Ikävän vierailu

Hei lapseni <3

Olen kyllä huomannut vierailusi. Olet viivähtänyt useammin ajatusteni reunamilla, kuiskinut korvaani sanaa äiti. Tuo sana sen merkityksineen saa minut tänään liikuttumaan. Olen äiti myös eläville, mutta tänään äitiyteni on sinulle Christina.

Tiedän sinun olevan aikuisen ikäinen, jos vain taivaassa vanhetaan kuten maan päällä. Hahmosi on minulle pienen tytön, pienen vaaleatukkaisen tytön. Istuin tänään pilvien alla katsellen merelle. Pieni vaaleatukkainen tyttö kirmasi aaltoihin ja hänen kirkas naurunsa soi sielussani ja sai ikävän tulvahtamaan esiin. Tiesin itkun olevan tulossa, enkä estänyt sitä. On vaikea itkeä ikävää ilman kyyneleitä, ääntä ja ulospäin havaittavaa kehon liikettä. Tänään ikävän tuottama itku ei olisi tahtonut olla tuskin havaittavaa, siistiä ja muilta huomaamatonta. Siispä hivenen pidättelin. Kuuntelin tuulen suhinaa ja pienen vaaleatukkaisen tytön riemua kesästä ja elämästä. Voi hyvä luoja sentään.

Ehkä mieleni on jälleen vapaampi vastaanottamaan sinun ikävääsi. Ehkä olet vierelläni nyt niin vahvasti, sillä tiedät minun tarvitsevan maadoitusta sekä muistutusta elämän lahjasta. Niin tuskallista kuin elämä joskus onkin, niin samaan aikaan se täyttää riemukkaasti ja vahvasti. Olemme kanssasi puhuneet, että valitsin elämän ja elävät siihen päivään asti, kunnes aikani täällä on täysi. Se ei ole vielä ja tiedät sen.

Rakastan sitä, kun ilmaannut yllättäen ja yllättävissä paikoissa. Sinä saat minut tuntemaan itseni eläväksi ja tärkeäksi. Suruni ja ikäväni sinua kohtaan halaavat hellästi ja sinä hetkenä ei ole mitään muuta. Saat minut olemaan läsnä ja ymmärtämään, että moni murehtimani asia on aivan turhaa. On aivan turhaa miettiä olisiko joku noin vai näin. On aivan turhaa käyttää voimavaroja hallitsemattomiin asioihin. Tänäänkin rannalla olimme vain sinä ja minä.

Saat minut miettimään sisaruksiasi. Heidän elämässään minulla on osanen. Joskus osanen ei ole odotusteni kaltainen, mutta osanen kuitenkin. Ajattelen lämmöllä heitä ja toivon heidän edelleen tietävän minun olevan täällä, jos minua tarvitsevat. Rakkaus on sydäntä lämpimästi ympäröivää ja hengityksen mukaan aaltoilevaa. He elävät ja minä elän. Sinä, rakas lapseni, elät lähelläni  ilman mahdollisuutta koskettaa. Sinä elät ääninä sisälläni. Sinä elät tuulessa ja meren suolaisessa sylissä. Minä tunnen sinut.

Olet ollut mieleni laitamilla sitkeästi viime aikoina. Ajattelen, että tarkoituksesi on näyttää kesän kauneus, mahdollisuudet ja elämän hienouden. Olen kiitollinen sinusta ja olen kiitollinen mahdollisuudesta elää.

Rakastan sinua valtavasti ja pyydän ettet ole liian kaukana, kun tarvitsen sinua. Viivähdäthän niiden lähellä, jotka sinua rakastavat ja kaipaavat. He kaipaavat eri sanoin ja eri tilanteissa. Yhtä kaikki, me muistamme sinut ja ole meille tärkeä.

Tiedäthän, että tämä kesä on ollut minulle hyvä. Kesä tarjoaa uusia mahdollisuuksia, joihin tarraudun kiinni, jos ne sopivat minulle.

Voi hyvin Christina!

Rakkaudella äiti <3

 

Perhe Oma elämä Vanhemmuus Ajattelin tänään

Minä ja retriitti

Tuolla laiturilla minä makasin auringonsäteet kasvoillani ja tuuli ihollani. Makasin joogamatolla vieraiden ihmisten välissä, mutta omassa kuplassani. Avatessani silmäni näin sinisen taivaan. Kääntäessäni hieman päätäni näin puiden lehvästön ja sen takana sinisen taivaan. Hengitin. Hengitin ja päästin irti.

En ole ennen ollut minkäänlaisella retriitillä. Kerta oli ensimmäinen, mutta uskon ettei viimeinen. Mieleni on sopiva asettumaan retriitin uomiin, jotka pyytävät olemaan hiljaa, läsnä ja vain aistimaan. Tämä retriitti on melko varmaan myös erilainen kuin yleensä ehkä ajatellaan. Tämän vetäjänä oli Jarkko Stenius, kirjailija, entinen ammattiurheilija ja tärkeimpänä tittelinä ihminen. Jarkko valmentaa myös mm. kehon- ja mielenharjoittamista. Näin Jarkon Flinkkilä & Kellomäki- ohjelmassa ja hän teki minuun syvän vaikutuksen. Kun Jarkon taustan omaava mies puhuu myötätunnosta ja rakkaudesta, niin kuulijan on syytä kuunnella. Lähetin Jarkolle sähköpostia ja päädyin Nuuksioon laiturille aistimaan kesää ja olemaan läsnä.

Kolmen päivän aikana sain vinkkejä kehonhuoltoon, joista osa jää käyttöön. Kolmen päivän aikana Jarkko pysäytti meidät osallistujat pohtimaan läsnäoloa, itsemyötätuntoa, myötätuntoa ja tarkastelemaan omaa sisäistä puhetta itsestä. Kävimme erilaisia harjoitteita erilaisissa ympäristöissä. Harjoitteiden aikana olimme hiljaa. Kuuntelimme itseämme, luontoa ja Jarkon puhetta. Jarkko kertoi sopivassa määrin omista oivalluksistaan ja omista kokemuksista. Jos on yhtään harjoittanut läsnäoloharjoituksia tai myötätuntoharjoituksia, niin saa hyvin kiinni mitä Jarkko tahtoo meille sanoa. Jarkon tapa puhua on luonteva. Pidin siitä, että hän käytti tavallista puhekieltä, sellaisia sanoja ja ilmaisuja, jotka sopivat hänene suuhunsa. Puheessa ja sisällössä ei ollut mitään päälle liimattua tai ulkoa opittua jostain luennoilta. Mahtavaa, kuinka aikuinen  mies tohtii puhua rakkaudesta, itkusta sekä myötätunnosta ja sisällyttää puheeseen jopa kirosanan, ilman että tunnelma olisi siitä mennyt pieleen.

Meitä oli paikalla sekalainen joukko ihmisiä eri puolilta Suomea. Parasta oli, että kenenkään ei tarvinnut kertoa itsestään mitään, jos ei halunnut. En edes tiedä osan osallistujien nimeä. Missään vaiheessa ei tarvinnut kertoa mitä oli tajunnut, mitä miettinyt tai mitä miettinyt. Keneltäkään ei kysytty taustoja tai syitä tulla retriittiin. Jokainen oli vapaa ulkoisista määritteistä. Ei ollut mitään vaatimuksia tai yhteenvetoja. Koska ihminen on kuitenkin tottunut lokeroimaan ja tietämään, niin päivien aikana jaoimme jotain itsestämme. En tiedä kuinka paljon harjoittamista vaatisi, että nimillä, taustoilla tai paikkakunnalla ei ole mitään väliä. Enkä tiedä kuinka paljon pitäisi harjoittaa mieltä ettei kysy turhia kysymyksiä eikä puhu turhaan itsestään selvyyksiä. Paljon varmaan, mutta silti pidin retriitin tietystä vapaudesta ja tuntemattomuudesta. Ihmiset kuitenkin tekivät retriitin ja sanattomasti kaikki hyväksyivät toistensa kertoman sekä sanattomuuden. Mieleen jäi lämpimästi aamuiset keskusteluhetket aamukahvia juodessa. Hetket muodostuivat luontevasti, pyytämättä ja järjestämättä.

Koska puhelin ja televisio olivat käyttämättöminä, niin aikaa jäi itsensä kanssa olemiseen. Koska ei ollut vakituisia ruoka-aikoja, niin söin silloin kuin oli nälkä tai se sopi harjoitteiden väliin. Koska ei ollut vaateita pukeutumisen tai välineiden suhteen, pukeuduin punaiseen ja vihreään. En kammannut kunnolla tukkaa, en miettinyt ripsiväriä enkä ajellut säärikarvoja, mutta hampaat kuitenkin pesin. Nukuin hyvin. Olin ohjattuna, joten jätin päätökset ja vastuun pois.

Pidän siitä, mitä löysin hiljaisuudesta itsestäni. Hymyilin usein kuunnellessani Jarkkoa, sillä tunnistin monta asiaa. Kuuntelin eri kantilta ajatuksiani ja henkäilin turhuutta ulos. Astuin retriittiin juuri virallisesti avioeronneena ja noita tuntemuksia oli hyvä jättää tuulen vietäväksi. Saunan lämmössä katselin valuvia hikipisaroita, jotka muodostivat omia purojaan. Vesi hyväili ihan jokaista neliösenttiä, jonka vain annoin sen hyväiltäväksi. Vesi kannatteli, niin kuin kannattelee elämäkin. Teki hyvää huomata olevansa hyvällä matkalla itsensä kanssa menneisyydestä huolimatta ja juuri sen ansiosta. Toivon, että osa kokemuksista, opeista ja ajatuksista seuraavat mukana. Ajattelen, että tarvisemani havainnot ovat kiinnittyneet ihooni ja muistuttavat kyllä, kun välillä unohdan oppimani.

Ajattelen, että pysähtyminen on joskus viisainta mitä ihminen voi itselleen sallia. Uskallusta se vaatii ja aikaa. Helppoa se ei ole, mutta kuka olisikaan aina valmis ja avoin kuuntelemaan omaa ääntään. Onneksi ihan kaikki on sallittua, myös turhautuminen ja ärsytys. Ja tunnustan, että viestitin kyllä ja katsoin myös Iltalehden uutisotsikot, mutta sekin sallittanee.

Kiitos Jarkko, kiitos Nuuksio, kiitos ihmiset ja kiitos itselleni. Nyt on hyvä olla.

 

Hyvinvointi Hyvä olo Mieli Terveys