Joogaretriittipäiväkirjat Sri Lankalla – osa 3

Retriittipäiväkirjat -sarjassa pääset lukemaan kokemuksia järjestämiltäni joogaretriitiltä Sri Lankalla. Miltä Lotasta tuntui kokeilla ensi kertaa intuitiivisen kirjoittamisen harjoituksia joogatuntien yhteydessä?

”Ennen retriittiä olin joogannut noin nelisen vuotta, mutta tämä oli ensimmäinen kerta elämässäni, kun joogasin kaksi kertaa päivässä. Aamuisin keskityimme meditaatioon ja vartaloa herättävään flow-joogaan ja iltaisin painopisteenä oli rauhoittuminen ja yin-jooga.

Joogatunnit olivat monipuolisia, mutta kuitenkin ihanan lempeitä, joten useamman tunnin jooga ei ollut mikään ongelma. Anna on mielettömän hyvä joogaopettaja, joka osaa ohjeistaa selkeästi ja ottaa kaikki huomioon. Eniten uusia ideoita sain meditaatiosta ja yin-joogan yhteydessä tekemästämme tennispallohieronnasta – ne ideat yritän ehdottomasti ottaa mukaani Suomen arkeen.

Retriitin teemana oli myös intuitiivinen kirjoittaminen. Kirjoittaminen ei missään tapauksessa ole vahvuuteni ja pari kertaa sain mennä reilusti mukavuusalueeni ulkopuolelle. Osallistuin kuitenkin kaikkiin kirjoitustehtäviin – myös vapaaehtoisiin. Kirjoittaminen ylitti ehdottomasti odotukseni. Oli mieletöntä kokeilla jotakin täysin uutta ja saada myös kokonaisia tekstejä muistoksi kotiin.

Retriitti oli ehdottomasti kokemisen arvoinen. Sri Lanka on mielettömän kaunis maa ja villan puitteet olivat todella upeat. Kaikista parhaiten jäi kuitenkin mieleen kaikki ne ihanat ihmiset, joihin sain kunnian tutustua kymmenen päivän ajan. Meillä oli lähes heti mahtava ryhmädynamiikka ja paluulennolla oli jo sellainen olo, että reissasi vanhojen ystävien kanssa. Suosittelen lämpimästi retriittiä kaikille, joita se vähänkin kiinnostaa – tätä matkaa et tule katumaan.” (Lotta, tammikuun 2019 Manifest Magic retriitistä).

Kuvat Manifest Magic -joogaretriitiltä Sri Lankalla tammikuussa 2019. Seuraava joogaretriitti järjestetään marraskuussa 2019 ja voit ilmoittautua mukaan 16.9.2019 saakka.Ilmoittautuessasi mukaan ystävän kanssa saatte molemmat joogaretriitin opiskelijahintaan (-15% normaalihinnasta). Löydät lisätietoa ja kauden kaikki joogaretriitit Sri Lankalla täältä. Käy myös seuraamassa Wanderlandyoga -facebooksivua jos haluat tiedon tulevaisuuden joogaretriiteistä Suomessa ja ulkomailla (kuvat: Jessica Häyhä).

Hyvinvointi Hyvä olo Terveys Matkat

Helli hetki –joogaretriitti luontoäidin kannattelussa

Juhannusta edeltävänä viikonloppuna se kauan odotettu koitti taas  – oli aika karistella arjen kiireet taakse ja suunnata viikonlopuksi merellisiin maisemiin hengittämään raikasta meri-ilmaa.

Upottaa varpaat hiekkaan ja imeä luonnon ikiaikaista viisautta itseen.

Antaa levollisuuden saapua.

Pysähtyä olemaan läsnä omalle itselle – vailla tarvetta löytää vastauksia tai selityksiä, vaan pysähtyä jotta voi kuulla ja tulla kuulluksi omana itsenään, omalle itselle. Joskus se on nimittäin parasta, mitä voimme omalle hyvinvoinnille tehdä.

Oli Helli hetki –joogaretriitin aika. Helli hetki on viikonlopun pituinen joogaretriitti, joka on tarkoitettu ihan kaikille joogasta ja meditaatiosta kiinnostuneille tai sitä jo harjoittaville. Koska se on vain viikonlopun mittainen, se sopii myös niille, joilla ei ole aikaa (ja usein he ovatkin niitä, jotka pysähtymistä muuten eniten tarvitsevat (; ).

Tutkimusmatkalle oman itsen ääreen ihanaan Santalahti Resortiin Kotkaan saapui 14 ihanaa naista. Teemana tällä kertaa retriitillä oli tasapaino ja etsimme yhdessä erilaisten harjoitusten (jooga, vapaa liike, intuitiivinen kirjoittaminen, meditaatio & pranayama hengitysharjoitukse) kautta keinoja ja työkaluja ylläpitää tasapainoa arjessa.

Rentouttava, arjesta irtaannuttava joogaretriitti on toki ihana asia ja tuo varmasti hetkellistä tasapainoa elämään, mutta mielestäni on äärimmäisen tärkeää löytää itselle sopivat keinot siihen, kuinka ylläpitää tasapainoa omassa arjessa, kolmenasatanakuutenakymmenenäviitenä päivänä vuodessa.

Kiitos kesäkuun auringon lämpöisten säteiden, pääsimme sunnuntaina päättämään retriitin taas kerran Santalahden luontopolun päässä avautuville upeille rantakallioille. Ihan niin kuin viime vuonna. Äitimaan levolliseen kainaloon.

< 3 Anna-Mari // annamariyoga.com

Syksyinen Helli hetki –joogaretriitti pidetään 6.9-8.9.2019 Santalahdessa.Teemana on tällä kertaa arvotyö.  Ilmoittautuminen on käynnissä 1.8.2019 saakka. Lue joogaretriitistä lisää täällä.

Instagram: @annamariyogax

Kiitos yhteistyöstä ja retriittieväistä Hamppufarmi (oma ehdoton lempparini heiltä ovat koukuttavat hamppusnäkit), Forsmanin ihanat teet jotka lämmititte suvi-iltoja ja suomalaisista luonnon aarteista tehty Snowanna –luonnonkosmetiikkasarja. <3

Hyvinvointi Hyvä olo Liikunta Terveys