Paniikki

image1.jpeg

Eilen loppupäivästä töissä alkoi ahdistaa. Mieltä painoi moni kuluneen viikon aikana tapahtunut asia ja kaikki sai jotenkin taas ehkä tavallista suuremmat mittasuhteet mun päässä. Nähtiin mun ystävän Hannan kanssa pitkästä aikaa mun töiden jälkeen, ja lähdettiin siitä sitten syömään ja lasilliselle. Helsinki oli (ja on) ihanan hiljainen Ruisrockin takia. Melkein tuntuu, kuin viettäisi kaupunkijuhannusta. Tämä on pitkästä aikaa ikioma viikonloppu vailla suunnitelmia.

Hanna hyppäsi aamulla bussiin ja jäin nyt viettämään viikonloppua itsekseni. Olen nyt mun takapihalla puun alla. Mulla on tuossa rantakassissa lehtiä, kirjoja, muistikirja, kalenteri, hunajamelonia ja yksi malibucola. Ostin tuon juhannukseksi, mutta nyt vasta juon sen pois. Tuo on itseasiassa yllättävän hyvää, (näitä saa ainakin Porvoon K-Citymarketista!) Mä löysin malibucolan vasta pari kesää sitten ja aiheutan joka kerta pientä huvittuneisuutta tilatessani sellaisen.

Mä en saanut viime yönä nukuttua kuin ehkä pari tuntia. Olin illalla jo aikamoisen kierroksilla, pyörin ahdistuksissani ja kauhea paniikki nousi. Söin liian raskaasti, sekin teki tukalan olon. Ehkä myös viini. Sydän jumputti rinnassa tuhatta ja sataa. Hiki vaan valui ja pyörrytti. Yritin nukahtaa samaan aikaan kuin Hanna, mutta ramppasinkin sen sijaan levottomana vessassa ja kuikuilin puhelintani. Sitten iski hätä. Ihan järjetön hätä. Menin kylppäriin ja huomasin meneväni vaan kahta kauheampaan paniikkiin. Aloin heti pelätä uutta romahtamista. Otin lisälääkitystä ja yritin rauhoittua. Tuloksetta. Herätin Hannan, koska tiesin, että hän ei siitä olisi moksiskaan. Olin kuitenkin yrittänyt selviytyä itsekseni jo 1,5h ja tuntui, että rationaalinen mieli oli lakannut toimimasta jo aikapäiviä sitten. Tai no, sen verran se toimi, että tiesin herättää Hannan.

Hanna heräsi, rauhoitteli minua, ja tehtiin yhdessä hengitysharjoituksia. Aika pian sen jälkeen olin alkanut kuorsaamaan. Kuitenkin heräilin pitkin yötä, näin painajaisia ja heräsin jo tosi aikaisin aamulla, enkä saanut enää unta. Tuon kaiken vuoksi huomaan, että mieli on liian virittynyt ja nyt tarvitsen omaa aikaa ja rauhaa ilman sosialisointia. Vaikka ystävien seura tekeekin hyvää. Ja alkuviikosta huomattiin ja todettiin, että minulle EI tee hyvää liika yksinolokaan. Mutta kaikkea täytyy olla sopivassa suhteessa. Nyt tarvitsen yksinoloa. Rauhaa. Lepoa. Onneksi tänään paistaa aurinko, koska saan siitä hirveästi energiaa.

Mun täytyy päättää tää postaus haluamattani tähän, koska läppärin tuijottaminen auringossa on oikeastaan mahdottomuus. En oikeastaan näe edes kunnolla kirjoitanko oikein. Mutta, palaan takuulla lähipäivinä, ellen jo tänään!

Hyvää viikonloppua!

Kommentit (2)
  1. Tsemppii, meillä muillakin on ihan samanlaisia ahdistuskohtauksia. Hienoo että pääsit siitä yli! Tsemppii meille, mieli on kamalan vahva ja pelottava pahimmassa seko ahdistuspaniikissa, mutta me ollaan vahvempia. 🙂

  2. Tsemppii, meillä muillakin on ihan samanlaisia ahdistuskohtauksia. Hienoo että pääsit siitä yli! Tsemppii meille, mieli on kamalan vahva ja pelottava pahimmassa seko ahdistuspaniikissa, mutta me ollaan vahvempia. 🙂

Kommentointi suljettu.