MINÄ PÄIVÄNÄ TAHANSA
Kaikki muuttuu.
Ootko sä jäänyt tähän ajatukseen jumiin?
Että joskus tulevaisuudessa se muutos tulee, kun olosuhteet ovat oikeat, kun ihmiset ympärillä ovat oikeita tai itse muuttunut joksikin oikeaksi. Ihan minä päivänä tahansa, ehkä huomenna, muttei juuri nyt. Mutta jos se ei tule juuri nyt, se ei ehkä tule koskaan.
Miksi sitä ajatteleekaan näin?
Ehkä se on sitä mukavuusaluetta. Muutosvastarintaa. Jossa muutos on pelottavaa ja energiaa kuluttavaa, jossa on helppoa jäädä vain vanhaan.
Miksi ihminen on tehty näin kaksijakoiseksi? Että se haluaa uutta muttei kuitenkaan halua. Että on tehty hirvittävä esterata juostavaksi, jonka jälkeen tulee vasta maali. Yleensä olo kun on kuin voittajalla muututtuaan. Keveä ja vapautunut. Siis omalla tavallaan koukuttava, jota ihminen jää janoamaan, eikä se vanha ja turvallinen tyydytäkään.
Ehkä se on se kasvu. Että juoksemalla sen esteradan, voi kasvaa henkisesti, oppia. Ettei se oppi tulekaan helpolla, eikä sen kuulukaan tulla.
Kuulukaan olla helppoa.
Ja mikä ero onkaan tyytyväisyydellä sen helpon ja vaikean välillä, sen jälkeen.
Vaikeaa ja jumiutunutta muuttumisesta tekee sen, ettei intuitiotaan uskalla kuunnella. Siis itseään kuunnella. Se on sisäistä ristiriitaa.
Ja kun sisällä vallitsee ristiriita, ei siinä ole hyvä olla.
Viimeksi:
Lue myös:
