Reippaan tytön (tai pojan) syndrooma ja lepo – kaksi vaikeasti yhdisteltävää asiaa

En päässyt tänä vuonna Provinssiin. Kiitos kuvaajalle!

Tarkoituksena ei ollut kirjoittaa tällaista tekstiä vaan Provinssista jotain ihan muuta. Kaikki ei mene aina bloginkaan puolella suunnitellusti. Nyt otettiin aikaa levolle. Kärsitkö sinäkin reippaan tytön tai pojan syndroomasta? Onko vaikeaa ottaa aikaa levolle? Lue myös biohakkerin rehelliset kuulumiset <3

Mitä kuuluu biohakkerille?

Kuvassa erittäin nuutunut allekirjoittanut, joka oli meikit päällä valmiina lähdössä Provinssiin. Sinne asti ei kuitenkaan päästy. Vietin käytännössä koko päivän peiton alla (en tee sitä koskaan?!). Ainut peliliike oli vaihto sohvalta Tempurille. Miksei biohakkeri sitten biohakkeroinut itseään lähtökuosiin? Mömmöjä (täysin laillisia) olisi ollut kaappi täynnä.

Kuukauden kesälomankin piti alkaa perjantaina, mutta valitettavasti se ei ollut töiden takia vielä mitenkään mahdollista.

Jos jotain olen viimeisen vuoden aikana oppinut, on pakko välillä kuunnella itseään ja perua joskus myös kivoja juttuja. Se ei ole helppoa. Kun tulee terveydellisesti niin turpaan, on sekin taito kuitenkin opeteltava. Harkitsin vielä viideltä iltapäivällä panadolin ja kahvin shottiyhdistelmää b-vitamiinijauheilla, mutta luovuin sitten ajatuksesta. Miksi yritän taas ohittaa kehon antamia merkkejä? Kroppa oli jo kolme päivää sitten antanut signaaleja siitä, että vaikka olisi kuinka kivoja juttuja meneillään, on pakko levätä.

Muistetaanhan, että ei ole aina järkevää ohittaa kehon antamia signaaleita vetämällä mömmöjä purkista. (tämä näköjään saattaa unohtua itseltänikin)

Kyse oli siitä, että olin saanut lääkäriltä luvan hankkiutua asteittain eroon kilpirauhaslääkkeestä (liikatoimintainen Basedow). Lääkkeen laskeminen sai aikaiseksi sen, että elin kuin kaameassa flunssassa ilman flunssaa ja kuumeessa ilman kuumetta (vaikea selittää 😀 ). Oli pakko rehellisesti myöntää itselleen, että nyt on jäätävä kotiin ja otettava lepoa. Annettava aikaa kropalle palautua myrkyistä.

Välillä tuntuu siltä, että yhteen viikkoon mahtuu niin paljon tapahtumaa (niin hyviä kuin huonojakin), että ei itse meinaa pysyä perässä. Olen elänyt keväästä asti muutosten aikaa: on opeteltu uutta tervettä arkea ja lähdetty täydellä höyryllä toteuttamaan kaikkea sitä inspiraatiota, mikä oli vuoden aikana syntynyt. En enää pelkää niin paljon epäonnistumista – kuten aiemmin kirjoitin täällä. Olen opetellut pysähtymään, mutta lepo on silti välillä ihan mahdoton juttu – varsinkin kun on niin paljon kaikkea kivaa tiedossa! (sinänsä positiivinen ongelma) Kerron myöhemmin lisää, kun syksyn suunnitelmat lukkiutuvat…

Reippaan tytön (tai pojan) syndrooma

Miten reippaan tytön syndrooma liittyy tähän kaikkeen? Se liittyy siihen, että niin innokkaasti, ahkerasti ja tunnollisesti teet kaiken vaaditun (ehkä jopa yli sen) ja lupaudut mukaan kaikkeen mahdolliseen. Kaikessa tuiskeessa saattaa unohtua se, että olisi oman hyvinvoinnin takia täysi oikeus ja velvollisuus ottaa vähän rennomminkin. Mietin tänään, kun taistelin lähdön ja kotiinjäämisen välillä: kenelle pitää täyttää reklamaatiolomake siitä, että saisin nyt levätä yhden päivän?

Olemme itse niitä oman elämän orjapiiskureita. Aiheutamme oman kiireemme – niin hyvässä kuin pahassa. Emme osaa pysähtyä, kun vauhti on kova ja elämässä on myötätuulta. Vaikka oltaisiin vähän sairaita, ei kukaan välttämättä edes huomaa – sinähän käyt ihan normaalisti töissä? Niinpä niin. Reippaus ei ole välillä kaukana yli-ihmisyyden tavoittelusta…

Reippaan tytön tai pojan syndroomassa unohdetaan oma rajallisuutensa – onko rajaa ollenkaan? Ainahan minä pärjään ja jaksan. Kaupassa käydään vaikka kuumeessa ja työt hoidetaan pois alta. Pitäisi muistaa, että jokaiselle ihmiselle olisi luontaista olla välillä tarvitseva: lepoa ja läheisyyttä. Reippaista ihmisistä luulisi, että he pärjäävät kyllä ilmankin. Ei pidä paikkansa…

Kuinka moni treenaa flunssaisena? Kuinka moni hoitaa kaikki työt ja kotiaskareet sairaanakin? Pystytkö lepäämään ilman mitään sen erikoisempaa syytä?

Olen yrittänyt opetella, että tässä maailmassa ei jaeta sellaista ”reippaan tytön patsasta”. Kukaan ei kanna haudalleni kiitosta siitä, että hommat hoituivat sairaanakin: en koskaan perunut mitään ja olin aina auttamassa. On täysin ok välillä ottaa omaa aikaa ja olla terveellä tavalla itsekäs <3

Lepo – mistä saan luvan siihen? Lääkäriltäkö?

Jos ei ole jotain terveydellistä syytä kaatua sänkyyn, jätämme usein levon välistä. Lepo voi merkitä monelle eri asioita: joku menee mökille kalastelemaan ja toinen muuttaa kannettavan ja karkkipussin kanssa makuuhuoneeseen. Minä lähden metsään. Istumaan vaikka laiturille tai kuvailemaan luontoa (kuten tämän blogin kuvat).

Usein levätään vasta sitten, kun lääkäri määrää. Oletko niin reipas, ettet lepää silloinkaan?

Olen yrittänyt takoa omaan päähäni, että levon ei pitäisi olla ”sitä harvinaista luksusta”. Sen tulisi olla osa tervettä arkea. Tervettä arkea sen takia, että ei kävisi niin, että reippaillaan itsemme uuvuksiin.

Vaikka harmittaa ihan älyttömästi, että en päässyt suunnitellussa farkkutyttöasussani Provinssiin, en koe päiväni epäonnistuneen. Lepooni kuului höpöttelyä reissaajaystäväni Hennan kanssa. Hän seikkailee tällä hetkellä Vietnamissa. En katsonut Netfilixiä, vaan mietin elämää, chattailin ja surffailin netissä. Nukuin. Illalla revin itseni metsään ihmettelemään raikasta ilmaa. Ehkä huomenna saisin vihdoin virkeän ja energisen päivän <3

Miten sitten raivata aikaa levolle, kun on aina niin reipas?

Haluaisin muistuttaa kaikkia reippaita, avuliaita ja tunnollisia ihmisiä siitä, että teistäkin on enemmän hyötyä, kun pidätte itsestänne ensin huolta. <3 Joku läheinen saattaa jo olla huolissaan siitä, että olet aina menossa, kun joku tarvitsee sinua.

Meistä usein tuntuu siltä, että kaikki lupailemamme jutut on pakko hoitaa. Emme osaa sanoa ei. Välttämättä ei tule kysymykseenkään perua aiemmin sovittua tapahtumaa. Tiesitkö, että ihmiset, jotka eivät kestä toisen perumista tai eivät itse pysty perumaan mitään, kärsivät usein voimakkaasta hylkäämisen tai hyväksynnän hakemisen tunnelukoistaOn toki ymmärrettävä myös toisen tunteita ja pettymystä.

Jokaisella aikuisella on vastuu omasta elämästään. Jokaisella aikuisella on myös täysi oikeus ja velvollisuus kuunnella itseään ja tarpeen tullen muuttaa suunnitelmiaan. Mielipiteitäkin voi muuttaa matkan varrella. Ihmiset, jotka suuttuvat verisesti perumisesta, kärsivät todennäköisesti tunnelukoista. Läheiset ihmiset ja tosiystävät ymmärtävät kyllä aina, ettei kyse ole siitä, että seura ei kelpaisi. Kyse on siitä, että kannamme vastuun itsestämme ja lepäämme, kun oikeasti siltä tuntuu <3

Lisälukemista aiheesta muualla:

Kaikki 18 tunnelukkoa avattuna täällä

Tee tunnelukkotesti täältä

Reippaan tytön syndroomasta Maaret Kallion blogissa

Alistumisen ja hylkäämisen tunnelukoista: Hidasta Elämää -blogissa

Lue myös:

Mikä on sinun elämäsi peiteoperaatio?

Miksi emme uskalla toteuttaa unelmiamme oman reseptimme mukaan? Miten minä uskalsin?

L-teaniini – lisäravinne, joka helpottaa elämääsi!

Kommentit (2)
  1. Vilhelmiina Hellstén
    9.7.2019, 09:15

    Kiitos tästä tekstistä, avasi todella mun maailman (olen aina tuskastellut kun ihmiset suuttuu jos perun esim väsymyksen vuoksi jonkun suunnitelman)! Jaoin eteenpäin ystävillenikin <3

    1. Ihana kuulla <3 Joo tää on sellanen asia, että ei moni varmasti edes tajua mistä niin voimakas tunnereaktio tulee toisen peruessa. Tunnelukothan ne siellä. 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *