Kesäkuu on kulunut nopeasti. Lapsi on lomaillut, vaikka me vanhemmat olemme tehneet töitä. Ensin arjen muuttuminen ja aikataulujen jongleeraus lapsen kanssa oli pieni shokki, mutta pian lapsen loma-arki alkoi tuoda parhaat puolensa esiin sekä lapsesta, meistä vanhemmista että elämästä. Sitten kaikki heitti taas kerran häränpyllyä ja saimme lyödä päätä yhteen kiukuttelevan, rajoja koettelevan ja erittäin itsepäisen lapsen kanssa. Tahtojentaisto ei kuulu lempiasioihini, mutta monet muut asiat kyllä.

Lapsen kanssa oleminen. Vaikka kuopuksemme onkin päiväkodissa vain neljänä päivänä viikossa ja lyhennettyjä päiviä, on elämä aivan erilaista lapsen ollessa koko ajan kotona. Vasta vietettyäni pari viikkoa koko ajan lapsen kanssa tajusin, miten paljon olen kaivannut hänen kanssaan vietettyä aikaa. On ihana seurata lapsen luovuutta ja toisaalta herätä halauksiin. Toisaalta lapsi koettelee rajoja välillä raivokkaastikin ja savu nousee korvista niin äidillä kuin pojalla. Sitten taas vastapainona on ne hetket, kun nauramme kippurassa.

Hetkessä eläminen. Lapsi pakottaa elämään hetkessä. Toki arki vaatii suunnittelua, mutta en voi unohtua menneeseen tai elää tulevassa, koska lapsi pitää minut kiinni tässä hetkessä. Pysymällä kiinni tässä hetkessä näen ja koen enemmän. Silloin on aikaa pysähtyä ihmettelemään ohi lentävää perhosta tai sudenkorentoa, viettää aikaa museossa niin kauan kuin huvittaa, leikkiä ja lukea pitkiä iltasatuja. Usein sama kiireettömyys jatkuu myös niihin hetkiin, kun saan omaa aikaa lapsen nukkuessa tai ollessa isänsä kanssa. Sama hetkessä eläminen murehtimatta jatkuu silloin, kun saan käpertyä mieheni kainaloon lapsen jo nukkuessa.

Mökkeily. En muistanutkaan miten rentouttavaa voi olla mökillä vietetty aika. Kesämökkimme on koruton, pieni ja keskellä metsää. Toki vedet joutuu kantamaan saunaan, lämmittämään suuressa vesipadassa ja tiskit tiskaamaan käsin, mutta samalla muu elämä yksinkertaistuu. On vain aikaa ja luonto, puhdasta ilmaa ja laineiden äänet.  Kaupunkiin palatessa aina yllätyn siitä, miten kasvojeni iho on muuttunut sileämmäksi ja tummat silmänaluset on haalistuneet. Mökillä elämä hidastuu ja se tuntuu sopivan minulle. Jotain tuosta hitaudesta haluaisin tuoda mukaan arkeenkin.

Uiminen. Olipa kyse sitten Helsingin uimastadionista tai Saimaasta, rakastan uimista paljaan taivaan alla. Uimastadionin 50 metrin altaat houkuttelevat uimaan matkaa. Uimastadionille lähdenkin mieluiten ilman seuralaista, jotta voin uida rauhassa. Luonnonvesissä uimiseni on enemmänkin leikkiä ja pulahtelua. Uidessani minun on seurattava rannassa leikkivää lasta, joten en voi uida kauas. Lapsi rakastaa lorua ”Yks, kaks, kolme, istu isän polveen, äiti sanoi älä istu, isä sanoi istu vaan, näin sitä sukelletaan!” Hän ei vielä itse uskaltaudu uimaan aaltoihin, mutta nauraa kikattaa, kun minä sukellan.

Juokseminen. En olisi uskonut koskaan sanovani näin, mutta rakastan juoksemista! Ensimmäiset juoksulenkit tein toukokuun lopussa ja jo parin viikon juoksemisen jälkeen oli koukussa. Juokseminen tyhjentää mielen ja toimii minulle liikkeellisenä meditaationa. Rakastan myös sitä tunnetta, mikä kehossani on juoksemisen jälkeen, kun keho on väsynyt ja kuitenkin energinen. Aamulenkin jälkeen tunnelma on koko loppu päivän aikaansaava, mutta samalla myös maadoittunut. Ihanaa!

Juhannus. Saimme viettää juhannuksen kahdestaan mieheni kanssa. Vietimme kiireettömän kaupunkijuhannuksen: söimme hyvin sekä ravintolassa että kotona, näimme ystäviä, kävimme piknikillä, vietimme aikaa puistoissa kauniista ilmasta nauttien. Ehdimme myös nukkua hyvin ja vetelehtiä joutilaina juuri sopivan verran. Sunnuntaina juuri, kun olimme lähdössä hakemaan kuopusta mummolasta tuli yllätyksenä esikoinenkin käymään kotona (hän on ollut kesäkuun isänsä luona). Halasin ehkä liiankin monta kertaa teiniäni, mutta äidin ikävä on kova, vaikka viestejä olemmekin lähetelleet.