Syvissä vesissä

Niin se elämä voi heittää yllätyksiä kehiin. Välillä parempia, toisinaan niitä reilusti huonompia. Kaikki yllätykset kuuluisi kuitenkin ottaa vastaan sellaisena kuin ne tulee ja ajatella, että joku suurempi suunnittelee nämä jutut meitä paremmin. Minulla vaan on taipumus panikoitua, itkeä, surra silmittömän paljon, pelästyä, huolestua, mennä suoranaisesti sekaisin. Ja siis ei nyt mistään pienistä asioista tietenkään, vaan suurista, oikeasti omaa maailmaa mullistavista uutisista. Nyt täytyykin rehellisesti sanoen kertoa, että enpä muista milloin olisin vuodattanut niin paljon kyyneleitä, kuin kuluneena viikonloppuna. Minulla on valtava huoli eräästä minulle hyvin läheisestä ihmisestä, ja pahinta on, etten voi tehdä enempää, kuin olen tehnyt. En voi auttaa ihmistä, jos ihminen ei ole valmis ottamaan apua vastaan. Välillä on mennyt paremmin, sitten taas huonommin. Aina on toivoa, eikä saa luovuttaa. Pelon kanssa oppii elämään. Välillä on helpompaa, välillä vaikeampaa. Sitten tulee niitä nousuja ja laskuja. Uusia alkuja ja sitten taas käänteitä. Jos saisin yhden toiveen, joka toteutettaisi, se liittyisi tähän henkilöön. Tänään sain tällaisen kannustavan viestin;

”Be thankful for bad things in life, for they opened your eyes to the good things, you weren’t paying attention to before”

Suhteet Oma elämä Mieli Syvällistä

Elämännälkä

Moikka ja hyvää alkanutta viikkoa!

Tämä maanantai on ollut poikkeuksellinen. Poikkeuksellinen siksi, että normaalisti ja yleisesti työskentelen joka maanantai klo 11-19 ja tänään olenkin ollut sen sijaan vapaalla. Mitä luksusta – mulla oli / on ollut kolme päivää vapaata putkeen. Viime yönä nukuin melkein 12 tuntia.. (Jostain kumman syystä olin hyvin väsynyt), menin kampaajalle (”jouduin” olla siellä neljä tuntia) jonka jälkeen mentiin Noran kanssa Vanhaan Kauppahalliin, E.Erikssonille herkuttelemaan & viinille. Otettiin extempore lautta Suomenlinnaan ja käytiin siellä jätskillä. Tarkoituksenani oli tulla kotiin postin kautta, (koska siellä odottaa muutama uusi kirja), mutta posti olikin kiinni. Enpä tullut tarkistaneeksi matkalla, vaan vasta sitten, kun olin melkein perillä. Harmitti paljon, koska oli just sellainen olo, että käperryn kotona sohvalle lueskelemaan uusia kirjoja.

Rakastan hankkia uusia kirjoja, sitä fiilistä mikä niistä tulee ja ne tuoksuukin yleensä hyvältä. (En tiedä haisteleeko kukaan muu uusien kirjojen sivuja?) No mutta. Sain tänään valtavasti inspiraatiota kaikista kampaajalla selaamistani ja lukemistani lehdistä ja päätin, että okei, tänään kirjoittelen blogia ihan ajan kanssa ja ihan ajatuksen kanssa. Mulla on hassun innostunut ja energinen (lähinnä edelleenkin vain henkisesti) olo muutenkin ja kauhea elämännälkä. Sellainen olo, että haluaa tehdä ja nähdä ja kokea vaikka mitä. Teen yleensä ennen kesää jonkinmoisen listan asioista, joita tahtoisin kesän aikana tehdä ja sellaisen haluaisin tehdä tänäkin vuonna. Tänä vuonna tosin teen sellaisen poikkeuksen, että teen siitä nyt julkisen. Toivotaan, etten unohda mainita yhtään mitään. Tänä kesänä minulla on kesälomaa pari viikkoa ja muuten olenkin loppukesän töissä. Seuraavia asioita on jo tiedossa; mökkijuhannus, Kroatian purjehdusmatka, lomapäiviä kokonaan ilman suunnitelmia, Ilosaarirock, häät ja yhdet polttarit. Ja hei, siinähän sitä jo onkin. Eräänä iltana kun me oltiin Annin ja Marin kanssa kävelyllä, keksittiin sen matkan aikana vaikka mitä kivoja paikkoja ja asioita, mitä kesällä täytyisi tehdä ja minne yhdessä mennä. Enkä muista nyt yhtäkään. Olisi pitänyt kaivaa kynää ja paperia. Aina sitä meinaa unohtaa kaikki suunnitelmat. Mutta jotain kuitenkin ajatuksia minulla olisi, tällaisia suuntaa antavia tästä kesästä;

1. Aion mennä puistojoogaan/jumppaan/meditoimaan. Ihana Jenniemilia ainakin järjestää puistomediaatioita nyt kesän aikana.

2. Kävellä, pyöräillä, nauttia ulkoilmasta. Olenkin muutaman merenrantalenkin tehnyt jalkaisin, sekä pyörällä. Siinä tuulettuu ajatukset ja se vaan tekee niin kokonaisvaltaisesti hyvää. Matkan varrella voi pysähtyä ihan minne haluaa, ja syödä vaikka jätskin.

3. Käydä uusissa ravintoloissa ja kahviloissa. Ja mieluiten ulkoilma-sellaisissa.

4. Syön kesäruokaa, uusia perunoita, mansikoita, ihania suomalaisia tomaatteja, jne… kaikkea hyvää, mitä talvella ei meinaa saada (tai ei saa) mistään. Ja grillata täytyy! Grilliruoka on ehdoton.

5. Haluan ehdottomasti mennä käymään Tove Janssonin kotisaarella. Sinne on tarkoitus todellakin mennä!

6. Hassua, mutten ole käynyt Hangossa koskaan. Jos aika antaa myöten, voisi tänä kesänä olla Hangon paikka! Kuka lähtee messiin?

7. Tahdon valvoa aamuun asti. Parasta, jos voisi viettää yöttömän yön vaikkapa telttailun merkeissä. Olen vähän sellainen seikkailija ja spontaaniutta rakastava. Ja rakastan majoja ja telttailua. 

8. Me ollaan Kimin kanssa pidetty muutamana vuonna kesäjuhlat, kenties pidämme sellaiset, pienimuotoiset tupareiden tyyliset kemut? Kesäjuhlat, ah! Ne on parhaita. Tai kenties joku muu pitää sellaiset ja me mennäänkin vieraiksi.

9. Ystävä palaa Pekingistä, hänelle olisi myös kiva järjestää juhlat.

10. Porvoo. Mökkeily. Porvoon vanha kaupunki, se on täydellinen!

11. Korkeasaareen voisin mennä pitkästä aikaa.

12. Ahvenanmaalle haluaisin mennä, mutta uskon, etten kesän aikana sinne ehdi. Eli täytyy mennä vaikka elokuussa. Ja onhan se kesä usein vielä silloinkin. Jos tekisi jonkun yhdistetyn Helsinki-Ahvenanmaa-Tukholma-reissun. En ole muuten Ahvenanmaallakaan käynyt koskaan.

Ehdottomasti haluan nauttia, ja mennä ja tulla liikoja suunnittelematta. Spontaanius, olkoon se tämän kesän sana.

lohi.jpg

Siinä vähän vielä kuvaa tästä huipusta päivästä, ja Kauppahallin herkullisista antimista! 🙂 

Suhteet Oma elämä Mieli Syvällistä