Neulomon Veera-tunika ja arvonta!

Sunnuntai valkeni hieman pilvisenä mökillä, mutta rentouttava mökkireissu oli juuri sitä, mitä mieli kaipasi ensimmäisellä lomaviikolla. Täydellinen alkuvuoden nollaus metsämaisemissa. Tämä ensimmäinen lomaviikkoni ja sen inspiroima superviikko huipentuu tänään paljon pyydettyihin asukuviin sekä Neulomon lahjakortin arvontaan!Tämä kevät ja kesä on oĺlut niin huikea, sillä olen saanut edustaa Neulomoa heidän brändilähettiläänään.Tämä on ollut hirmuisen mieluinen pesti, josta olen nauttinut täysin siemauksin. Olen päässyt tutustumaan uutuuksiin ennen kuin ne on julkaistu ja antamaan palautetta vaatteista, joita olen saanut käytettäväksi.

Te lukijat ja instaseuraajat olette antaneet ihanaa palautetta Neulomon asuista, ja erityisesti siitä, että on ollut kiinnostavaa nähdä Neulomon vaatteita plussakokoisen päällä. On ihana huomata, miten paljon kivaa palautetta olette antaneet.

Näissä kuvissa minulla on päällä Veera-tunika kauniissa punasaven sävyssä. Ihana kuosi on tämän kesän uutuus nimeltään Takapiha. Ihastuin tähän kauniin punaiseen sävyyn, ja minusta se sopii minulle kivasti. Veera on itselleni uusi tunikamalli. En tiedä, koenko omakseni tällaista alaspäin levenevää mallia, vaikka se kaunis onkin. Mitä tykkäät tästä asusta?

Kokoan kaikki Neulomo-asuni vielä yhteen postaukseen tämän kesän päätteeksi, ja paljastan, mikä on ollut oma suosikkini. Nyt kuitenkin ojennan vuoron teille. Yksi ihana lukija/seuraaja pääsee valitsemaan itselleen jotain mieluista Neulomon verkkokaupasta, sillä saan yhteistyössä arpoa yhden 50 euron lahjakortin! Jee!

Neulomon verkkokaupasta löytyy kaikenlaista ihanaa kesävaatetta ja rakastettuja klassikoita. Mitä sinä valitsisit?

Neulomo arvonta

Yhdessä Neulomon kanssa haluamme ilahduttaa yhtä lukijaa/seuraajaa arpomalla yhden 50 euron lahjakortin Neulomon verkkokauppaan.

Näin osallistut arvontaan:

  • Kommentoi tähän postaukseen 11.7.2020 klo 23.59 mennessä, mihin tuotteeseen käyttäisit lahjakortin. Muista jättää toimiva sähköpostiosoite!
  • Osallistua voi myös instagramissa seuraamalla @minneanmuruja sekä @neulomocom tilejä, ja tykkäämällä arvontakuvasta. Kuvaan voi myös tägätä kaverin, joka saattaisi innostua arvonnasta.
  • Voittajalle ilmoitetaan voitosta sähköpostiosoitteeseen/instan DM:llä, joka on jätetty osallistumisen yhteydessä (s-postiosoite ei näy muille). Osallistujien tietoja käytetään vain voiton kommunikointiin ja palkinnon lähettämiseen. Palkinnon vastaanottaja vapauttaa Järjestäjän vastuusta, joka aiheutuu tai väitetään aiheutuneen arvontaan osallistumisesta, palkinnon lunastamisesta tai sen käyttämisestä. Osallistumalla arvontaan osallistuja hyväksyy ja sitoutuu noudattamaan näitä arvonnan sääntöjä.

Onnea arvontaan! Arvon voittajan 12.7.2020.

Lue myös: Neulomon Virta collegetunika ja kuulumisia, Minut valittiin Neulomon brändilähettilääksi ja Neulomon Marika-tunika on jo klassikko

*tunika ja lahjakortti yhteistyössä Neulomon kanssa

Muoti Päivän tyyli

Sitruunainen mustikkajuustokakku tarjoillaan ruutuina

Superviikko jatkuu seuraavasti melko makeasti. Nimittäin tänään on vuorossa helppo sitruunainen mustikkajuustokakku. Tai voisi sitä sanoa mustikkaiseksi sitruunajuustokakuksikin. Joka tapauksessa tämä ihana juustokakku tehdään uunivuokaan, ja se on helppo tarjoilla ruutuina. Testailin tätä reseptiä ensimmäistä kertaa, ja vaikka se mainio olikin, niin pientä viilaamista jää vielä seuraavaksi kerraksi. 

Olen paistettujen sitruunaisten juustokakkujen suuri fani, mutta korkeat juustokakut ovat joskus hankalia saada kypsiksi keskeltä. Ne on myös usein haastavampi tarjota mallinsa vuoksi. Tällä kertaa halusinkin testata jotain nopeaa ja näppärää. Nämä juustokakkuruudut olivat juuri sitä, mitä kaipasinkin.

Sitruunainen mustikkajuustokakku (n. 12 palaa)

Pohja:

2,4 dl huoneenlämpöistä voita

1,2 dl sokeria

1 rl sitruunankuorta raastettuna

3 dl jauhoja

Täyte:

2 kpl Valio Viola sitruunatuorejuustopakkausta (2 x 200g)

1,2 dl sokeria

1 rl sitruunankuorta raastettuna

1 rl vanilijauutetta

2 kanamunaa

Päälle:

n. 1 dl mustikoita

Tee näin:

Sekoita voi sokerin ja sitruunankuoren kanssa. Lisää jauhot.

Painele taikina leivinpaperilla vuorattuun uunivuokaan. Uunivuoan koolla saa säänneltyä kakun paksuutta. Itse valitsin liian pienen vuoan, ja kakun pohjasta tuli liian paksu. Ensi kerralla käytän 34cm vuokaa. Esipaista pohjaa noin 10 minuuttia 180 asteessa uunin keskiosassa.

Sekoita keskenään tuorejuusto,sokeri ja vanilijauute. Lisää sitruunankuori. Jos et löydä sitruunatuorejuustoa, voit ostaa maustamatonta, ja lisätä sitruunamehua sekokseen. Lisää munat yksitellen hyvin sekoittaen.

Kaada tuorejuustoseos lämpimän pohjan päälle. Lämmitin pakastemustikoita mikrossa hetken, jotta ne sulivat. Nostele hieman lämmenneet mustikat kakun päälle, ja käytä haarukkaa tai esim. puista grillivarrasta tehdäksesi kauniita kuvioita mustikoista.

Paista uunissa 30-40 minuuttia, tai kun täyte on hyytynyt. Anna asettua jääkaapissa muutama tunti ennen tarjoilua.

Nämä ruudut olivat paksusta pohjasta huolimatta varsin hyviä. Vuoka hupeni nopeasti, eikä juustokakkua riittänyt mökille vietäväksi. Sitruuna ja mustikka ovat lyömätön yhdistelmä, joka antaa muuten aika täyteläiselle juustokakulle raikkautta. Juustokakku ohuina ruutuina toimii mainiosti, jos kokee korkeamman juustokakun liian tuhdiksi jälkkäriksi. Juuri sopivan kokoinen kesäjälkkäri. Näitä testataan uudelleenkin!

Miltä näyttää sitruunainen mustikkajuustokakku? Oletko juustokakkujen ystävä, vai tuntuvatko ne kermaisuudessaan liian tuhdeilta?

Kivaa viikonloppua! Muistuttelen tässä samalla kesäisistä Kanto design korvisarvonnasta sekä Globe Hope reppuarvonnasta! Superviikko huipentuu vielä sunnuntaina erääseen superkivaan juttuun! Kuka arvaa, mikä blogin mukana kevään ja kesän kulkenut juttu voisi olla kyseessä?

Lue myös: Helppo kesäinen jälkiruoka ja Sitruuna-mangokakku laseissa

Koti Ruoka ja juoma