Easy like sundaymorning

Näköjään sunnuntaista on muodostunut sellainen blogin päivityspäivä. Tässä on taas mennyt tovi, etten ole kirjoitellut. Tuntuu, että arkipäivät menee hirmuista vauhtia ja viikonloput siinä samassa. Kiirettä siis piisaa. Viime aikoina ollaan mm. juhlittu ystävien synttäreitä,

mansikka.JPG

ulkoiltu, pyöräilty ja ulkoiltu tuttuun tapaan, veljeni ja hänen perheensä oli meillä viikon alussa ja tänään oltiin ystävien kanssa Klaus K:n livingroomissa brunssilla.

brunssi.JPG

Pian alkaa uusi viikko, eikä kesälomaan ole enää kuin vähän reilu kaksi viikkoa. Jännää ja niiiiin siistiä!! Kerron pian, mitä meinataan tehdä..

Kaunista uutta viikkoa!

Suhteet Ruoka ja juoma Oma elämä Ajattelin tänään

Hyvää elämää

Olen tämän kuluneen viikonlopun aikana saanut nauttia kauniista päivistä, hyvästä ruoasta ja maailman parhaasta seurasta.

Perjantaina mentiin töiden jälkeen ystävien kanssa syömään nepalilaista ja sen jälkeen he tulivat meille katsomaan uutta kotiamme. Nautiskeltiin vähän viiniä ja olutta, ja katsottiin vanhoja lukioaikaisia tapahtumia nauhalta, nostalgista…

Eilen herättiin aikaisin nautiskelemaan Ravintolapäivän antimista, iltapäivällä vaan loikoiltiin ja illalla käytiin tyttöjen kanssa vielä lenkillä, pitihän meidän pysähtyä Cafe Caruseliin punaviinilasilliselle, että jaksettiin kävellä loppumatka. Haha!

image33333.JPG

Tänään päätin univelkojen vuoksi nukkua vähän pidempään, sain aamulla ihanan iloisen ja yllättävän puhelun eräältä ystävältäni, söin hitaan ja rauhallisen aamiaisen (mm. itse keräämistäni nokkosista tehty smoothie – nam!), meillä oli skypetreffit veljeni perheen kanssa, sitten hyppäsimme Kimin kanssa pyörän selkään ja huideltiin mennä 14 kilometriä ympäri Helsinkiä. Käytiin kahvilla ja voisilmäpullilla Sinisen huvilan kahvilassa ja kotiuduttuamme tein kesänavaus-salaattia (joka sisälsi esimerkiksi mansikoita ja vuohenjuustoa), sen jälkeen ollaan vaan loikoiltu ja äsken Kimi teki meille lettuja. NAM! Hyvä viikonloppu antaa voimia alkavaan viikkoon! Vai oletteko eri mieltä?

image11111.JPG

image22222.JPG

Suhteet Ruoka ja juoma Oma elämä Ystävät ja perhe