Kuivan ja kutiavan hiuspohjan pelastajat

Tämä talvi on koetellut hiuspohjaani. En muista, että minula olisi koskaan ollut näin kuiva ja kutiseva hiuspohja. Hetken aikaa tuntui ihan sietämättömältä. Laitoinkin googlen laulamaan, ja kyselin parhaita vinkkejä myös instassa. Keräsin tähän postaukseen parhaimmat vinkit kuivan hiuspohjan taltuttamiseen. Jokaisen hiuspohja on erilainen, ja nämä eivät välttämättä toimi kaikille. Jos tilanne on SOS, niin näitä kannattaa kuitenkin kokeilla!

Kuivan hiuspohjan pelastajat

En muista, että hiuspohjani olisi ikinä ollut näin ärtynyt, joten olin ihan uuden edessä. Olen aikaisemmin käyttänyt talven pahimpana ja kuivimpana kautena muutamaa tuotetta, joka on aina auttanut. Ensimmäinen näistä on ollut Sim System 4 climbazole scalp tonic*. Se on hiuksiin jätettävä tehohoito hiuspohjan ongelmia ja hiustenlähtöä vastaan. Hoitaa hiuspohjaa ja ehkäisee hilsettä, talia ja kutinaa. Luo olosuhteet uudelle, terveelle hiustenkasvulle. Parantaa hiuspohjan mikroverenkiertoa. Tämä tuote on ollut loistava rasvoittuvaan hiuspohjaan ja liikaan talintuotantoon. Siksi ajattelinkin heti ensimmäiseksi testata tätä myös kuivan hiuspohjan kutinaan.

Läträsin scalp tonicia oikein isolla kädellä, ja hetkellisesti se tuntuikin auttavan. Se todellakin on ytyä tavaraa, joka tuoksuukin voimakkaalle. Kuitenkin aina pestessäni hiukset, sama kutina alkoi jo suihkussa. Ostin myös saman sarjan shampoon* ja kosteuttavan hoitoaineen*, ja niilläkin on varmasti ollut oma osansa hiuspohjan kunnon paranemisessa. Näitä tuotteita käytin eniten.

Toinen pitkäaikainen luottotuotteeni niin kirsitelevään hiuspohjaan kuin hiusten kuiviin latvoihinkin on ollut XZ Aito Öljyhoito. Öljyhoidon sisältämät runsaat luonnonöljyt ravitsevat, kosteuttavat ja suojaavat hiuspohjaa. Syväpuhdistava vaikutus vähentää hiuspohjan ärtyneisyyttä ja hilseilyä. Öljyhoito tekee hiuksista myös ihan tajuttoman pehmeät. Ajattelin, että öljy jos mikä auttaisi kuivaan hiuspohjaan. Tällä kertaa öljyhoidosta ei tuntunut olevan suurta apua. Tai koska hiuspohja oli niin herkkä ja ärtynyt, ei minulla ollut tarpeeksi kärsivällisyyttä testata öljyhoitoa pidempään. Voi olla, että teho olisi ollut parempi, jos vain olisin käyttänyt pidempään.

Seuraavaa steppiä miettiessäni ajattelin, että toimisikohan samat tuotteet hiuspohjaan kuin vartalollekin.  Päätin kokeilla rasvaista perusvoidetta myös hiuspohjaan. Google tiesi kertoa, että suosituin hiuspohjaan käytettävä perusvoide on Aqualan L. Meiltä ei tätä kotoa löydy, joten kokeilin Apo Base 60% perusvoidetta. Kärsivällisyyteni ei riittänyt testaamaan tuotetta kuin kerran, sillä ainakaan ensimmäisellä kerralla se ei tuonut merkittävää helpostusta.Hiukset sen sijaan tuntuivat superrasvaisilta.

Kampaajan vinkit

Kun tuskailin ongelmani kanssa, laittoi luottokampaajani Maija minulle viestiä, ja kyseli käyttämistäni tuotteista. Ihan ensimmäinen vinkki on siis tarkastaa käytössä olevat hiustenhoitotuotteet. Shampooksi ja hoitoaineeksi kannattaa valita mahdollisimman hellävaraiset tuotteet, ja ylimääräisiä hiusten muotoilutuotteita sekä fööniä kannattaa välttää.

Seuraavaksi Maija kysyi, mikä kohta hiuspohjasta tuntuu pahimmalta. Minulla se oli selkeästi päälaki. Maija kysyi, miten pesen hiukseni, ja  länttäänkö shampoon aina ensin keskelle päätä. Koin suuren ahaa-elämyksen, kun tajusin, että shampoo kannattaa aloittaa sivuilta, ja pestä päälaki vasta viimeiseksi. Suihkussakin ylhäältä tuleva vesi osuu ensimmäiseksi juuri päälaelle. Suurin kuormitus niin shampoossa kuin suihkussakin on osunut juuri siihen kohtaan, joka tuntui kuivimmalta.

Yksi ison asia hiuspohjan kuivuuden taltuttamisessa on kuitenkin ollut ihan pesuvälin pidentäminen. Koska hiuspohjani rasvoittuu ja tuottaa talia, olen aina pessyt hiuksia todella usein. Ihan siis jopa päivittäin. Nyt olen pidentänyt pesuvälin kolmeen päivään, ja sillä on ollut valtava merkitys rauhoittuneeseen hiuspohjaan. Ilmeisesti taliakaan ei kerry niin paljon, kun ilma on kuiva.

Seuraajien vinkit

Kyselin teidän kokemuksia ja vinkkejä instan puolella. Siellä heti ensimmäisenä sain viestin, että vinkit jakoon. Ja toki jaan sekä teiltä tulleet ideat kuin omat kokemukseni. Ja vaikka kaikki ei varmasti toimi kaikille, saattaa tästä postauksesta löytyä juuri se sopiva idea itselle. Näitä tuotteita suosittelitte: Forever First suihke, Weleda hiusvesi*, Aqualan L perusvoide, aloe vera ja atoopikkojenkin käyttämä Kerastase Bain Riche Dermo Calm* -sarjan tuotteet.

Nyt on niin ihana tilanne, että oma hiuspohjani on taas mainiossa kunnossa. Olen jättänyt pidennetyn pesuvälin käyttöön ainakin toistaiseksi, mutta muuten lisätuotteille ei ole tarvetta.

Oliko näissä uusia ideoita sinulle? Ja jos sinulla on joku luottotuote, jota haluat suositella, niin kerro ihmeessä!

Kivaa perjantaita ja viikonloppua! Ja hiuksista puheen olleen, oletko jo osallistunut instan @minneanmuruja puolella naistenpäivän arvontaan, jossa yksi onnekas pääsee toteuttamaan hiusten päivityksen (sis. leikkaus ja väri) luottokampaajani Maijan loihtimana Prof Jyväskylässä?

Lue myös: Minäkin leikkasin (korona)otsiksen! ja Testissä Kerastase Elixir Ultime

Kauneus Hiukset

Pelivinkkejä eskarilaiselle

Leikkirahoja, hauskoja pelinappuloita ja voittamisen riemua. Näitä meillä näkyy useita kertoja viikossa, sillä asuuhan perheessä yksi peli-innokas eskari-ikäinen. Peli-into lienee periytynyt mummoltansa, sillä itsessäni en tunne ihan samanlaista paloa lautapeleihin tai kilpailemiseen. Saimme kunnian toimia Martinexin pelilähettiläinä tänä keväänä, ja ajattelinkin kertoa meidän suosikkipelit ja samalla jakaa kivoja pelivinkkejä eskari-ikäisille.Tatun ja Patun huumori vetoaa viisivuotiaaseen. Ei siis ihme, että juuri Tatun ja Patun Suomi peli nousikin nopeasti lapsen suosikkipeliksi.

Tatun ja Patun Suomi peli

Tämän hetken ehdoton lemppari. Kotimaa kootaan isoista paloista, ja sitten valitaan oma pelihahmo. Pelissä seikkaillaan niin Savonlinnan oopperajuhlissa kuin käydään morjenstamassa presidenttiä Kultarannassa. Yksinkertaistettuna Tatun ja Patun Suomi peli on kuin höpsähtänyt versio ikisuosikkipeli Afrikan tähdestä. Bonuksena kotimaan kartan hahmottamisen oppiminen hauskalla tavalla.

Inkan aarre

Päiväkodista tuttu Afrikan tähden sisarpeli Inkan Aarre oli lapsen ensisijainen toive, kun kuulimme, että meidät on valittu pelilähettiläiksi. Itse hieman epäröin, sillä meiltä löytyy jo Afrikan tähti. Ajattelin, että onko toisessa lähes samanlaisessa pelissä tarpeeksi erinlaisuutta. Lapsi oli kuitenkin niin innoissaan, että innostus tarttui vanhempiinkin. Inkan aarre-pelissä seikkaillaan Etelä-Amerikan jylhissä vuoristomaisemissa, ja etsitään myyttistä Inkan Aarretta. Varo paholaista!

Uno

Ikisuosikki Uno jaksaa viihdyttää vuodesta toiseen. Uno ei ole osa Martinexin pelilähettiläs-pakettiamme, vaan se löytyi meiltä jo valmiiksi. Uno on tarpeeksi simppeli korttipeli, mutta kuitenkin niin koukuttava, että siinä riittää mielenkiintoa myös aikuiselle. Jos jotain tykkään minäkin pelata, niin Unoa! Pieni korttipakka on kätevä mukana reissuissa.

Galactic games

Hieman normaalista lautapelistä poikkeava Galactic games sisältää useamman tarkkuutta vaativan ammuntapelin. Lapsi oli tietenkin heti innoissaan kokeilemassa, miten renkaita ammutaan rengaslingolla. Tämä peli vaatii hieman tilaa, jotta pelikenttä saadaan rakennettua. Pelissä kisaillaan seitsemässä eri lajissa: Pituus, Musta aukko, Ramppi, Avaruuskroketti, Planeettakeilaus, Lähtölaukaus ja Tarkkuusammunta. Ihan paras peli pienen kaverijoukon yhteispeliksi!

Cup of Theraphy muistipeli

Muistipeli on helppo ja kaikille sopiva peli. Cup of Theraphy muistipelin sympaattiset kuvat ovat paitsi söpöjä, niin ne myös opettavat lapsille tärkeitä tunnetiloja ja tunnetaitoja. Muistipelin tiimellyksessä on helppo puhua kuvien tilanteista ja tunteista. Miksi norsua harmittaa, tai miksi halaus tuntuu niin hyvältä. Paksut kuvakortit pysyvät hyvin myös pienemmän pelaajan käsissä.

Kurkku

Hauska Kurkku-korttipeli muistuttaa vähän Unoa. Pelissä asetetaan hauskoja vihanneskuvioisia kortteja vuorotellen pelipöydälle. Päällimmäisenä oleva kortti määrää millaisen kortin seuraava pelaaja voi vuorollaan asettaa: joko samanarvoisen, suuremman tai jos näitä ei ole, pienimmän korttinsa. Kierroksen jälkeen katsotaan, kuka kierroksen voitti. Kun joku pelaajista on saanut kerättyä 21 pistettä, hänestä tulee ”kurkku” ja hän joutuu pois pelistä. Voittaja on se pelaaja, joka on viimeisenä pelissä mukana.

Oliko näissä tuttuja pelejä teille? Vai löytyikö kenties joku uusi kiinnostava tuttavuus?

Iloa viikkoosi! Meillä lomaillaan tämä viikko.

Lue myös: Syyslomalla Lappiin ja Lapsi vastaa kysymyksiin äidistä

*pelit saatu osana Martinexin pelilähettiläisyyttä

Perhe Lapset