Kesäkuun lopun puutarhakatsaus

Olen viimeisen parin viikon aikana viettänyt puutarhamökillä useita iltoja lähes yötä myöten. Maalaushommat etenevätkin hyvää vauhtia, mutta koska keskeneräinen remontti on keskeneräinen remontti, esittelen vaihteeksi, mitä puutarhaan kuuluu näin kesäkuun lopulla.

Kesäkuun loppu puutarhamökillä-15.jpg

Aloitetaan Rouvan silmäteristä, niistä paljon puhutuista pioneista. Viime kesänä istutetuista pioneista osa ryhtyi kukkimaan jo nyt, mutta kukinta-aika alkaa kääntyä koti loppuuaan. Vaaleanpunainen Pillow Talk on ollut yksi kauneimmista.

Kesäkuun loppu puutarhamökillä-6.jpg

Hieno on myös tämä, joka lienee Mother’s Choice.

Kesäkuun loppu puutarhamökillä-7.jpg

Olin niin uppoutunut maalaushommiini, että Jalkavaimo nousee kylvystä (kyllä, se todella on pionin nimi) jäi kuvaamatta ennen pionin lakastumista.

Rouva kylvi pionien väleihin harjaneilikkaa ja koreakärsämöä.

Kesäkuun loppu puutarhamökillä-9.jpg

Nyt näyttää, että koreakärsämöt leviävät hallitsemattomasti ja valtaavat liikaakin alaa, joten Rouva aikoo siirtää ne kasvamaan muualle.

Kesäkuun loppu puutarhamökillä-8.jpg

Kasvihuoneessa tomaatit tekevät ensimmäisiä raakileitaan.

Kesäkuun loppu puutarhamökillä-2.jpg

Meloni kukkii.

Kesäkuun loppu puutarhamökillä-4.jpg

Kurkkukin on alkanut vähitellen kasvaa. Sen kasvu on kuitenkin ollut tänä vuonna heikompaa kuin vuosi sitten.

Saimme myös vain kaksi kurkun tainta, ja Rouva raportoi juuri eilen, että toinen niistäkin taisi napsahtaa vahingossa poikki. Hän teippasi sen kiinni, joten katsotaan miten käy. Tein viime vuonna itse saman, ja silloin kurkku selvisi.

Kesäkuun loppu puutarhamökillä-5.jpg

Kasvatuslavoillakin tapahtuu. Mansikat alkavat vähitellen kypsyä.

Kesäkuun loppu puutarhamökillä-13.jpg

Herneet ovat kasvaneet yllättävän hitaasti.

Kesäkuun loppu puutarhamökillä-12.jpg

Peruna on puolestaan villiintynyt laatikossaan.

Kesäkuun loppu puutarhamökillä-10.jpg

Myös kaalilaatikkomme pursuaa kaalinlehtiä.

Kesäkuun loppu puutarhamökillä-11.jpg

Vielä muutama kukkauutinen.

Tsinniat kukkivat.

Kesäkuun loppu puutarhamökillä-17.jpg

Kesäkuun loppu puutarhamökillä-16.jpg

Samoin keväällä istuttamani kyläkurjenpolvet.

Kesäkuun loppu puutarhamökillä-18.jpg

Iirikset ovat kauneimmillaan.

Kesäkuun loppu puutarhamökillä-21.jpg

Ja tämä keltainen mikälie valtaa puolet kukkapenkistä.

Kesäkuun loppu puutarhamökillä-20.jpg

Kukassa on myös tämä valkoinen puska, josta en tiedä tarkemmin, ja sen läpi puskee yksinäinen kärhö.

Kesäkuun loppu puutarhamökillä-14.jpg

Seuraavaksi alkaakin daalioiden kausi, ja ensimmäinen daalia avasi jo yhden kukistaan.

Kesäkuun loppu puutarhamökillä-19.jpg

Nyt pidän muutaman päivän tauon puutarhamökkihommista ja lomailen lasten kanssa vanhempieni luona Jyväskylässä.

Kommentit (4)
  1. Meinaatko Suviseuroissa käydä? Nehän on nyt siinä ihan Jyväskylän vieressä.

    1. Yllättävä kysymys, mutta ei, en käynyt Suviseuroilla.

  2. Onpa ihania nuo tsinniat, kasvatitteko siemenistä? Itse kasvatin tänä kesänä koristetupakkaa, mikä oli äärimmäisen hankala, voisin vaihtaa ensi kesänä tsinniaan, se on minulle ihan uusi tuttavuus. Keltainen kukka on tarha-alpi ja olisiko valkoinen mantsuriankärhö. 

    1. Kyllä, tsinniat on kasvatettu siemenistä! Ensin esikasvatusta kotona huhtikuusta alkaen, sitten kasvihuoneseen toukokuussa, ja muutama viikko sitten siirsin ne ulos.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *