Olen nyt vasta ymmärtänyt, että kaikki pakko-oireeni ovat turvakäyttäytymistä: niiden funktio on lisätä turvallisuuden tunnetta. Oma arvioni on, että kännykällä videoiminen ihan oikeasti vähentää epävarmuuden tunnetta liittyen pakko-oireisiini. Nyt kun kaikki energiani ei mene enää ritualisoimiseen tai sen miettimiseen, että tulikohan jutut tehtyä prikulleen tietyn kaavan mukaan oikealla tavalla vai ei, pinnan alta olen tunnistanut epävarmuutta; riittämättömyyden ja huonommuuden tunteita. 

En ole ehkä milloinkaan pelännyt likaa tai bakteereja, olen pelännyt epävarmuutta – teinkö jonkin jutun oikealla tavalla ja riittävällä tarkkuudella. ”Jos jokin rituaalista menee vikaan, asia jää vaivaamaan minua ja sen takia olen epävarma ja ahdistunut.” Näin siis ajattelin ennen. Nyt kun videoin käsienpesurituaalini ja sähkölaitteiden tarkistukset kännykälläni, todistusaineisto on niin kiistaton, että en voi enää syyttää OCD:tä ahdistuksestani.

Nyt ymmärrän, että keskeneräiset rituaalit tai OCD eivät tehneet minusta epävarmaa, minä olin jo alusta alkaen epävarma ihmisenä, mutta syytin pakkoneuroosia ahdistuksestani. Itse asiassa olen syyttänyt OCD:tä myös uravalinnoista sekä lapsuuden traumoja parinvalinnasta. Voi niillä ollakin jotain vaikutusta, mutta peli ei ole vielä pelattu. Minä olen 43-vuotias, vasta puolessa välissä elämääni. Vielä ehtii tekemään vaikka mitä muutoksia halutessaan.

Olen täysin vakuuttunut siitä, että loppuosa elämästäni on paljon parempi kuin alkupää.