Aika aikaansa kutakin

Se on nyt soronoo. Ja elämä alkaa. No sehän on alkanut jo vuonna kivi ja kuoppa, kun synnyin tänne rämpimään tohon inhottavaan lumisateeseen. Tänään se päivä koitti. Se viimeinen työpäivä rikkaassa suomalaisessa pörssiyrityksessä. Firmassa, joka teettää kalliin työn halvemman kustannuksen maassa. Mutta sehän nyt ei ole uutta, sehän nyt vaan on hullua maksaa liikaa. Mutta mun riisto loppui nyt. Haha! Sarkasmia ja sarkasmi on vaarallista!

Mutta kyllä mulle tuli taas surullinen olo. Itse halusin tietenkin lähteä, koska haluan saada tulevaisuudessa parempaa palkkaa. Miten ihmeessä sitä kuitenkin huonoonkin kohtaloon kiintyy niin, että lähdön hetkellä tulee kyynel? Muistan, kun työkaveri lähti toiseen firmaan. Hän oli niin apea, kun hän lähti. Yllätys, yllätys, tänä syksynä hän palasi takaisin senior accountantiksi. Toinen työkaveri lähti myös vähän sen toisen työkaverin perään. Ja hän tuli myös takaisin tiiminvetäjäksi. Meillä kaikilla loksahti suu auki. Siis mitä? Ne ihmiset, jotka lähtivät ja eivät osoittaneet uskollisuutta firmalle, palasivat astetta paremmille paikoille. Meillä on kaksi kerrosta täynnä osaavaa porukkaa. Olisi ollut paljon rehellisempää ottaa uskollisia työntekijöitä niihin virkoihin. Siis niin paskaa henkilöstöpolitiikkaa. Mutta milloin maailma on ollut rehellisten paikka.

Mä lähdin siksi, että mä uskallan ja haluan uskoa mahdollisuuksiini. Minä lähdin siksi, että en ikinä saa sitä senior accountantin paikkaa, koska palkkarahoissa säästetään. Minä lähdin siksi, että en viihtynyt. Minä lähdin siksi, että ketutti, kun työ oli liian helppoa. Kolme neljästä viimeisestä kehityskeskustelusta on ollut tyyliin ”pidetään sinun tavoitteesi samana”. Just just joo! Ei paljon kannusta. Siinä vaiheessa ajatteli ottaa jalat alle. Minä lähdin siksi, että palkka oli liian alhainen oman työn laatuun nähden. Ja syitä on monia. Tokihan mä viihdyin, kun mua komenneltiin koko ajan. Se tuntui erikoiselta. Tokihan mä viihdyin, kun tunsin olevani muita ahkerampi työntekijä. Tokihan mä viihdyin, kun sain olla ainoana suomenkielisenä paras ja kiitelty asiakaspalvelija.

Aika aikaansa kutakin! No nythän mä oon vapaa! Ja vapautta juhlin tänään menemällä elokuviin katsomaan Bohemian Rhapsoryn. Tänään elokuvalippu maksaa 4,10 senttiä. Ehkä sitä kuitenkin tulee ikävä näitä Viron hintoja. Milloin Suomessa on elokukuvalippu maksanut noin vähän? Siis sinä vuonna kuokka ja kivi, kun synnyin rämpimään tähän lumisateeseen. Kekkele!

WP_20160715_021.jpg

Yäk, en mä tätä kuvaa halunnut. No olkohon! Elämässä voi kyllä aina valita!

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *