Arkiviikon ruokaflow

Kaupallinen yhteistyö: Suomen evankelisluterilainen kirkko

Ekopaasto-juttusarjani kolmannessa ja viimeisessä osassa kerron siitä, miten pyrimme omassa arjessamme minimoimaan ruoan hävikkiä ja myös helpottamaan arkista ruoanlaittoa.

Keskimäärin suomalainen heittää vuosittain roskiin 20–30 kiloa alun perin syömäkelpoista ruokaa, minkä voisi hyvin pitkälti estää pienellä suunnitelmallisuudella ja kekseliäisyydellä.

Rouva on kehittänyt tähän oman raaka-ainelähtöisen ”ruokaflow’nsa”, jossa ruoanlaitto ei lähde tietystä reseptistä vaan siitä, mitä on jo jääkaapissa ja mitä kasviksia saatavilla kauppahallista.

Raaka-aineet hyödynnämme mahdollisimman pitkälti niin, että biojätteeseen päätyy vain se, mikä sinne on aivan pakko laittaa. Näihin periaatteisiin pohjautuu myös Rouvan Gastronaatti-kirja (Otava 2014). 

Arkiruokamme on usein esimerkiksi tällaisen kasviscurryn tyyppistä ruokaa, joka valmistuu hyvien esivalmistelujen vuoksi erittäin nopeasti oikeastaan samassa ajassa kuin riisi kiehuu. (Resepti alempana.)

IMG_8568.jpg

Ruokaviikkomme alkaa aina lauantaista. Silloin käyn ostamassa kauppahallista raaka-aineet seuraavaksi viikoksi. Olemme usein päättäneet etukäteen vain sen, tarvitsemmeko lihaa tai kalaa, mutta muuten tulevan ruokaviikon sisältö määräytyy vihanneskauppamme tarjonnan mukaan.

Se, mikä on sesongissa, on aina edullisinta ja sitä on myös parhaiten saatavilla. Ostan kasviksia pari kassillista ja tarkastan aina myös vihanneskaupan alelaarin, josta löytää puoleen hintaan jo parhaat päivänsä nähneitä mutta silti vielä aivan syömäkelpoisia vihanneksia.

IMG_0064.jpg

Viikonloppuisin Rouva sitten tekee myös koko tulevan viikon esivalmistelut ja paahtaa vihanneskaupan löydöt uunissa.

Parsakaalit, munakoisot, paprikat, kurpitsat, palsternakat, lantut, fenkolit, porkkanat tai kukkakaalit paloitellaan ja levitetään uunipellille leivinpaperin päälle. Niiden päälle pirskotetaan hieman oliiviöljyä ja ripotellaan suolaa, kieritellään vielä pellillä ja sitten kasvikset laitetaan 175 – 200 asteiseen uuniin n. 20 minuutiksi kasviksesta riippuen, munakoisot jopa puoleksi tunniksi.

Napakan kypsät kasvikset pakataan tiiviisiin lasisiin jääkaappirasioihin odottamaan tulevan viikon ruoanlaittoa. Olemme havainneet, että valmiiksi kypsennettyjä kasviksia tulee käytettyä ruoissa enemmän, ja vihannekset eivät jää koskaan mätänemään vihanneslaatikon pohjalle.

Toinen kantava periaate Rouvan ruoanlaitossa on, että mahdollisimman vähän päätyy biojätteeseen. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että:

  • Sitruunoista raastetaan aina kuoren keltainen osa talteen, se kuivataan ja käytetään esimerkiksi sitruunasuolassa
  • Kaloista jäävistä ruodoista ja vaikkapa katkarapujen kuorista keitetään liemi, jota voi käyttää keittopohjana
  • Kikherneiden keitiliemi hyödynnetään tietysti muussa ruoanlaitossa antamassa makua
  • Pehmeiden yrttien varret hienonnetaan mukaan ruokiin, kovien yrttien varret heitetään kiehumaan kasvis- ja lihaliemiin
  • Leikkuulaudan leivänmurut kerätään talteen, samoin kuivat leivänkannikat, ja ne käytetään esim. lihapulliin
  • Vihanneksista käytetään aina kaikki mahdolliset osat, esimerkiksi kukkakaalin vihreää osaa ei todellakaan heitetä biojätteeseen, vaan sekin syödään.

IMG_8541.jpg

Näistä kukkakaalin lehdistä ja aiemmin paahdetuista kasviksista syntyi myös ylimmässä kuvassa näkyvä kasviscurry, jonka valmistamiseen Rouva kertoi kuluneen 15 minuuttia. Annos on muuten vegaaniviikoltani.

Kasviscurry (esivalmistelluilla kasviksilla)

Ainekset

  • 1 sipuli
  • 1 valkosipuli
  • ruokaöljyä
  • 1 tl jeeraa eli juustokuminaa
  • 1 tl kurkumaa
  • 1 tl savupaprikaa
  • yhden kukkakaalin lehdet
  • 1 prk kookosmaitoa
  • pippuria
  • suolaa
  • rasiallinen aiemmin paahdettuja parsakaalin palasia
  • kourallinen aiemmin paahdettuja palsternakan palasia
  • tuoretta korianteria
  • (paahdettuja) auringonkukan siemeniä

Valmistaminen

  1. Hienonna sipuli, valkosipuli ja kukkakaalin lehdet
  2. Kuumenna öljyä tilavassa paistinpannussa ja lisää jeera, kurkuma ja savupaprika. Anna kiehua pieni hetki – varo polttamasta mausteita – ja lisää sipuli, valkosipuli ja kukkakaalin lehdet
  3. Kuullota hetkinen ja lisää kookosmaito. Keitä muutama minuutti ja mausta suolalla ja pippurilla
  4. Lisää lopuksi aiemmin kypsennetyt kasvikset: parsakaali ja palsternakka ja lämmitä 
  5. Ripottele pinnalle tuoretta korianteria ja auringonkukansiemeniä.

Tarjoile basmatiriisin ja pikkelöityjen chilien kanssa.

Kukkakaali on tietysti myös paloiteltu ja paahdettu ja syöty jossain toisessa ruoassa.

* * *

Sen jälkeen, kun Rouva keksi paahdettujen kasvisten helppouden ja nerokkuuden, meillä ei ole juuri kasviksia keitelty. Miksi keittää esimerkiksi porkkanoita, vihreitä parsoja tai ruusukaaleja, kun paahtamalla saa paljon paremman lopputuloksen? Kasvisten höyryttäminenkin kuulostaisi ajatuksena oudolta ja lopputulos rakenteeltaan ihmeelliseltä.

Rouva on myös mestari keksimään käyttöä näille kasviksille, ja hänen Instagram-tiliään seuraavat tietävät, että paahdetuista kasviksista syntyy lähes joka päivä jokin pasta, paistettu riisi, ruokaisa salaatti tai muu nimetön arkiruoka, jollaista ei voisi kuvitellakaan tekevänsä, jos alkaisi valmistaa ruokaa aivan alusta saakka ja kypsentämään raakoja kasviksia. Ruoan pitää arkena olla pöydässä alle puolessa tunnissa siitä, kun sitä alkaa valmistaa.

Tässä vielä itse tekemäni munakoiso-freekehvehnäpaistos, jonka päällä on myös Rouvan kuuluisia uunikuivattuja tomaatteja. Vegaaninen tämäkin annos.

IMG_9072.jpg

Munakoiso-freekehvehnäpaistos

Ainekset

  • 1 sipuli
  • 1 varsisellerin varsi
  • ruokaöljyä
  • 2 dl keitettyjä kikherneitä (+ keitinlientä)
  • rasiallinen aiemmin paahdettuja munakoisoja
  • 3 dl keitettyä freekehvehnää
  • uunikuivattuja tomaatteja
  • tuoretta korianteria

Valmistaminen

  1. Pilko sipuli ja varsiselleri ja kuullota ne pannulla öljyssä
  2. Lisää kikherneet ja niiden keitinlientä ja kuumenna
  3. Lisää munakoisot ja kuumenna
  4. Lisää lopuksi keitetty freekeh, ja sekoittele se muun ruoan sekaan
  5. Lisää vielä uunikuivatut tomaatit ja silputtu korianteri.

Suolaa ei kyseiseen ruokaan todennäköisesti tarvitse, jos sitä on käytetty munakoisoja paahdettaessa.

* * *

Tällaista on siis meidän ruoka-arkemme pyörittäminen, ja väittäisin, että tämän ruokaflow’n ansiosta syömme entistä paremmin ja monipuolisemmin myös arki-iltaisin. Ruokaflow’hun pääseminen saattaa vaatia alussa pientä ponnistusta, mutta se, minkä käyttää viikonloppuisin vihannesten hankkimiseen, paloitteluun ja paahtamiseen, tulee takaisin arki-iltaisin moninkertaisena.

Kiitos kirkolle kutsusta tähän kampanjaan! Oli hauskaa jäsennellä ruoka-ajatuksiaan ja jakaa omia vinkkejä ekologisempaan ruoanlaittoon. Toivottavasti sinäkin sait postauksista jonkin uuden idean tai inspiraation, jonka avulla voit saada omasta ruoanlaitostasi vielä asteen verran ekologisempaa!

 

https://www.facebook.com/ekopaasto

http://www.ekopaasto.fi/fi/etusivu/

Kommentit (41)
  1. Ruokaflow kuulostaa aivan täydelliseltä. Rakastan laittaa ruokaa, mutta ongelmana on usein se etten työpäivän jälkeen jaksa väsätä mitään aikaa vievää. Myös saman ruan syöminen useampana päivänä on puuduttavaa. Tällainen etukäteen valmistaminen olisi siis oiva ratkaisu ja niistä voi viikolla ideoita useammankin ruoan. 

  2. Tosi hyviä vinkeistä ja inspiraatiosta! Tosin suurin ongelma ei yleisesti taida olla se, etteivät ihmiset kerää leivänmuruja talteen, vaan suuri lihankulutus. Toivoisinkin, että postaisit vege-reseptejä eko-haasteen jälkeenkin! 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *