Turhia työhaastatteluja
Kävin taas työhaastattelussa. Tällä kertaa Rekrytointifirmalla. Nimeä en sano, koska silloin he haastavat minut. Mutta miksi pitää yhtä vuoden kestävää pätkätyötä varten hiostaa niin maan kekkeleesti? Kysymystä kysymyksen perään. Minä nyt osaan vastata napakasti kysymykseen kuin kysymykseen. Mutta what is the point? Mitä akateemisempi on koulutus, niin sitä kovempia ovat haastattelut. Tunti ihan turhaa tykitystä. Kymmeniä suosittelijoita pitäisi antaa.
Ja palkka työhön olisi 2300 euroa kuussa. Hyvä palkka sinänsä, sillä en ole koskaan saanut yli 2000 euron palkkaa, mutta ehkä akateemiseksi palkaksi hieman pieni. Nykyään pyydän 2500 euroa. Tai sitten en pyydä ollenkaan, jos palkka on jo mainittu työhakuilmoituksessa.
Paras oli, kun tuttava halusi vaihtaa firman sisällä myyntikoordinaattoriksi. Hänelle luvattiin se paikka, mutta vielä piti käydä psykoloogisessa ja soveltuvuustestissä Tampereella. Voi jesses, mitä ajan hukkaamista. Ja tiedän tuttavani tosi helposti stressaavaksi. Testi meni sosiaalisen osan puitteissa hyvin, mutta matemaattinen osuus ei sujunut. Ja hän sai paikan kaikesta huolimatta. Hello?
Olen huomannut sen, että mitä korkeampi on koulutus, sitä inhottavampia ovat haastattelut. Rakennustyömiestuttavani kertoi, että häneltä kysytään vain haastattelussa, että minkälaista hommaa olet tehnyt. Ja minulta kaikki kissojen ja koirien kanssa tulevat typeryydet. Ihan etohommiin vähän SAPppia käyttämään, pitää käydä kymmenen kertaa haastattelussa. Ja ne haastattelut eivät ole mitään leppoisia keskusteluja. Niissä keskimäärin kysellään ihan työtehtävän kannalta turhia asioita. Miksi ei uskalleta palkata ihmistä, vaikka koeajalla voi potkasta pellolle?
Minä olen ottanut tavakseni, että en enää harjoittele työhaastatteluja varten. Rekrytoivasta yrityksestä katson vähän tietoja, että millaiseen paikkaan olen menossa. Ja minkälaista työtä se työ olisi, jos löytyy keskusteluja netissä. Koskaan ei tiedä, mitä haastattelija kysyy. Olisi kiva, kun haastattelusta jäisi kiva tunne. Useinmiten ei jää kuin vitutus. Ja aina toivon samalla, että heistä ei kuulu mitään, että ei tarvitse vaivata suosittelijoita ym. En inhoa mitään niin paljon, kun sitä suosittelijan kysymistä. Jos joku pomo olisikin ollut mukava ja ystävällinen, mutta kun he ovat omaa valtaansa tavoittelevia mulkkuja suurin osa. Ei voi koskaan luottaa, että pomo puhuisi jotakin positiivista, kun heistä ei tiedä koskaan. Joku päivä olen itse siinä asemassa, että annan hyviä suosituksia.
Rekryfirmojen edustajat eivät tiedä itse työtehtävästä mitään. Miksi siis itse firman edustajat eivät voi itse haastatella ehdokkaita? Rekryfirman edustaja ei tiedä millaista työtä se käytännössä. Ei herraisä työtä opi, jos sitä ei pääse tekemään itse.
Seuraava haastattelu yhteen toiseen paikkaan on onneksi maanantaina. Katsotaan se taas. Onneksi haastattelija on suoraan työnantajan edustaja, Rekryfirmat kierrän tästä lähtien kaukaa.
