Olen nyt tottunut ajatukseen lapsesta sen verran, että olen alkanut harkita ihka ensimmäistä hankintaa lapselle. Haluaisin hankkia sellaisen söpön nallukkahaalarin.

Joko sua jännittää, että minkälainen kätyri sieltä tulee? Olemme matkalla rakenneultraan.

Mieheni on ollut viikon reissussa. Vietin viikon aikana montakin hetkeä sohvalla kuvaten videoita vatsastani.

Lähipiirini tuntuu tulvivan raskausuutisia. Se on hirveää. Ei todellakaan yhtä musertavaa kuin aikana ennen raskautta, mutta silti ahdistavaa.

Minua alkaa jännittää aina juuri ennen neuvola-aikaa, ettei sykettä enää sittenkään löydy.

Nojatuolejahan hankkivat lapsettomatkin ihmiset, ehkä siksi haave siitä tuntuu luonnollisemmalta kuin ajatus vauvanvaatteista tai lastenvaunuista. Tai siitä sängystä, jonka viereen aioin sen asetella.

Minulle oli vaikeaa hankkia äitiyshousut, eli ensimmäinen raskauteen liittyvä tavara sitten neuvolakortin, enkä ole valmis edes vilkaisemaan lastenosaston suuntaan. Ajatus oikeasta lapsesta on vieläkin liian hyvää ollakseen totta.

Otin itselleni symbolisesti erittäin merkittävän askeleen raskauden saralla: asioin elämäni ensimmäistä kertaa äitiysvaateosastolla.

Miesjoukossa on ollut mukavaa olla töissä. Henkilökohtaisuuksista huolimatta esimerkiksi nämä asiakkaat eivät ikinä kysyneet minulta suoraan lapsista – veikkaisin, että naisvaltaisella alalla näin ei olisi todellakaan päässyt käymään.

Äitienpäivän viikonloppu on valtavan monelle ihmiselle, kuten minulle, yksi vuoden vaikeimmista viikonlopuista. Lapsettomuus on elämäni suurin trauma.