Meuhkaamisvuosi 2016

Vuoden alussa on hyvä pohtia syvällisesti paitsi uudenvuodenlupauksia, myös Google Analyticsin toimintaa. Monien muiden tavoin minäkin olen nyt sukeltanut syvälle sen syövereihin ja pulpahtanut sitten pintaan mukanani tietoa tämän blogin luetuimmista postauksista viime vuoden ajalta. Arvelin etukäteen, että vahvoilla olisivat erilaiset meuhkauspostaukset (genre, jota Pumpui-Lotta omassa vuosikatsauksessaan kuvasi oikein osuvasti sanoilla vouhkausta ja nillitystä) ja oikeassa olin – paria poikkeusta lukuunottamatta kaikki kärkisijojen tekstit olivat sellaisia, joita kirjoittaessani muistan olleeni kiukkuinen kuin pieni perkele. Jos siis kaipaat elämääsi vähän feministiragea, kannattaa lukea nämä viime vuoden huippujutut vaikka vielä uuteen kertaan:

2016blogi.jpg

1. Miehellä ei ole oikeutta naiseen

A.k.a. se postaus, jostain sain eniten käppäpalautetta ikinä, ja jota ruodittiin tuohtuneesti kaikenlaisilla keskustelupalstoilla. Taisi muuten olla meikän eka kerta minkään keskustelupalstan aiheena – score!

2. Mistä puhumme kun puhumme abortista

Tämä teksti syntyi, kun tajusin yhtäkkiä miesten roolin loistavan poissaolollaan abortista ja erityisesti abortista rankaisemisesta keskusteltaessa. Ottaen huomioon, että raskauden alkamiseen tarvitaan miehen sukusoluja, tämä on ns. jännä juttu.

3. Yhdessä asuminen on kivikautinen parisuhdenormi

Miksi ihmeessä hynttyyt pitäisi aina lyödä yhteen? Mitä tekemistä yhteisellä lusikkalaatikolla muka on parisuhteen laadun tai tulevaisuuden kanssa?

4. Kupeiden hedelmä: Naiset tahtovat aina lapsia

Niin, koska lapsettomat naisethan kokevat aina epäonnistuneensa naisina ja ihmisinä. Öööö ei?

5. Naisen ei tarvitse olla äiti tai naimisissa ollakseen kokonainen

Tämä teksti toimii oikeastaan oikein hyvänä jatkona tuolle edelliselle. Lisäksi en olisi osannut koskaan kuvitella siteeraavani Jennifer Anistonin esseetä, mutta nyt on sitten sekin tullut tehtyä, Aniston meinaan puhuu täyttä asiaa.

6. Kumppanin kanssa ei ole pakko harrastaa seksiä

Se postaus, joka tunnetaan myös nimellä Meistä kukaan ei todellakaan ole joku vitun korvapuusti.

7. #lääppijä: Seksuaalisen naisen stigma

Siis voitteko kuvitella, että yhä edelleen on olemassa ihmisiä, joiden mielestä seksuaalinen nainen on jotenkin vapaata riistaa kenen tahansa käpälöitäväksi? En tiedä teistä, mutta minun pieniä aivojani alkaa kivistää kun yritän ymmärtää miten moinen voi mahtua jonkun maailmankuvaan.

8. Siviilisääty määrittää naista edelleen

Naimisissa tai ei, herra on aina herra. Nainen taas muuttuu neidistä rouvaksi. What’s up with that?

9. Rintojen pienennysleikkaus: Ensimmäinen viikko

Tässäpä vuoden top-listan ainoa postaus, johon ei liittynyt minkäänlaista nillitystä, väninää, vittuuntumista tai yleistä hampaiden kiristelyä! Lienee siis lukemisen arvoinen rykäisy ihan vain jo tuosta syystä.

10. Katso kohukuvat: 900 miestä pukeutui samanlaiseen asuun!

Vuoden lopuksi minä ihan muina muotipoliiseina bongasin järkyttävän tyylivirheen, josta kansakunta on tähän asti vaiennut. Nyt jään odottelemaan, että a) ulkonäön ruotimisessa ryhdyttäisiin tasa-arvoisemmiksi tai että siitä mieluusti luovuttaisiin kokonaan, ja b) että joku kutsuu minut pitämään tyyliblogia.

 

Jos tästä listasta jotakin voi päätellä, niin sen, että nuorille vihaisille naisille meuhkauspostauksineen on näköjään yhä tilausta. Ja se on hieno juttu, se! Tytöt kasvatetaan edelleen pitkälti siihen, että aina ollaan kilttejä ja hiljaa, ei sanota juuri mitään, eikä ainakaan poikkipuolista sanaa kenellekään. Siksi minusta on ollut upeaa nähdä feministien ja kaikenlaisten muidenkin ihmisryhmien raivaavan itselleen tilaa netissä ja muualla maailmassa sekä tekevän samalla selväksi, että kaikki tämä ei todellakaan automaattisesti kuulu vain valkoisille, keski-ikäisille miehille.

Jos tilaa vaatiessa siis pitää vähän pitää meuhkata, niin siinähän ei ole kerrassaan mitään vikaa.

Pidetään ääntä myös tänä vuonna!

 

Jos haluat antaa palautetta viime vuoden teksteistä tai toiveita uuden vuoden aiheille, kommenttiboksi on auki!

Suhteet Oma elämä Seksi Uutiset ja yhteiskunta
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.