Kesä jolloin aurinko pimeni – keskenmenosta ja kumppanin syöpädiagnoosista

Kuva: Aino Huotari 

Haluan jakaa tarinani siltä varalta, että se tuo lohtua tai vertaistukea muille, jotka ovat käyneet läpi samankaltaisia asioita tai elävät juuri nyt  elämän tummien sävyjen keskellä.

Julkaisin keskenmenoon ja kumppanin sairastumiseen liittyvän tarinani sosiaalisen median kanavallani jo aikaisemmin, ja teiltä saatujen viestien perusteella näistä aiheista todellakin pitäisi puhua enemmän.

Haluan omalta osaltani olla purkamassa muuria, jonka yhteiskuntamme on rakentanut erityisesti keskenmeno –aiheen ympärille.

Ymmärrän, että somessa halutaan jakaa positiivista & inspiroivaa, ja sekin on toki sallittua ja ihanaa, mutta samalla masennus & mielenterveysongelmat lisääntyvät kiihtyvää tahtia, ja uskon, että se johtuu erillisyyden ja yhteydettömyyden kokemuksesta, jota ruokkii yhteiskuntamme kannustaminen suorittamiseen ja menestykseen sekä siihen liittyen sosiaalisten medioiden tavat kirjoittaa asioista. Nämä diskurssit vahvistavat illuusiota täydellisestä elämästä.

Mielenterveys on osa terveyttä

OECD:n raportin mukaan mielenterveyden häiriöt maksavat Suomessa vuosittain noin 11 miljardia euroa ja 20–25% aikuisista sairastaa mielenterveyden häiriöitä vuosittain.

Jos puhuisimme myös vaikeista, mielenterveyttä heiluttavista asioista kuten traumoista (esim. keskenmenosta) enemmän ja myötätuntoiseen, yhteyttä ruokkivaan sävyyn, uskon, että voisimme myös ennaltaehkäistä osaa mielenterveysongelmista.

Mielenterveys on osa terveyttä ja kokonaisvaltaista hyvinvointia.Siihen liittyy rohkeus ja kyky puhua ja jakaa myös vaikeita elämänkokemuksia; jakamalla rohkeasti ja autenttisesti kaikista elämän sävyistä – ei pelkästään valosta ja ihanasta – voimme vahvistaa keskinäistä yhteyttä ja jaettua empatiaa.

Kuva: Aino Huotari 

Keskenmeno & post–traumaattinen stressihäiriö

Tuoreen tutkimuksen mukaan keskenmenon psykologisiin seurauksiin ei kiinnitetä tarpeeksi huomiota, eivätkä useatkaan keskenmenon kokeneet saa ammattiapua mielenterveyttä raastavan kokemuksen jälkeen, vaikka keskenmenot ovat erittäin yleisiä; noin 15–20% raskauksista päätyy keskenmenoon (tässä on laskettu vain huomatut raskaudet, eli todellisuudessa luku on vielä korkeampi).

Yli 30% alkuvaiheen keskenmenon kokeneista naisista kärsii post–traumaattisesta stressistä (PTSD) keskenmenon jälkeen (lähde: National Institute for Health & Care Research). Saman lähteen mukaan osa naisista kärsii ahdistuneisuudesta, masennuksesta ja PTSD:n oireista vielä 9kk tapahtuman jälkeen. Omasta alkuvaiheen keskenmenostani on nyt yli 3kk ja oireet ovat yhä läsnä – onneksi olen kuitenkin löytänyt työkaluja niiden äärelle (jaan omaan kokemukseeni perustuvat vinkit tekstin lopussa).

Minun tarinani

Saimme viime kesänä tietää, että kumppanillani on syöpä (onneksi kuitenkin hyväennusteinen hodkingsin lymfooma jossa paranemisprosentti on korkea).

Mieleni oli myrsky, joka rauhoittui vain musiikkiin.

Meni viisi päivää, ja saimme tietää huomaamattomasta keskenmenostani. 

Raskaus ei ollut suunniteltu emmekä olleet yrittäneet lasta, vaan pikemminkin, olin tullut heti ja yllättäen raskaaksi. Se ei kuitenkaan tee kivusta yhtään vähäisempää: maa ei vain järissyt jalkojeni alla, vaan petti kokonaan, upottaen syvimpään kuiluun missä olen koskaan ollut. 

Siitä vasta kaikki kamala alkoi; sairaalakäynnit (meillä molemmilla); keskenmenoprosessi kesti monta viikkoa, sillä lääkkeet eivät tehonneet minuun vaikka otin ne kahdesti.

Keho halusi juosta kaikkea karkuun, ja kun ei pystynyt, pyörryin elämäni ensimmäisen kerran. Tämä tapahtui sairaalassa. 

Vasta muutaman viikon päästä jälkimmäisestä pilleristä kehoni oli valmis päästämään irti, ja alkoi monta päivää kestäneet kivuliaat synnytys-supistukset & vuoto. Onneksi kumppanini ja omat kipuni menivät lomittain, jotta pystyimme tukemaan toista vuorotellen. 

Olen kokenut paljon elämässäni, mutta keskenmeno oli jotain niin kamalaa että se jättää sanattomaksi.

Samaan aikaan kuulen naisista, joille keskenmeno on tapahtunut monen monta kertaa – haluan lähettää teille kaikille voimaa ja toivoa, voin vain kuvitella, miltä tuntuu kokea tuo kamaluus monta kertaa.

The Body Keeps the Score

Kuten erään traumoihin liittyvän lempiteokseni nimi osuvasti sanoo: the body keeps the score. Eli keho pitää kirjaa kaikesta, mitä meille tapahtuu elämän aikana.

Keholla on tunnemuisti; surun/elämää ravistelevan tilanteen kohdatessa keho muistaa kaikki aikaisemmat tarinat, eli muistot, joihin liittyi samanlaisia tunteita.

On täysin normaalia, että traumatisoivan tapahtuman keskellä koemme tunnemyrskyn menneisyyden samantyyppisistä tilanteista.

Itselläni keskenmeno nosti esiin monia menneisyyden traumoja ja menetyksiä  (kuten vaikean abortin usean vuoden takaa), pettymyksiä ja muita varjoja, joiden oli kuitenkin aika nousta valoon.

Pimeyden jälkeen…

Kannan yhä kesää varjona ylläni, nyt varjon läpi kuultaa valoa. Tällä hetkellä kumppanini syöpähoidot ovat tehonneet hyvin, ja syöpä on  selätetty. Lääkärit ovat kuitenkin päättäneet jatkaa hoitoja  vielä hetken ajan.

Vastoinkäymiset ovat opettaneet avaamaan silmäni elämän yksinkertaiselle kauneudelle ja kiitollisuudelle. Asioille, joita en aikaisemmin huomannut.

Onni on esimerkiksi päivä, kun toisella ei ole kipuja – kemoterapian jälkeen kivut kestävät yleensä viikon.

Joskus kuolema herättää meidät elämään.

Kiitos ihanat ystävät, perhe ja ihanat jotka olette laittaneet tukevia ja rakkaudellisia viestejä, sain niistä paljon voimaa surun, menetyksen ja niihin liittyvien ahdistavien tunteiden keskellä.

Valonsäteitä pimeässä –eli asioita, jotka auttoivat minut synkimmän yli

  • Somaattinen liike/ jooga. Trauma katkaisee yhteyden omaan kehoon. Lempeä jooga tai kehon sisältä ulospäin ohjautuva, aistimista ja tuntemista korostava somaattinen liike on keino vahvistaa omaa kehoyhteyttä ja sitä kautta parantaa omaa itseä.
  • Lepo ja uni. Tähän ei tämä ratkaisu– ja tuloskeskeinen yhteiskunta tuskin koskaan kannusta, mutta traumaattisista tapahtumista toipuminen ottaa energiaa ja vie aikansa – salli itsellesi aika ja lepo! Itse olin monta viikkoa sängyssä, ja sallin sen itselleni (vaikka helppoa se ei ollutkaan).
  • Musiikki. Joskus se vie itkun äärelle, toisinaan taas voimaannuttaa ja saa tanssimaan – mutta aina, musiikissa on parantavaa voimaa.
  • Omista tunteista ja ajatuksista kirjoittaminen. Rituaaliksi ja aamun tärkeäksi hetkeksi nousikin toipumisen aikana aamusivut – eli päiväkirjaan kirjoittaminen joka aamu – joskus kirjoittaminen heijasti ja purki sen hetkisiä tunteita, toisinaan kirjoitin ylös unia (jotka myös käsittelivät tapahtumaa ja siihen liittyviä menneitä traumoja alitajunnan tasolla).
  • Taide. Ehkä kokeilet maalata vaikeasti kohdattavat tunteesi paperille – itse muistan, kuinka sain sairaalavierailuilla voimaa sairaalan seinillä koreilevista taideteoksista ja niiden runsaasta värimaailmasta.
  • Jaksa uskoa, unelmoida ja toivoa – nähdä valoa myös pimeän keskellä. Kokeile askarrella oma unelmakarttasi joko paperille tai luo erilaisia mood boardeja pinterestiin, joista tuli minulle ajatukset valoon vievä tapa surun keskellä.
  • Mielikuvituksen voima. Mieleni teki tätä usein automaattisesti, eli kuljetti minut erilaisiin mielen rakentamiin ”voimapaikkoihin”. Voit harjoittaa mielikuvituksen taitoa myös aktiivisesti ja tehdä erilaisia voimapaikka –meditaatioita (esim. täällä) .
  • Luo rituaali surullesi –eli salli itsellesi tila kokea ja tuntea suru ja menetys, jotta voit päästää siitä irti. Voit lukea rituaalin hyvinvointivaikutuksista blogissani ja halutessasi tilata Surun Rituaalin kanssani täältä.
  • Suuri apu oli myös Mieli Ry:n kriisipuhelimesta, johon kuka vain voi soittaa kriisin kohdatessa. Tekevät niin arvokasta ja tärkeää työtä!
  • Mene luontoon. Tutkimusten mukaan luonnossa olo rauhoittaa hermostoa, maadoittaa ja hoivaa kehomieltä. Mene metsään tai meren rannalle, vaikka tuntuisikin siltä, että haluat jäädä sängyn omaksi. Kuulostele fiilistäsi luonnossa oleilun jälkeen. Ehkä huomaat pienen eron.
  • Ystävät ja perheen tuki. Tämä on niin tärkeä osa–alue surun ja menetyksen käsittelyssä; jos koet, ettei sinulla ole ketään, kuka tukee tai kuuntelee, myös oikean terapeutin löytäminen voi olla aarreasia (ja vaikka sinulla olisikin lähipiirin tuki, mielestäni terapia ei ole koskaan huono vaihtoehto).
  • Voimaannuttavat ja myötätuntoa vahvistavat meditaatiot (itse rakastan erityisesti visualisointimeditaatioita); koin säännöllisen meditaation itselleni yhdeksi merkityksellisimmistä avuista ja työkaluista surutyössä ja traumoista toipumisessa. Yogobe.com julkaisi juuri kaikille soveltuvia rakkaudellisia & myötätuntoa lisääviä meditaatioita kanssanikokeile ilmaiseksi Yogobea koodilla ”annamari” ja pääset tutustumaan veloituksettta paitsi meditaatioihini myös koko Yogoben monipuoliseen videotarjontaan 30vrk ajan (kokeilu ei sido sinua mihinkään <3).

Muistathan, että vaikka nyt edessäsi olisi vain pimeää, valon aika koittaa taas. Olen oman elämänikokemusten myötä huomannut, että usein he, jotka ovat kokeneet suurimman kivun, ovat avautuneet sen seurauksena syvällisempään viisauteen ja vahvistaneet empatiaansa kohdata ja kannatella myös toisten ihmisten kipua aivan eri tavalla kuin aikaisemmin. He usein myös arvostavat elämää eri tavalla, kun ovat käyneet itse tarpeeksi lähellä kuolemaa.

Haluan myös muistuttaa trauman kokeneen lähipiiriä; sinun ei tarvitse olla kokenut samaa tai löytää taikasanoja jotka vievät kivun pois –  sellaisia ei ole.

Tärkein tuki on vain olla läsnä, vailla sanoja.

Hän, joka on nyt vaikean äärellä, muistaa kyllä tukesi ja välittämisesi.

<3 Anna-Mari

@annamariyogax

hyvinvointi terveys mieli syvallista
Kommentit (1)
  1. Anupama today episode
    23.10.2022, 15:05

    Anupama Indian Drama is a new and upcoming online drama. The website I was looking for. Is’s really awesome. The website offers thousands of videos that can be watched online without any problems at all. Indiana’s drama’s online free episodes daily, then visit the link below. Anupama Latest Episodes

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *