessa alkoi itkettää, koska tarinasi kuulosti niin tutulta ja kipeältä. Olen itsekin kärsinyt mm. todella pahasta unettomuudesta enkä ole aiemmin kuullut kenestäkään, jolla olisi ollut samanlaisia kokemuksia. Minua ei usein edes uskota jos kerron kokemuksistani. Nyt tiedän ainakin etten ole ainoa tässä maailmassa joka on kokenut vastaavaa. 🙂

    1. Ompa ilo kuulla, että olet saanut vertaistukea kirjoituksestani. Tietenkin olen myös pahoillani puolestasi, koska tiedän, mitä olet käynyt läpi. Miten voit nyt? Miten selvisit unettomuudesta? Halauksia sinne ja aurinkoa alkaneeseen kevääseen!

  2. Minna täällä
    22.3.2018, 17:40

    Moikka! Kahlasin blogisi läpi parissa päivässä (lomalla on aikaa). Kylläpä olet saanut kestää unettomuutesi kanssa. Itse olin muutama vuosi sitten lähes samassa tilanteessa. Niin tuttua mitä kirjoitit..
    Toivon sinulle kaikkea hyvää eikä aina tarvitse jaksaa️

    1. Olen kuullut tuon aiemminkin, että blogi kolutaan läpi kerralla. Tekstit kuulemma imaisevat mukaansa, joka on minusta tietenkin kirjoittajan näkökulmasta todella imartelevaa. Ihanaa, että lukijoita kiinnostaa ja kirjoittamani jutut on helppolukuisia. Miten sinä voit nyt? Millainen taival sinulla on ollut? Jos haluat, voit heittää minua sähköpostiviestillä koska tahansa!

      Halauksia ja kaikkea hyvää sinne sinullekin, aurinkoa alkaneeseen kevääseen!

Kommentointi suljettu.