Kävin Suomen OCD-yhdistyksen järjestämässä vertaistukitapaamisesta. Kokemus oli voimaannuttava, tunsin miten virkistyin. Tapaaminen palautti elämänhaluni – tunteen että ehkä elämäni ei olekaan täysin hyödytöntä harhailua tällä telluksella. En usko, että tämä euforia kestää pitkään, mutta nautiskelen nyt tästä olotilasta, kun sellaisen olen onnistunut saamaan.

Kaivelin netistä määritelmiä vertaistulle ajatuksella, että osaisin paremmin jäsentää juuri kokemaani.

”Vertaistukeen osallistuvat ovat tasavertaisia keskenään ja toimivat yleensä sekä tukijoina että tuettavina.  Vertaistuki perustuu samankaltaisten elämänkokemuksien ja elämänvaiheiden läpieläneiden ihmisten keskinäiseen tasa-arvoisuuteen, solidaarisuuteen, kuulluksi ja ymmärretyksi tulemiseen sekä kohtaamiseen ja keskinäiseen tukeen. Vertaistuella voi olla terapeuttinen vaikutus osallistujiin.”

Tämä tasa-arvoisena kohdatuksi ja nähdyksi tuleminen on balsamia omille emotionaalisille haavoilleni, sillä on todella terapeuttinen vaikutus minuun. Se tunne kun pääset pintaa syvemmälle ja saat yhteyden toisiin ihmisiin on itselleni ehkä tärkeintä tällä planeetalla. Tällaisen yhteyden kokemisesta saan parhaat kiksit, se lisää toivon tunnetta. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan minulla on tunne, että elämäni ei ehkä olekaan täysin merkityksetöntä. Voisiko elämälläni olla sittenkin jokin arvo?

”Muiden samassa elämäntilanteessa olevien tarjoama vertaistuki auttaa arjessa selviytymisessä. Vertaistukea annetaan tavallisen ihmisen tiedoin ja taidoin. Kohtalotoverit voivat kertoa omia kokemuksiaan sairaudesta selviytymisestä tai sairauden kanssa elämisestä.Vertaistuen arvo on siinä, että kertojalla ja kuulijalla on samanlainen kokemus, joka mahdollistaa toisen tarinan ymmärtämisen. On helpottavaa jakaa kokemuksensa sellaisen henkilön kanssa, joka todella ymmärtää. Yhteinen kokemusten jakaminen luo syvän ymmärretyksi tulemisen tunteen. Jaettu kokemus on merkittävä kokemus.”

Jaettu kokemus on todellakin itselleni merkittävä kokemus.

”Toisten mielenterveyskuntoutujien selviytymistarinoiden kuuleminen on erityisen tärkeää yksinäisyyden hetkinä. Vertaistuen avulla ymmärretään paremmin myös menneisyyttä ja sitoudutaan nykyhetkeen, ja se antaa myös toiveikkuutta tulevan kohtaamiseen. Kokemusten jakaminen vertaisten kesken, kunnioittavassa ilmapiirissä, lievittää ahdistuneisuutta ja poistaa pelkoa. OCD:hen sairastuminen aiheuttaa syrjäytymisen vaaran sekä negatiivisia ja leimaavia syyllisyyden ja häpeän tunteita. Samat ongelmat läpikäyneiden vertaisten tuki ja yhdessä jakaminen helpottavat tilannetta usein huomattavasti.”

Lähteet:
https://vanha.mielenterveystalo.fi/aikuiset/itsehoito-ja-oppaat/oppaat/psykoosi/Pages/vertaistuki.aspx
https://www.terveyskyla.fi/vertaistalo/tietoa-vertaistuesta/vertaistuen-muodot
https://www.terveyskyla.fi/vertaistalo/tietoa-vertaistuesta/mit%C3%A4-on-vertaistuki
https://fi.wikipedia.org/wiki/Vertaistuki

“Paranoidi ei ole koskaan täysin väärässä.”
-Sigmund Freud-

Voin allekirjoittaa Freudin väitteen. Olen itse harhaluuloinen – tiedostan että omat pelkoni ovat harhaisen liioiteltuja, mutta minusta kaikissa niissä on myös osa totta. Oma OCD:ni perustuu harhaluuloilleni – ne ovat oireiluni moottori, niiden sisältöjen välttely motivoi minua suorittamaan pakko-oireisiin kuuluvia rituaaleja.

Joten kaivelin taas netistä tietoa, kursivoidut suoria lainauksia

Mitä paranoia on?

Psykiatrian alalla paranoiaa pidetään suurempien sairauksien yhtenä pienempänä osana ja oireena, kun taas psykoanalyysissä sen katsotaan olevan sairaus itsessään.   Mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöiden diagnoosijärjestelmän mukaan paranoiaa eniten muistuttava sairaus on harhaluuloisuushäiriö. Psykoanalyysissa se luokiteltiin kokonaan toisella tavalla. Sigmund Freud piti sitä yhtenä neuroosin muotona, joka oli seurausta pakkomielteestä. Myöhemmin hän tosin alkoi pitää sitä psykoosin muotona. Paranoiaa on kuvailtu “psyykkiseksi vieraantumiseksi, joka vaikuttaa pääosin arvostelukykyyn ja järkeilyyn”. (kuulostaa ihan OCD:ltä – eikö?!)

Sigmund Freud alkoi puhua paranoiasta kirjassaan Neuro-Psychoses of Defence (1894). Freudin psykoanalyysi keskittyi pääosin neuroosiin. Aluksi Freud yhdisti paranoian projektioon, mutta hän ei tehnyt siitä sen enempää johtopäätöksiä. (Minustakin OCD on defenssi!)

Psykoanalyysissa paranoidinen ihminen ei ole vain epäluuloinen henkilö; tällaisen henkilön toiminta on peräisin kahdesta hänessä asuvasta käsityksestä. Ensimmäinen on se, että jonkinlainen “pahuus” on päästetty valloilleen ja että hänestä tulee sen uhri. (kuten riiviö nimeltään OCD) Toinen on se, että maailman tapahtumat liittyvät häneen. Paranoidinen henkilö tulkitsee maailmaa näiden kahden linssin läpi vainoharhaisuuteensa pohjautuen. Vainoharhaisuus on periaatteessa järjetön kuvitelma. Paranoidinen henkilö tulkitsee kaiken näkemänsä tuon kuvitelmansa läpi. 

Jäin miettimään, että voisiko vakavaa ja vaikeaa OCD:tä hoitaa kuin harhaluuloisuushäiriötä, jos kognitiivisella käyttäytymisterapialla ja ERP-menetelmillä ei saada hyviä tuloksia?

Epätieteellinen lähde:
https://mielenihmeet.fi/mita-paranoia-on-ja-miksi-se-on-haitallista/