Iik! Kohta tämä ensimmäinen Adventti on mennyt. Onneksi kello on vasta kuusi. Kello löi jo kuusi, lapset herätkää. Kuuntelin työhakemuksia tehdessä Carola Häggvistin joululaulua Himlen i min famn. Ruotsin kieli on paras buustaus tylsän työnhaun lomassa. Tänään paikkoja löytyi yllätyksellisen paljon taloushallinnon alalta. Sain rustattua peräti neljä hakemusta, kunnes kärsivällisyys loppui. Neljä hakemusta neljässä tunnissa, se on aika paljon. No haha!

Että joutuu kuppasia hakemuksia muuttamaan tuhanteen kertaan, että niistä saa sopivan joka yritystä kohti. Tämä vuosi on ollut kyllä antoisa, on ollut työhaastattelu per kuukausi. Viime kuussa oli haastattelu puhelimessa Assistant Controllerin paikkaan. Ihmettelen kovasti, kyllä, että miksi hakuaikaa oli jatkettu 5.12 saakka. Haastattelija kertoi, että heille oli tullut 30 hakemusta. Ja entinen Assistant Controller lähtee 6.12. Siis mitä helkkaria? Tosi pateettista, että tuosta 30:stä ei nyt löydy sopivaa. Hain keväällä yhtä Accountantin paikkaa. Samantyylinen paikka tuli heti uudelleen hakuun. Hain yhtä toista Assistant Controllerin paikkaa Tampereelta, sama paikka tai samantyylinen tuli hakuun heti perään. Kuuluisa Tilitarkastusfirma haki tilintarkastajaa ilman työkokemusta vähän aikaa sitten. Mikä työnantajia vaivaa, että monista kymmenistä hakijoista kukaan ei kelpaa? On kaikki koeajat ja kaikki, että voi potkasta pellolle.

Sitten, kun katsoo omaa työkaveria, joka määrättiin mulle kaveriksi oppimaan uusia työtehtäviä, ei hän mitään tee. Ihan täysin ulospotkastava tapaus ja tälläisiä ovat firmat täynnä! Eikä ole yhtää kiinnostunut oppimaan niitä hänelle määrättyjä työtehtäviä. Kirjoitin hänelle kerran Skypessä, että otat sieltä listasta omatoimisesti niitä laskuja, ja katsot, että mitä osaat tehdä. Muija lusmuaa vaan ihan muissa työjonoissa. Hyvä, että edes siellä! Haha! Saa nähdä nyt, kun olen lomalla 6.12, että mitä se prouva tekee päivän aikana. Tuskin mitään. Mutta hän voi yllättää positiivisesti!

Mietin aina omia tuttavia, että minkä tyylisiä he ovat, kun heillä ei ole ollut vaikea saada työtä. On kaksi yhdistävää tekijää. No kolme. He ovat naisia, todella kivannäköisiä ulkoisesti, koulutukseltaan Tradenomeja. Yksi on Proviisori. Melkein kyllä sanoisin, että Tradenomilla tutkinnolla on helpompi saada töitä kuin KooTeeÄmmällä. Ja eihän se koulutus tietenkään autuaaksi tee, eihän sillä lopuksi ole merkitystä. No miehet tietenkin saavat töitä hieman helpommin, riippuen alasta. Meidän firmassa on suhdeluku 83% miehiä, loput naisia. Naiset työskentelevät meidän firmassa lakipalveluissa, taloudessa ja henkilöstöhallinnassa (HR:llä). Controlleja, kun katsoo, kun he olivat meillä käymässä, oisko heitä ollut about 20, melkein kaikki olivat miehiä. Mutta on meissä naisissakin vikaa. Meillä on sisarkateutta. Me tapellaan aina. Ei meillä ole mitään hyväveliverkostoja. 

Vapaa-aika alkaa nyt. Pitää jatkaa työnhakua tiistaina. Pääasia, että se oman kaupungin unelmafirman paikka tuli haettua.

Työhaastattelua odotellessa (haha!), Hömppäellu

     Jouuuuu! Happy 1st Advend!

Ihmettelen aina tuttaviani, jotka hakevat aina tasan samanlaista työpaikkaa, kuin jossa jo ovat. Ehkä työnkuva saattaa vähän muuttua, ja työkaverit ovat erilaisia, mutta miksi hakea työpaikkaa tasan samalla työnkuvalla? Tavallisesti en hae enää mitään sellaista, jonka jo osaan. Ongelma on se, että en oikeastaan saa mitään työtä. Nyt kuitenkin unelmafirmassa on auki samanlainen työ kuin minulla jo on. Mietin aina, että kannattaako hakea? Ajattelin kuitenkin hakea, kun tiedän, että palkka on siellä parempi. Se työ on oikeasti helppoa, mutta mitään se ei anna ja siinä ei kehity eikä se edistä uraa. Työkaveritkin nyt ovat aina mitä ovat, pääsääntöisesti ihminen on samanluonteinen, vaikka paikat muuttuu. Työnkuvasta en tiedä, onko se ihan samaa, mutta toivottavasti ei. Ja onneksi sinne on taas paljon hakijoita, että tuskin pääsen edes haastatteluun.

Omaa työnkuvaani vihaan. Onko oikeus vihata omaa työtään? Ei mikään työ ole niin kamalaa, että sitä ei voisi tehdä. Mun työ on kyllä tylsää, kiireistä. Inhottavia työkavereita, kyykyttäviä firman sisäisiä yhteistyökumppaneita, aina urputtavia ja uhkailevia asiakkaita. Ikuista muiden työntekijöiden muistuttamista, tee sitä, tee tätä ja tee vähän kiireesti, kun meitä on muistutettu. Alipalkattua hommaa, jossa hankittua koulutusta ja hyvää kielitaitoa ei voi käyttää. En tekisi, jos olisin rikkaampi. Ei kai kukaan kävisi töissä, jos muuten pärjäisi rahallisesti?

Mutta mietin, että kannattaako mun hakea sitä saman työkuvan paikkaa? Millä mä selitän sitä motivaatiota, kun sitä ei ole nytkään? Haluan tietenkin nähdä, minkälaisia ihmisiä siellä on töissä. Haluan tietää, miten se sama työ tehdään toisessa paikassa. Haluan tietää, kuinka paljon siellä muistutetaan työntekijöitä. Haluan nähdä minkälaista se johtaminen on siellä. Mutta millä mä pääsen uralla eteenpäin, kun teen jatkuvasti samaa kuraa, jota kukaan ei arvosta?  Sitä paitsi osaan sen työnkuvan jo ulkoa. Mutta parempi palkka houkuttaa, ja se, että työ sijaitsee kotikunnassa, jossa minulla on jo asunto. Riittävätkö ne motiiviksi? Työ olisi vuoden pätkätyö. Lyhempikin aika kelpaisi…

Oisko mulla sinne jotakin annettavaa? Pitää kysyä siltä mieheltä, jonka sähköpostiosoitteen he antoivat ilmoituksessa. Tuskin hän vastaa, ei herroilla ole tapana vastailla. Mutta kokeilla saa.

Kuva Lofooteilta Elokuussa 2015