En tiennyt, että syksyni kaipasi teemalevyä, mutta kun kuulin Taylor Swiftin uusimman Folklore-albumin, tiesin heti, että meidät on tarkoitettu toisillemme. Ymmärsin, että tässä on tämän syksyn soundtrackini. Jotain, jota kaipasin tämän syksyn pimeyteen. Folkloren tummat, hienostuneet ja kaihoisat biisit pyyhkivät ylitseni kuin hyökyaalto. Levy on samaan aikaan toivoa antava, ja alakulossa ihanasti vellova.Kuva: Insider

Folklore valaisee syksyn mustaamaa sieluani

Olen vähän sellainen kausikuuntelija, mitä tulee musiikkiin. Kun innostun jostain levystä tai artistista, kuuntelen ja fiilistelen lähinnä juuri tämän kyseisen artistin tai levyn musiikkia muuta kuuntelematta. Aikaisemmin korvissani on soinut esimerkiksi A Star Is Born-leffan soundtrack sekä Ida Paul & Kalle Lindroth:in tuotanto. Nyt päässäni soi Taylor Swift.

Olen aikaisemmin kuunnellut Taylorin vanhoja popbiisejä lähinnä kokkaillessani. Tämä uusi levy on kuitenkin ihan toista maata. Ehkä levyssä näkyy Taylorin kasvaminen niin ihmisenä kuin biisintekijänä, tai ehkä levyn yhteistyökumppanit, The National-yhtyeen Aaron Dressner sekä laulaja-lauluntekijä Jack Antonoff, ovat vaikuttaneet levyn indie-fiilikseen. Joka tapauksessa levy on minulle täysi kymppi. En muista, koska olisin viimeksi ollut näin vaikuttuntut mistään levystä.

Voi olla, että oma pimeän vuodenajan mustaksi maalaama mielenmaisemani reagoi tähän levyyn voimakkaammin nyt, kuin jos olisin törmännyt siihen vaikka sen julkaisun aikaan keväällä. Taiteessa, oli se sitten musiikki, elokuva tai kuvataide, minulle tärkeintä on juurkin se fiilis, jonka se saa minussa aikaan. Saatan rakastaa jotain hömppäelokuvaa, vaikka se ei ehkä ole millään mittareilla a-luokan mestariteos, joka saisi kriitikoilta ylistystä. Folklore sen sijaan on kyllä saanut ylistystä myös kriitikoilta, joten en ehkä ole tämän mieltymykseni kanssa yksin.

Kaihoisa kolmiodraama ihastuttaa

When you are young, they assume you know nothing
But I knew you
Playin’ hide-and-seek and
Givin’ me your weekends
I, I knew you
Your heartbeat on the High Line
Once in twenty lifetimes  -Cardican, Taylor Swift

Jo ennen kuin luin, että albumi kätkee sisäänsä kaihoisan kolmiodraaman, rakastin sen biisejä. Ne vievät minut jonnekin kauas. Kauas tästä kylmästä ja kolkosta vuodenajasta. Matkustan jonnekin kauas omasta keski-ikää lähestyvän ruuhkavuosien runtelemasta elämästäni. Kuljen 20 vuoden taakse teini-iän suuriin tunteisiin. Kun kaikki oli vielä edessä ja mahdollista. Kun rakkaus tuntui suurelta ja ehdottomalta. Kun luuli tietävänsä kaiken, vaikka ei oikeastaan vielä tiennyt juuri mitään.

Folkloren biiseistä Betty, August ja Cardigan muodostavat uskomattoman kauniisti kirjoitetun teini-ikäisten nuorten rakkaustarinan. Jokainen biisi on kerrottu yhden kolmiodraaman osapuolen näkökulmasta. Biisit on kirjoitettu niin hienosti ja koskettavasti, että tunnen sympatiaa paitsi petettyä osapuolta kohtaan, niin myös näitä kahta muuta tarinan henkilöä kohtaan.

Nämä kolme biisiä luovat hienon tarinan ja tunnelman. Mietin ensin, että jos tämän tunnelman saisi purkitettua elokuvaksi, niin siitä tulisi varmasti hitti. Mutta kuten kirjoista ja elokuvista yleensä sanotaan, ei elokuva ehkä onnistuisi ilmaisemaan näiden biisien sanomaa samalla intensiivisyydellä kuin mitä biisit kertovat. Kuten kirjojen filmatisoinnissa, ehkä tässäkin tapauksessa jotain jäisi puuttumaan.

Jos kiinnostuit, niin kuuntele ainakin nämä kolmiodraaman osapuolten biisit:

Lempeyttä uuteen viikkoosi! Mitä sulla on tällä hetkellä kuuntelussa?

Lue myös: A Star Is Born – rosoinen rakkaustarina