Nukuin viime yönä pitkästä aikaa yhtenäiset yöunet. Lääkkeitse, (niinkuin aina, enemmän tai vähemmän), mutta kuitenkin. Ilman, että heräsin kertaakaan yön aikana. Se on edistystä se. Tosin, en muista koska olisin viimeksi herännyt virkeänä. Saatan aamulla torkahdella uudestaan moneenkin kertaan. Väsymys on uuvuttavaa. Eihän toki lääkkeitse nukutut yöt vastaa muutenkaan tavallista, lääkkeetöntä, syvempää yöunta. Mutta, pääasia on, että nukun!

Lähdin sitten herättyäni Float Kallioon (josta eilen lyhyesti mainitsinkin) ja ideana oli siis mennä tunniksi kellunta-tankkiin mitäs muuta kuin.. kellumaan. Ensinnäkin paikka oli todella viehättävä, kauniisti remontoitu, sisustettu ja siellä huokui kaikenkaikkiaan hyvä tunnelma. Siirryin odottelemaan omaa vuoroani Floatin loungetilaan. Siellä oli tarjolla juotavaa ja soi hyvä musiikki. Sen jälkeen minulle esiteltiin hiukan tiloja ja sitten pääsin omaan huoneeseen, jossa oli tuo kellunta-tankki.

Kävin suihkussa ja siirryin sitten makaamaan tankkiin, joka oli täynnä suolavettä. Mukanani oli bikinit, mutta en kuitenkaan laittanut niitä. Tuntui luontevammalta pulahtaa veteen ihan syntymäasussa, heh. Ajattelin, etten varmaankaan halua laittaa tankin kantta kiinni, jos minua alkaakin ahdistaa, mutta pystyin sen kuitenkin melko alussa jo tekemään. Tankki oli nimittäin todella tilava. Ei mikään tukala ollenkaan. Pelkäsin alkuun myös, että kelluminen tuskin onnistuu minulta, että entäpä jos vaan istunkin siellä tankissa, suolavedessä tunnin verran? Koska automaattireaktio yleensä on, jos menee veteen pitkälleen, alkaa nostaa päätä ja niskaa ylöspäin. Mutta, se sujui todella luontaisesti. Korvat toki peittyi veden alle, mutta siten sain rentoutettua niskan. Käsiä kirveli, koska atooppinen ihoni on alkanut taas oirehtia heti syksyn tullen, mutta nyt huomaan käsien olevan paremmassa kunnossa, kuin ennen tuonne kellumaan menemistä. Kai sillä suolavedellä oli sitten myös iholle hyvää tekevä vaikutus? En pystynyt ihan täydelliseen rauhan tilaan, koska kerta oli tosiaan ensimmäinen ja hiukan jännittäväkin. Se, mitä tankissa tein, välillä makasin ihan paikallaan, kädet pään sivuilla tai takana, tai joogasta tutussa savasanassa, mutta myös liikuin paljon. Käsien ja jalkojen keinuttaminen puolelta toiselle tuntui kuin olisi tanssinut veden pinnassa. Painoton tila. Se oli jotenkin äärimmäisen rentouttavaa. Siinä tuli kehotietoiseksi. Kelluminen tuntui hyvältä. Ihan kuin olisi palannut sinne, mistä on aikoinaan tullutkin.

Tunnin kuluttua alkoi soida rauhallinen musiikki, jolloin tiesin, että on siirryttävä suihkuun. Suihkun jälkeen menin meikkaamaan ja kuivaamaan hiuksia ja sitten tarjolla oli joko vaihtoehtoisesti teetä, tai kahvia. Kiireettömyys on tuon paikan valttikortti. Siellä sai rauhassa ottaa oman aikansa nautiskellen kahvista ja rentoutuneesta olosta. Kaikki on alusta loppuun mietitty tarkkaan. Menen varmasti uudestaan. Plussaa luonnonkosmetiikkatuotteista (sekä suihkussa että sitten tilassa, jossa sai laittaa kasvot ja hiukset kuntoon!) Siellä oli Mia Höytöä ja Evolvea. 

”Kelluminen laskee ihmisen stressihormonitasoa ja nostaa hyvän olon hormonien, eli dopamiinin ja endorfiinin tasoa. Koska kelluja on tankissa painottomassa tilassa, ei kehoon kohdistu painetta mistään suunnasta. Tällöin keho on kokonaisvaltaisessa lepotilassa. Kelluntaa on hyödynnetty rentoutumisen lisäksi muun muassa traumaperäisen stressihäiriön hoitoon sekä urheilun jälkeiseen palautumiseen.”

Hauskaa myöskin oli, että samaan aikaan oli ajan varannut toiseen kelluntahuoneeseen joku toinenkin ensikertalainen nainen ja me satuttiin lähtemään yhtä aikaa samalta pysäkiltä, ja hypättiin samaan bussiin. Paikan päällä mietittiinkin, että hetkinen, miten voikin käydä näin? Että päädytään vielä samaan päätepisteeseen? Hänen kanssaan olikin lopulta paljon juteltavaa ja paljon yhteistä. Jäi hyvin iloinen mieli siitä, että miten elämä tarjoaa aina näitä hassuja, outoja, kohtaamisia, joiden en todellakaan usko olevan sattumanvaraisia. Täytyy vaan olla avoin ja ”auki”, ihmeellisiä asioita tapahtuu, kun antautuu elämälle. Ja ehkäpä samoihin paikkoihin löytää juuri ne ihmiset, jotka (esimerkiksi tässä tapauksessa) kelluntaa syystä tai toisesta elämäänsä kaipaavat.

Kellunnan jälkeen minulla oli niin kauhea nälkä, että menin Sisilialaiseen äärimmäisen hyvälle pizzalle ja lasilliselle viiniä. Sen jälkeen ajattelin, että olisin vielä käynyt kaupungilla muutamassa liikkeessä, (etsimässä esimerkiksi kattolamppua eteiseen) mutta minusta tuntui, etten pysy enää hereillä, enkä voi keskittyä mihinkään. Hyppäsin ratikkaan, tulin kotiin, enkä voinut tehdä mitään muuta, kuin asettua päiväunille. Olin aivan puhki. Nukuin tunnin verran ja olen nyt vähän pirteämpi, että jaksan vielä kirjoittaa, lukea ja touhuta jotain kevyttä kotona. Kävin myös lähikaupassa. Parasta on, kun kauppa on ihan vieressä, eikä tarvitse vetää kuin lenkkarit päälle ja neule niskaan. Ei tule kauppareissusta mitään varsinaista urakkaa. Iisi ilta (ja päivä siis) takana. Ja näköjään se kellunta teki hyvää, kun tuolla tavalla väsähdin. Totaalinen rentoutuminen. Myöskään niska eikä selkä tunnu enää olevan niin jumissa. Mutta, se siitä. Suosittelen kokeilemaan!

Huomenna on jännittävä päivä. Menen käymään sairaalalla. Siellä osastolla, jossa olin hoidettavana viime syksynä kymmenen viikkoa. Siellä on päivä, jolloin entiset potilaat voivat tulla käymään, moikkaamaan henkilökuntaa, kertomaan kuulumisiaan ja kenties antamaan jotain vinkkejä siellä juuri tällä hetkellä hoidossa oleville. Tottakai minua vähän arveluttaa ja pelottaakin se, että onko liian varhaista… Mutta jostain syystä kuitenkin ajattelen, että nyt jos koska. Siitäkin huolimatta, että tämä viikko on ollut haasteellinen. Tahdon mennä nyt, ja ehkä se on (ja toivottavasti se on) viimeinen kerta, kun minun tarvitsee sinne enää koskaan mennä. Tai kävellä edes sen pihan halki. Haluaisin vaan niin kovasti pystyä antamaan muille, hankalassa elämäntilanteessa kamppaileville toivoa, että eteenpäin kyllä pääsee, ja kaikesta toipuu. Tottakai jokaisen tarina on eri, jokaisen taustat ja kokemukset on eri, mutta kuitenkin kaikilla on mahdollisuus parempaan elämään yhtälailla. Ja onneksi on keinoja ja tukea. Kaikenlaisia mahdollisuuksia. Vaikkei sitä aina usko itsekään. Mutta sen kaiken läpikäyneenä, mitä takana jo on, tiedän toipuvani. Täytyy vaan olla virran vietävänä… Antautua. Kellua. Kauheasti ei voi muuta tehdä.

Aion kertoa teille tuosta huomisesta sairaalakäynnistä sitten sen jälkeen, jos en heti huomenna, niin seuraavalla kerralla kuitenkin. Toivon, että kaikki menee hyvin. Eiköhän.