Miksi emme uskalla toteuttaa unelmiamme oman reseptimme mukaan? Miten minä uskalsin?

Miten epäonnistumisen pelon voi voittaa, jotta uskaltaisi toteuttaa edes pienen unelman elämässään? Miten reseptin omaan elämään voi hukata tai ylipäätään löytää? Lue myös, mitä minun kohdallani tapahtui.

Mitä aineksia sinulla on käytettävissäsi?

Haluan kertoa sinulle ilouutisen: voit tehdä elämässäsi sen, mistä olet haaveillut – toteuttaa elämää oman reseptisi mukaan! On toki otettava huomioon saatavilla olevat ainekset. Osan aineksista voi hankkia (raha, maine, kontaktit) ja osa on sellaisia, joiden kanssa on vain pärjättävä (esim. sairaudet, vammat). Sinun tehtäväsi on erottaa, mitä aineksia voit itse hankkia ja mitkä ovat väkisin mukana – haittaamassa tai muokkaamassa lopputulosta. Jokaisella meistä on omat haasteemme. Ihan jokaisella. Vaikka naapurilla on hienompi talo ja vihreämpi nurmikko, sieltä löytyy aina jotain, minkä kanssa hänkin taistelee. Se on jokin ainesosa, joka vaikuttaa hänen elämäänsä halusi hän  sitä tai ei. Ei ole olemassa yhtä ainuttakaan täydellistä ihmistä tai täydellistä elämää (vaikka instagram niin väittäisi). Sinulla on jokin taianomainen ainesosa, jota jollain toisella ei ole. Jos et vielä tiedä mikä se on, ota siitä selvää! Tarvitset sitä matkalla.

Tekosyyt – keksittyjä ainesosia

Usein keksimme osan aineksista itse eli kehitämme tekosyitä. Keksimme niitä jopa siihen, ettei meidän tarvitsisi ymmärtää sitä, että voimme ihan oikeasti toteuttaa niitä asioita, joista olemme vuosia haaveilleet. Meillä on aina selityksiä: rahaa ei ole koskaan tarpeeksi, aikaa on vielä vähemmän, aika ei ole oikea tai kuun asento on väärä. Oikea aika on aloittaa silloin, kun et ole vielä edes valmis ja pitäisit tavoitetta mahdottomana. Jos odotat sitä, että koet olevasi valmis, saat todennäköisesti odottaa hautaan asti. Miten sitten ratkaista kaikki esteet? Kun alat purkamaan niitä osiin, tajuat, että kaikkeen löytyy vähitellen keino. Et luovuta leipomistakaan siihen, että sokeri loppuu – moni koputtaa naapurin oveen tai kipaisee lähikauppaan.

Suosittelen aloittamiseen lämpimästi Ilkka Koppelomäen kirjaa Saa mitä haluat: opas omannäköisen elämän toteuttamiseen. Kirja on aivan mieletön selkeyttäjä siinä, mitä kaikkea tarvitset ja mitä sinun tulee tehdä unelman saavuttamiseksi. Ilkan tavoite on, että meillä olisi mahdollisimman vähän katkeroituneita vanhuksia, jotka eivät edes yrittäneet toteuttaa haaveitaan. Hän kiertää ympäri Suomea puhumassa (ihan ilmaiseksi), lisätietoja täältä.

Muista, että haaveesi ei tarvitse olla suuri. Olin haaveillut jonkun aikaa aloittavani aamut joogaamalla. Mitään en asian eteen saanut tehtyä, kunnes tein joogahaasteen ja haastoin itseni tähän julkisen paineen alla (tästä lisää myöhemmin). Olen aivan rakastunut tähän uuteen aamurutiiniin ja saanut taas uusia ideoita sitä kautta. Rakas ystäväni Henna valitsi suuren haaveen ja päätti irtisanoutua töistä ja lähteä yksin Aasiaan seikkailemaan. Hennaa voit seurata hänen blogissaan tästä. En kannusta ketään väkisin muuttamaan Karibialle, vaan toteuttamaan niitä tyynyn alla piiloteltavia juttuja – isoja tai pieniä.

Oikea aika on aloittaa silloin, kun et ole vielä edes valmis ja pitäisit tavoitetta mahdottomana.

Epäilijät eivät itse uskalla

Ne, jotka epäilevät unelmiasi tai arvostelevat ponnistelujasi, eivät itse uskalla. Unelmien toteuttaminenhan vaatisi töitä: tekoja ja muutoksia – se vasta onkin vaivalloista. Mieluummin jäädään rypemään nykyiseen tilanteeseen – ainakin tiedetään missä ollaan. On helpompi seurata vierestä, kun muut toteuttavat jotain ihan utopistisia juttuja: muuttavat ulkomaille ja ryhtyvät kirjoittamaan blogia. Ei ymmärretä sitä, että meillä kaikilla on omat lahjakkuutemme ja mahdollisuutemme. Jos unelmasi on perustaa oma taidenäyttely – toteuta se, jos haaveilet pianonsoitosta – toteuta se! Perusta vaikka oma leivontaan liittyvä instagram -tili, jos se tuo sinulle iloa. Aina on joku, joka ei tykkää valinnastasi. Onhan sen nyt ärsyttävää, että joku menee ja toteuttaa jotain. Olisi helpompaa, jos kaikki seisoisivat passiivisina resepti käsissä, niin ei tarvitsisi poistua epämukavuusalueelle ja sotkea käsiään.

Kun joku oikein ärsyyntyy siitä, mitä sinä olet alkanut tekemään omien haaveittesi eteen, hän todennäköisesti itse haluaisi myös, mutta ei uskalla, viitsi tai pysty siihen vielä.

Miten minä uskalsin?

Keksin 30 -vuotiaana, että haluan soittaa selloa. Olin haaveillut siitä salaa vuosia, mutta en ollut uskaltanut sanoa sitä ääneen. Pelkäsin ihmisten reaktioita. Tässä toinen yleinen ongelma: ei edes uskalleta haaveilla ääneen, koska jos haave muuttuu tai se ei toteudukaan, pelätään toisten mielipiteitä. Ensinnäkin; haaveet eivät varmasti toteudu, jos piilottelet niitä tyynyn alla. Toiseksi; aikuisena ihmisenä sinulla on aina oikeus muuttaa mieltymyksiäsi, eikä sinun tarvitse tehdä siitä reklamaatiota kenellekään. Enemmän harmittaa, että ei edes kokeillut. Niimpä aloin soittamaan selloa Kuula-opiston aikuispuolella. Totesin, että voin lopettaa vaikka lukukauden kesken, jos se ei olekaan minun juttuni. Olin aina haaveillut soittavani The Lord of The Ringsien tunnarin Enya – May it be sellolla. Helmikuussa – puoli vuotta aloittamista myöhemmin sain jo harjoitella biisiä. Fiilis oli ihan mieletön. Naapurit eivät varmasti olleet samaa mieltä.

Pelko epäonnistumisesta

Esimerkiksi leipominen on haastavaa niille, jotka eivät kestä epäonnistumista. Kaikki raaka-aineet ja vaiva menivät ihan hukkaan. Näin ajatellaan usein elämässäkin: ei uskalleta aloittaa, koska pelätään epäonnistumista – jos kakusta ei tulekaan täydellinen. Hävettää, kun muut saavat tietää. Sitten jätetään mieluummin toteuttamatta, koska ei uskalleta. Luin jostain hyvän tekstin siitä, että epäonnistumisia ei ole. On vain hetkiä, joissa opitaan ja valitaan uudelleen suuntaa. Pidetään vaikka epäonnistumisia risteyksinä. Perfektionisteilla on ehkä suurin haaste aloittaa jotain uutta ja tuntematonta sellaisella hetkellä, joka ei tunnu juuri silloin oikealta. Aikaisemmin en olisi voinut aloittaa tämän blogin kirjoittamista, koska olisin hinkannut tekstejä kirjoitusvirheiltä ja vaihtanut mielipidettä koko blogin ulkoasusta joka viikko. En edes leiponut, koska pelkäsin pettymyksiä. Jostain on vain aloitettava – aineksia voi hankkia sitten lisää matkan varrella ja koristella kakkua pikkuhiljaa. Tärkeintä oli, että pääsin jakamaan ajatuksia – kirjoitusvirheillä tai ilman.

Kun resepti on hukassa…

Kaikista karuinta elämässä usein on se, että parhaat unelmat nousevat esiin viimeistään silloin, kun elämä eniten koettelee. Ehkä silloin viimeistään tajutaan elämän rajallisuus ja se, että on aloitettava tänään – tavalla tai toisella. Viimeisen vuoden aikana sairastuin sen verran pahasti, että aloin tosissani miettimään, mitä tältä elämältäni haluan – miltä minun reseptini näyttää? Ensin piti kastella  kituvaa nurmikkoa, hakea parhaat lääkärit ja löytää oikeita reseptejä – niin lääkkeisiin kuin elämäänkin. Ilman sairastumista mitään näistä ei olisi tapahtunut, koska oli vaan niin käsittämätön kiire eteenpäin. Kompassi oli kadonnut vauhdissa ja suunnasta ei ollut tietoakaan. Nyt on resepti, kompassi tiukasti kädessä ja suunta, jota en koskaan tiennyt edes olevan olemassa. On ihan mieletöntä rakastaa jo itse matkaa (tiedän olevani oikealla polulla). Pelkkä päämäärän tavoittelu tekee meidät usein onnettomiksi, jolloin onkin hyvä varmistaa: elätkö oman vai jonkun muun reseptin mukaan?

Kuinka usein seisomme resepti kädessä, ja mietimme ”pitäiskö mun”? Jos ei oteta askelta mihinkään suuntaan, pysytään paikallaan.  Silloin helposti uhriudutaan – kaivetaan tekosyitä ympäriltä ja päädytään omaan kuoppaan. Kukaan ei tule sieltä nostamaan (olen kokeillut!), joten voit vielä miettiä uudelleen; olisiko tässä elämässä kuitenkin jotain, mitä voisit vaikka aluksi pienellä vaivalla toteuttaa? Onnistumiset ruokkivat jatkamaan. Saatat löytää itsesi vahingossa elämäsi huipulta – edessäsi elämäsi paras leipomus.

Jos et oikein tiedä mistä haaveilet, resepti on hukassa tai polku ei tunnu oikealta, seuraa blogiani. Tulen kirjoittamaan tekstin, josta voit saada apuja. Olin itse lähtenyt seuraamaan ehkä jonkun toisen polkua  kovassa vauhdissa, enkä huomannut, että se ei ollut enää minun polkuni. En kiireessä ollut miettinyt, että mitä itse oikeasti haluan tehdä. Vaikka vanhemmat painottavat lapsilleen ”älkää lähtekö vieraiden matkaan”, teemme sitä usein huomaamattamme aikuiselämässä. Usein se tapahtuu silloin, kun on kiire eikä pysähdytä varmistamaan suuntaa.

Haastan sinut keksimään arkeesi yhden uuden asian, josta olet salaa haaveillut! <3

ILMOTTAUDU MUKAAN inspiroitumaan ilmaiselle Ilkka Koppelomäen luennolle Vaasassa 19.5 tai Seinäjoella 17.5 + muut kunnat. Tarkemmat tiedot ja paikkakunnat sekä ilmottautuminen tästä. Itse olen menossa Vaasan luennolle mukaan, joten seuraan saa liittyä!

Kuvat on otettu unelmien Italiareissulta Sardinian Bosasta <3

Lisää aiheesta:

Saa mitä haluat – Opas omannäköisen elämän toteuttamiseen. Ilkka Koppelomäki. Viisas Elämä 2018. Löytyy esim. täältä.

Kiertue: https://www.saamitahaluat.fi/saa-mita-haluat-luentokiertue

Hyvinvointi Oma elämä Mieli Ajattelin tänään

L-Teaniini – lisäravinne, joka helpottaa elämääsi!

Täytyy alkuun muistuttaa, että jokainen aikuinen tekee elämässään omat vastuulliset valintansa ja konsultoi tarvittaessa lääkäriä ja apteekkia lääkkeiden ja lisäravinteiden yhteensopivuudesta. En valitettavasti ole lääkäri.

Ahdistaako? Jännitätkö? Hermostuttaako? Saatko paniikkikohtauksia? Oletko levoton iltaisin?  Stressaatko jatkuvasti? Kaipaatko ehkä boostia aivotyöskentelyyn tai haastaviin tilanteisiin? Aiheuttaako kahvi sivuvaikutuksia? Jatka lukemista lisäravinteesta, joka saattaa helpottaa elämääsi.

Jännittäminen ja lentopelko

Vuosia sitten jännitin ihan hirveästi lentämistä – ylipäätään matkustamista, työhaastatteluita tai asiakastapaamisia, joissa ei missään nimessä saanut olla aivot lepotilassa tai sanoa mitään tyhmää. Reagoin jännitykseen helakanpunaisella naamalla ja värisevällä äänellä. Kainaloista valui hiki. Kun piti mennä yleisön eteen puhumaan, iski aivan pakottava tarve löytää jotain, joka auttaisi keskittymään ja unohtamaan paniikinomaisen olotilan. Halusin olla lavalla HUIKEA – puhua ääni värisemättä inspiroiden ihmisiä! Olin valitettavasti kaukana siitä…

Apu löytyi lisäravinteesta

Aloin etsimään ratkaisuja netistä: pakkohan tähän on jotain luonnon apua olla saatavissa!? Löysin juttuja l-teaniinista ja siitä, miten sillä pystyy selviämään kunnialla kamalista jännitystiloista. Aloitin l-teaniinin ottamisen pari iltaa ennen jännittävää päivää – esimerkiksi matkaa tai esiintymistä – ja ennen h-hetkeä otin vielä muutaman lisää. L-teaniinin avulla pääsin jopa lentojännityksestä niin, että en välttämättä edes tarvitse sitä enää.  Nykyään rakastan lentämistä ja vielä enemmän esiintymistä. Jos on viikko täynnä kaikkea ”hässäkkää”, tankkaan l-teaniinia rauhoittamaan oloa ja ylikierroksia.

L-teaniini on aminohappo, jota löytyy luontaisesti vihreästä teestä. Samaa vaikutusta ei kuitenkaan saa juomalla vihreää teetä, koska määrät pitäisivät olla niin valtavia. L-teaniinia voidaan  käyttää lievittämään ahdistusta, jännittyneisyyttä, stressiä tai kun ylipäätään kaivataan rentoutumiskeinoja purkista. Sen vaikutus perustuu aivojen alpha-aaltojen lisäämiseen eli rentoutumista lisäävien aaltojen määrään. Se ei ole unilääke eikä aiheuta riippuvuutta. Tällä aminohapolla on todettu olevan myös kyky parantavaa huomiokykyä sekä muistia. Näiden lisäksi se myös leikkaa kahvin kofeiinin haitalliset sivuvaikutukset esim. käsien tärinän tai levottomuuden tunteen. Saan kahvista sen verran pahoja sivuoireita, että otan l-teaniinia, jos haluan boostata keskittymiskykyä ja vireystasoa ilman hermostunutta oloa. Kutsun tästä syntyvää olotilaa tykittäjän moodiksi, jossa voi tehdä todella tehokkaasti töitä.

Biohakkerin älylääke (keskittymiskyky, vireystila) Lähde: Biohakkerin käsikirja

Ainesosat:

  • Kofeiini 100 mg (eli kuppi kahvia)

  • L-teaniini 200 mg 

Omat suositukset

Olen todennut parhaaksi tuotteeksi Vidan Vahvat L-Teaniinikapselit* (toimivuus ja helppo ottaa mukaan). Ne löydät edullisimmin täältä*. Muutama ystäväni käyttää Puhdas+ L-Teaniinia jauheena*, joka on vielä edullisempaa. Kapselit tulisi ottaa vähintään 40 minuuttia ennen h-hetkeä, että aine ehtii imeytyä ja vaikuttaa. Koska en ole ainut, joka käyttää tätä lisäravinnetta, pyysin myös muiden tuntemieni käyttäjien kokemuksia alle luettavaksi.  Käytän tätä satunnaisesti edelleen ennen tärkeitä tapaamisia eli otan sitä pari kapselia aamulla kahvin kanssa ennen kuin lähden töihin. Jos lähden selvinpäin illanviettoon, yli 300 mg annostuksella l-teaniinia ei muiden rellestäminen ärsytä ja ihmisten töniminen baarissa kiristä hermoja.

Kokemuksia l-teaniinista lisäravinteena stressiin ja jännitykseen:

”Oon ottanut sitä niin kauan jo etten enää ihan tarkkaa tiiä millasta olis olla ilman :D. mut kyl se jotenki tuo sellasen rauhallisemman olon ja laskee vähän semmosta täpinää.”

”Ensimmäinen L-teaniinikokemukseni aikoinaan oli, kun valmistauduin opinnäytetyön esittelytilaisuuteen ja jännitin aikalailla. Sain vinkin l-teaniinista ja kokeilin. Oli mahtavaa, kun olo lavalle mennessä oli rauhallisempi ja pystyin keskittymään olennaiseen. Nykyään käytän säännöllisen epäsäännöllisesti esimerkiksi, jos töissä vaaditaan erityistä keskittymistä, olo on muuten levoton tai edessä on jokin ahdistavat ilanne. Helpotusta myös pms-ahdistukseen. Erityisen hyvä illalla levottomalle mielelle, niin saa paremmat unet. Vinkkinä, että toimii itselläni myös korkean paikan kammoon lieventävästi niin, että pystyin kohtaamaan tilanteen”

”Selvisin yli ahdistavasta elämänvaiheesta l-teaniinin avulla. Se rauhoitti  olotilaa tosi paljon jopa niin että ahdistuskohtaukset väheni. Uskalsin lähteä ihmisten ilmoille ja sosiaalisiin tilanteisiin, kun tiesin että on luonnon rauhoittavaa veressä. En suostunut silloin ottamaan vastaan lääkkeitä, koska tilanne oli ohimenevää. Auttoi myös esiintymispelkoon.”

Turhaan rajoitamme elämäämme välttelemällä ikäviä tilanteita, koska niihin (kuten moneen muuhunkin asiaan), löytyy apuja. Pelkotilat ja hermostuneisuus syntyvät ihmisen pään sisällä kiihdyttäen hermostoa ja aiheuttamalla fyysisiä oireita. Kun koemme ikävän tilanteen ja sen tuomat voimakkaat oireet, alamme vältellä tilannetta – kuten moni tekee esiintymisen kanssa. L-teaniini on yksi näistä keinoista selviytyä. Et välttämättä jatkossa edes tarvitse koko purkkia. Näin emme rajoita turhaan omaa elämäämme, kun uskaltaudumme mukavuusalueemme ulkopuolelle – vaikka sitten pienellä biohakkeriboostilla. Lisäapua stressiin ja rauhoittumiseen saat joogasta, josta kirjoitan täällä.

Huomauttaisin, että kukaan ei ole maksanut minulle tästä tekstistä tai pyytänyt sitä tekemään – se on tehty täysin omasta tahdosta jakaa ihan huikea lisäravinnevinkki! Kaikki ei myöskään toimi kaikilla, mutta et mene konkurssiin, jos kokeilet tätä ja saat siitä ison avun arkeesi.

Edit 8.7.2020. Lisätty uusia lähteitä. L-teaniini on edelleen arjen sankarilisäravinteeni. Olen todennut, Vidan L-teaniinin* edelleen toimivimmaksi kaikista uusista tuotteista huolimatta.

Edit 15.12.2021 Olen löytänyt uuden ja vielä toimivamman version L-teaniinista – suusta imeytyvän valmisteen. Tuotteen löydät Superior Sourcelta mm. Ruohonjuuresta. Olen itse ottanut 2 kpl illalla rauhoittumiseen tai ennen jotain jännittävää tapahtumaa.

Jos kaipaat hyvinvoinnin inspiraatiota, ota minut seurantaan Instagramissa täällä, niin saat arkisia vinkkejä ihan puolivahingossa! <3

* sisältää mainoslinkin. Mainoslinkeillä rahoitan tämän blogin tutkimustyötä. En kuitenkaan suosittele blogissani mitään sellaista, jota en oikeasti koe suositeltavan arvoiseksi!

Lähteet:

https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/27396868/

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/25761837

IE27zY

http://apjcn.nhri.org.tw/server/APJCN/17%20Suppl%201//167.pdf

http://luontainenterveys.fihttps://mielenihmeet.fi/kuinka-aktivoida-alpha-aivoaaltoja//index.php/tuotteet/l-teaniini/

Biohakkerin käsikirja. Sovijärvi Olli, Arina Teemu ja Halmetoja Jaakko. 2016

Hyvinvointi Hyvä olo Mieli Terveys