No fear

21767717_10155624624731678_247929791_n.jpg

 

Tilasin viime perjantaina itselleni Sugarista tuttavani, upean Taika Mannilan suunnitteleman t-paidan. Se on ihanan simppeli ja ajaton, materiaaliltaan lempeän pehmeää luomupuuvillaa ja ennen kaikkea tuo teksti – NO FEAR – sehän kolahti ja paita oli pakko saada.

All I want to do is walk with no fear in my heart. Tämän paidan tarkoitus on inspiroida kantajaansa pelottomuuteen” – lukee nettisivuilla. Tämä paita on minulle ikäänkuin tietynlainen rohkaisu ja muistutus pelottomuuden tärkeydestä. Rohkeudesta. Uskaliaisuudesta. Intuition kuuntelemisesta ja kuulemisesta. Siitä, että menee, ja tekee, vaikka pelottaisikin. Pelko on onneksi vain tunne, eikä se ole kaiken kattava totuus. Pelko useinkin rajoittaa elämää ja sitä vastaan tulee uskaltaa taistella. Itsesuojeluvaistoa tietenkin kuunnellen… En rohkaise mihinkään päättömyyteen tällä kuitenkaan.

Hain paidan Sugarin showroomilta tänään ja tuo teksti sopii tähänkin tiistaihin melko erinomaisesti.

Aamulla ensimmäisenä, kun sain silmäni auki, m e n i n  v a r a a m a an  l e n n o t. Lähden ensi keväänä ypöyksin Kreikkaan Santorinille. Olen halunnut sinne jo kauan, ja olen myös haaveillut pitkän aikaa matkustamisesta ihan yksin. En ole kuitenkaan koskaan lähtenyt ulkomaille itsekseni. Monet tekee sitä. No. Nyt lähden. Tuo matka tuli eteen, kuin universumi olisi sen minulle heittänyt. Ja minähän otin kopin. 

Tottakai minua jännittää miten selviän perille kohteeseen, vaihtolennoista puhumattakaan ja miten selviän viikon oikeasti ihan yksin. Minulla on ihan todella surkea suuntavaisto ja olen muutenkin sellainen tolskaaja, että syytäkin on vähän jännittää. Minulla ei ole vaikeuksia tutustua uusiin ihmisiin, sekin on toki tervetullutta, jos sille päälle satun. Mutta on tämä nyt ihan uutta. Pelottavaa. Jännittävää. Ihanaa. 

Näen itseni kävelemässä pitkä pellavamekko päällä avojaloin rinteisiin rakennetuissa kylissä, uppoutumassa johonkin hyvään kirjaan, aikaisella aamu-uinnilla, virkistävillä päiväunilla.. Katselemassa auringonlaskua ja nautiskellen jotain hyvää paikallista viiniä. Ihan vaan rentoutuen ja nauttien. Tutkiskellen. Sekä ympäristöä, että itseäni. Santorini on niin autenttinen kohde, että tiedän jo nyt, että tulen viihtymään. Se on varma. Minulla on matkasta kutkuttavan hyvä fiilis. Se on minulle voimaantumisen matka. Menen sinne juhlimaan hienosti edennyttä toipumistani. Se on ikäänkuin palkinto pian kahden vuoden kestäneestä taistelusta. Olen jo voittaja, kun olen selvinnyt tänne saakka. Ja olen jo niin pitkällä, että uskallan tehdä tällaisen matkan yksin.

 

“I think I deserve something beautiful.” 

Elizabeth Gilbert – Eat, Pray, Love

Kommentit (13)
  1. Oooo! Todella jees! tää on myös mun haave, mutta vielä en oo viikonloppua pidempään ollut yksinäni riessussa, jonka agenda on olla lomalla. Oon kyllä harjoitellut jo vähän käymällä yksin brunssilla ja konserteissa/teatterissa. Ai saakeli, että oli hurjaa käydä ekaa kertaa yksin brunssilla 😀 Oot tosi rohkea!

    1. Hahaa! Kiitos! Yksin leffaan meneminen on kivaa, ja kaiken muunkin puuhastelu. Siihenkin tottuu. Joo tää reissu on rohkee veto, toivotaan et tää myös onnistuu hyvin! 😉

  2. Yksin matkustaminen on parasta. Ihanaa matkaa ja kaikkea hyvää! 

    1. Niin kaikki yksin matkustelevat sanoo. Ehkä minustakin tulee oman elämäni Nuuskamuikkunen. Kiitokset toivotuksista ja kaikkea hyvää myös sinun syksyyn Minna!

Kommentointi suljettu.