Tag: syöpä show

Syöpätarinani Trendissä – omin sanoin, omin ajatuksin

Syöpätarinani Trendissä – omin sanoin, omin ajatuksin

Tiedättehän ne ihmiskohtalotarinat aikakauslehdissä? Ne minä-muodossa kirjoitetut tarinat, jotka saavat ehkä jopa kyyneleen nousemaan silmäkulmaan ja arvostamaan omaa elämää taas himpun verran enemmän? Uusimmassa Trendissä, tammikuun numerossa, on minun tarinani. Olen aina tykännyt itse lukea näitä tarinoita, sillä niissä osataan hienosti tuoda toisen, aivan toisenlaisen ihmisen tarina lähelle. Sympatia huokuu sivuja kääntäessä, ja lopuksi aina […]

The Syöpä Show

Eteenpäin, sano mummo lumessa ja minä syövässä

Elämäni raskain vuosi – tähän asti. Insta-feedini ja seurattujen blogien listaukseni ovat jo muutaman päivän ajan täyttyneet erilaisista vuosikatsauksista, listauksista ja tykätyimpien kuvien kollaaseista. Tutut ja tuntemattomat niputtavat vuoden aikana tapahtuneet jutut hyviin ja huonoihin, onnistuneisiin ja parannusta vielä kaipaaviin. Minä olen kateellinen noista omalla tavallaan huolettomista listauksista mutta samalla järjettömän onnellinen, että olen täällä. […]

The Syöpä Show

Tulkoon joulu syöpäsairaallekin

Tänään sain jälleen uutta tietoa tilastani, ja opettelen suhtautumaan asioihin vähän uudella tavalla. Minulla on syöpä, mutta en ole kuolemassa, ainakaan juuri nyt. Toisten kontrollikuvausten tulokset kertovat samaa kuin syksyn ensimmäisetkin kuvaukset: syövän leviäminen on pysähtynyt ja kasvaimet ovat kesän pahimmasta tilanteesta pienentyneet. En kuitenkaan osaa hyvistä uutisista iloita. Hullun toiveena olisin halunnut, että syöpä […]

The Syöpä Show

Mitä hyvää syövästä on seurannut?

Syöpä on ihan perseestä. Se ei muutu miksikään, vaikka kuinka jaksaisi tsempata tai kääntää kaiken positiiviseksi voimavaraksi. Elämä muuttuu fyysisesti ja henkisesti, monesti totaalisen peruuttamattomasti. Leikkaukset ja hoidot muuttavat elämistä ja olemista, ja vaikka niissäkin pääsisi helpolla, ei henkinen puoli pysy täysin ennallaan, ei millään. Mutta kyllä syövästä voi saada paljon hyvääkin. Olen sanonut monta […]

The Syöpä Show

Kenen kanssa minä puhun syövästä

Blogi, terapeutti, aviomies, äiti, läheiset, ystävät… Minulta kysytään usein omaa jaksamistani ja varmistellaan, että onhan minulla joku, jolle puhua aiheesta. Alussa varsinkin, alkuperäisen diagnoosin ja kesän levinneisyysuutisen jälkeen, aiheesta puhuttiin paljon. Perustin blogin, juttelin perheterapeutin kanssa, purin asioita mieheni kanssa, kävin käytännön juttuja läpi läheisten kanssa. Nyt sairastamisessani on päästy sellaiseen suvantovaiheeseen, että syöpä ei […]