Isyyden diskurssit isyysblogeissa
Enpä olisi arvannut vielä muutama vuosi sitten, että blogini tekstit olisivat jonain päivänä tieteellisen tutkimuksen aineistona. Mutta niin ne vain ovat, sillä Maria Alanko käytti blogiani ja kahta muuta isän kirjoittamaa blogia (Isän pikajuna ja Minä, isä) materiaalina Viestinnän pro gradu -työssään Kaukana ovat ne ajat, kun mies oli pääsääntöisesti etäinen perheen pää – Isyyden ja maskuliinisuuden rakentuminen isyysblogien diskursseissa.
Gradu on tehty Helsingin yliopiston Sosiaalitieteiden laitokselle, ja se hyväksyttiin tässä kuussa kiitettävin arvosanoin (Eximia).
Isä ja tytär vuonna 2012
Teksteistäni tähän tutkimukseen valikoituivat blogini isyyttä käsittelevät jutut. Näitä oli ennen toisen lapsen syntymää 15 kpl, ja havaitsin itsekin, että vaikka kirjoitan isyysblogia, puhtaasti isyyteen ja isänä olemiseen keskittyviä juttuja on melko vähän.
Tutkimus on diskurssianalyyttinen, eli se keskittyy kielenkäyttöön. Mitä kirjoitukseni sitten kertovat kielenkäytöstäni?
Näkökulmia on kolme: 1) Maskuliinisuus, 2) hyvä isyys ja 3) isäksi kasvaminen.
1) Maskuliinisuus
Omat tekstini edustavat tasa-arvoista ja hoivaavaa isyyttä ja maskuliinisuutta, ja tutkimuksen aineistona olivat esimerkiksi tekstini sankari-isistä ja koti-isyydestä.
Tutkija kirjoittaa:
”Tasa-arvoista isämaskuliinisuutta rakentavassa puheessa työssäkäyvä uusi äiti ja hoitovastuuta kotona jakava uusi isä ovat puheen keskeisiä subjekteja. Uusi isä konstruoidaan suhteessa uuteen äitiin, esimerkkinä nykyaikaisesta miehestä, joka jakaa vaimonsa kanssa vastuita uudella tavalla ja mahdollistaa näin myös naiselle uran luomisen ja työelämässä mukana pysymisen.
Sukupuolten symmetristä tehtävänjakoa kodin ja työpaikan välillä painottava puhetapa heijastaa tasa-arvoliikkeen ideologiaa, jossa tasa-arvo ymmärretään naisen ja miehen elämän painopisteiden samankaltaisena jakautumisena kodin ja työpaikan välille.”
”Kiinnostavaa oli, että Isyyspakkaus-blogin kirjoituksista yksikään ei ollut eksplisiittisesti sukupuoliteemainen, vaan sukupuolta pohdittiin lähinnä isyyspohdintojen lomassa.”
Tiedän ettei minulla ole ollut suurta tarvetta pohtia omaa maskuliinisuuttani isyyden kontekstissa. En ole koskaan ollut erityisen huolissani, mitä muut ajattelevat siitä, että kirjoitan isyysblogia tai että halusin jäärä lapsen kanssa hoitovapaalle.
2) Hyvä isyys
Hyvästä isyydestä vastakkain on asetettu ”riittävä isyys” ja ”suorittava isyys” ja omat tekstini kertovat riittävästä isyydestä. Ja hyvä niin.
Itse tulkitsen tämän havainnon niin, että olen itselleni armollinen. Tiedän olevani keskinkertainen isä ja sen riittävän. Toisaalta pidän koti-isyyttä myös tavallisena asiana, vaikka se jollekin toiselle voisikin olla poikkeuksellista, juuri sitä sankari-isyyttä.
Tutkija kirjoittaa:
”Sankari-isän ja tavallisen isän vastakkain asettavan puhetavan juuret ovat kulttuurisessa isyyspuheessa ja tavallisen hyvän isyyden puhetta tuotetaankin blogeissa usein melko selvästikin kulttuurisen isyyspuheen pohjalta. Blogiaineistossa rakentuvassa riittävän isyyden diskurssissa kuitenkin kyseenalaistuu kulttuurisen isyyspuheessa tyypillinen tapa representoida väliaikaistakin koti-isyyttä jonakin epätavallisena ja tavallisesta isyydestä poikkeavana, jopa sankarillisena. Blogiaineistossa tavallisen isyyden käsite sulauttaa itseensä myös koti-isyyden, jolloin käsitteen merkityssisältö laajenee konventionaalisten merkitysten rajojen ulkopuolelle.”
3) Isäksi kasvaminen
Isäksi olen tutkimuksen mukaan kasvanut luonnollisesti osana elämänkaarta. Olen siis ollut valmis isyyteen eikä isäksi tuleminen ole esiintynyt teksteissäni suuren muutoksen aiheuttajana. Näin on. Tässä yhteydessä nostetaan esiin erityisesti ensimmäisen isänpäivän juttuni.
Tutkija kirjoittaa:
”Isä representoidaan hyvin isyyteen valmistautuneena ja isyydestä nauttivana: elettyään elämää ja saavutettuaan vakaan elämäntilanteen hän ei enää joudu luopumaan mistään lapsen takia. Kuva esittää tuoreen isän pieni vauva sylissään harmonisessa, läheisessä ja rauhallisessa tilanteessa.
Länsimaisessa mediassa isän ja lapsen välistä hoivaa representoivat kuvat eivät tutkimuksen valossa näyttäydy yhtä tyypillisinä kuin äidin ja lapsen läheisyyttä esittävät kuvat, joten kuvassa esitettyä isän representaatiota voi tulkita merkityksellisenä viestinä kuvan miehen isyydestä. Lähikuvassa korostuvat isän lapselle antama hoiva sekä isän ja lapsen läheinen suhde.”
Tekstissä viitataan tässäkin jutussa olevaan kuvaan, jossa on tyttäremme vuonna 2012.
Kylläpä vaan on erikoista lukea tällaisia analyysejä omista teksteistään – ja oikeastaan myös koko persoonastaan – mutta samalla myös niin mielenkiintoista!
Kiitos vielä Marialle, että otit tekstini mukaan graduusi! Ja onnea uudelle maisterille!