Idiootit pomot ympärilläni

Luen nyt Thomas Eriksonin kirjaa Kehnot pomot ympärilläni. Luin jo sen hänen kirjansa Idiootit ympärilläni. Aloin miettiä, että miksi just pomoportaassa on kieroutuneita ja narsisteja tyyppejä. Kuka heidät valitsee pomoksi? Edellisessä firmassa neiti Ilkeä työkaveri valittiin uuteen ryhmään pomoksi. Huokaisimme onnesta, kun se idiootti sai oman ryhmän vetääkseen ja alaiseksi neiti täydellisen Miss modelin. Sääliksi käy sitä neitokaista, joka sen idioottihirviö pomon kanssa joutuu tekemään töitä.

Meillä on nyt hyvä pomo, joka on ihan eri toimistossa ja käyn joskus silloin tällöin piipahtamassa meidän sihteerikopissa. Hän vaikuttaa ihan sympaattiselta tyypiltä. Hän ei sekaannu mihinkään työjuttuun. Ainakaan vielä.

Pomoissa on kyllä ollut vaikka mitä hirveyksiä työurani aikana. On ollut teknisen toimen pomo, jonka työpöytä oli metrikorkeudelta paperia täynnä. On ollut alikouluttautuneita ammattikoulun jäbiä ja naisia, jotka kehuivat itseään humalapäissään hyväksi esimieheksi. On ollut virolaista kyttääjää ja pahimman luokan komentelijaa. On ollut kivaa pomoa, joka kiireissään ei ehdi tehdä kuin omat työnsä. En mä niin hirveästi olekkaan ollut töissä, kun noita pomoja on noin vähän.

Mä ittekin voisin olla pomo, minullahan on pomon koulutus, mutta tuskin kestäisin päivääkään. Työpaikoilla kun on niin paljon lusmuja, että heitä ei saa töihin millään. Heidän aikansa kuluu höpöttäessä. Johda siinä sitten heitä, työhönsä kyllästyneitä. Itte joutuis tekemään heidän työnsä. Miksi johtaminen on niin vaikeaa? Sitä se on, kun ihmisiä pitäisi pystyä motivoiduksi muullakin kuin palkalla. Työpaikoilla on paljon lahjakkaita ihmisiä, jotka sopisivat johonkin heitä kiinnostavampaan työhön. Mutta ei uskalleta lähteä etsimään uusia haasteita. Jos mä olisin vain kauniimpi, niin olisin jo Suomen presidentti. Ketuttaa, kun miehet ovat vieneet lähtökohtaisesti kaikki mielenkiintoiset controllerin paikat. Itse en pääse edes työhaastatteluihin. Miesten ei tarvitse edes osata muuta kieltä kuin englantia. Itse joudun joka päivä puhumaan myös ruotsia. Ja sitä paitsi miehet ovat usein vielä sillä paskemmalla bachelor tittelillä. Naiset ovat lähtökohtaisesti kaikki masters tason osaajia tutkinnolla tai ilman. Milloinkohan mä pääsen pomoksi? Ja rekrytoimaan ihmisiä, että firmoihin ei tule palkattua idiootteja.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *