Isyyspakkaus

Milloin ”en halua harrastaa” todella tarkoittaa sitä?

Jäin vielä pohtimaan lasten harrastusasiaa. Laitoimme siis tytön tanssitunneille tuossa alkusyksystä. Tyttö tuntui keväällä olevan kovin innostunut heiluttelemaan itseään musiikin tahtiin, joten kävimme pari kertaa kokeilemassa taaperotanssia. Ja se sujuikin sitten niin kivasti, että syksyllä hän alkoi käydä tanssitunneilla säännöllisesti. Sitten tapahtui jotain outoa, ja hän alkoi yhtäkkiä sanoa, ettei haluakaan tanssitunnille. Sittemmin tilanne on jo palautunut […]

Outo valoilmiö Helsingissä

Outo valoilmiö Helsingissä

Helsingissä on saatu todistaa tänään outoa valoilmiötä. ”Ei se siinä vielä eilen ollut”, kertoo silminnäkijä, ”mutta tänään se ollut siinä aamusta asti.” Valoilmiön aikana sininen näytti taas siniseltä ja vihreä vihreältä. Kaikkia ilmiö ei kuitenkaan miellyttänyt, ja tiettävästi ainakin Siltasaariseura on valittanut sen häikäisevän häiritsevästi. Asiantuntijoilla ei ole ilmiölle selitystä. ”Juu, ei tällaista yleensä tapahdu […]

Isyyspakkaus

Puhelu päiväkodista

Rouva lähettää viestin kesken palaverin: ”Soitettiinko sulle päiväkodista? Mulle oli soitettu jostain numerosta, joka vaikutti kaupungin numerolta.” Kyllä, minullekin on soitettu, ja numero näyttää päiväkodin numerolta. ”Soitatko sinne?” tekstaan Rouvalle. Saan vastaukseksi: ”En pääse läpi sinne. Varattu.” ”Yrititkö uudelleen?” kysyn perään hetken päästä mutten saa vastausta. Vastausta ei ole tullut vielä kymmenen minuuttia myöhemminkään ja alan […]

Osallistu arvontaan ja voita Oral-B-sähköhammasharja

Osallistu arvontaan ja voita Oral-B-sähköhammasharja

Kaupallinen kampanja, yhteistyössä Oral-B Muistatko vielä Oral-B-kampanjan, josta kerroin aiemmin? On tullut aika kertoa kokemuksistani uuden Oral-B White Pro 7000 -sähköhammasharjani kanssa – ja mikä parasta: Oral-B lahjoittaa samanlaisen laitteen myös jollekin lukijoistani! Ensin kuitenkin niistä kokemuksista: En ollut käyttänyt sähköhammasharjaa vuosikausiin (tai jopa -kymmeniin). Olin kyllä joskus harkinnut sähköhammasharjan hankkimista, mutta se oli kuitenkin […]