Oikaisu- ja selittelypostaus

IMG_0134.jpg

Huh. Puoli tuntia on aika pitkä aika televisiossa, varsinkin kun se puoli tuntia koostuu lähes pelkästään omasta puheesta.

Ai mistä on kyse? Jos koko homma meni ohi tai unohtui, täältä näet: Blogistania: Isyyspakkaus (Yle Areena). (Poistuu 7.11.2013)

* * *

Kirjoitin Blogistanian kuvauksista jo aiemmin postauksen, jossa käytiin kulissien takana. Muistelin siinä, miten ohjelman kuvauksien jälkeen murehdin sekä kaikkea sitä, mitä tuli sanottua että sitä, mitä jäi sanomatta. Olin jo varautunut, että joutuisin lähetyksen jälkeen oikomaan ja selittelemään sanomisiani, mutta nyt voin huokaista helpotuksesta, sillä eipä siihen olekaan tarvetta.

Ohjelma tuntui myös yllättävän ajankohtaiselta, vaikka se on kuvattu jo viime tammikuussa, siis yhdeksän kuukautta sitten. Pohdin aiemmin, kuinka moni puheenaiheista olisi vanhentunut tai kuinka moni mielipiteistäni muuttunut. Niin ei ollut kuitenkaan käynyt, vaikka muuten tuntuukin kuin kuvaukset olisi tehty jossain edellisessä elämässä. Oudointa oli nähdä pieni tyttö niin hirveän pienenä ja tumma- ja harvahiuksisena.

IMG_0239.jpg

Tavallaan olisi ollut hauskaa, että ohjelman kuvausten ja lähetyksen välillä olisi ollut vähemmän aikaa. Ohjelmasta ja sen keskusteluista olisi varmasti tullut myös hyvin erilainen, jos se olisi kuvattukin vasta muutamaa kuukautta myöhemmin, kun olin jo hoitovapaalla. Toisaalta mietin, että jos olisinkin päästellyt pahoja sammakoita suustani, olisi voinut selittää sen sillä, että nooo… se oli silloin tammikuussa

IMG_0106.jpg

Keskusteluihin osallistuneet kaverini Hanna ja Jounikin ovat ehtineet kuvauksien jälkeen: Hanna perustaa oman blogin ja Jouni lisääntyä toistamiseen. Onnea molemmille! Hannan Myötä ja vastoinkäymisissä -hääblogi löytyy Hesarin sivuilta.

Nyt kun astuimme julkisuuteen, päädyimme pohtimaan, miten tosi-tv-uramme jatkuu tästä. Jouni varasi itselleen Julkkis BB:n, Hanna epäili menevänsä Maatilan prinsessan seuraavalle kaudelle ja itse voisin ryhtyä Idols-tuomariksi.

IMG_0215.jpg

Eipä tässä sitten muuta tällä kertaa. Jos kiinnostaa näperrellä samanlainen origamimobile kuin ohjelmassa, ohjeet ovat täällä. Ohjelmassa mainitun Rouvan kuuluisan tomaattipiirakan ohjetta en ole puolestaan koskaan julkaissut, joten eiköhän korjata tilanne, ihan jo lihattoman lokakuunkin vuoksi.

 

Kuvat: Mape Morottaja, Yle

Kommentit (46)
  1. Katsoin ohjelman hetki sitten ja tykkäsin kovasti 🙂 Oli kiva ja jännää nähdä elävää kuvaa, kuulla ääntä ja puhetta vastapainoksi blogin kuville sekä teksteille. Puhuit hyvin ja tärkeistä asioista. Lauluäänesi on mahtava. Teillä on kaunis koti, ja te kaikki kolme vaikutatte mukavilta ja ihanilta ihmisiltä. Otokset sinusta ja tytöstä nosti kyyneleet silmiin, kun siinä taustalla soi sopivan itkettävä musiikki 🙂 Tyttö oli tosi söpö, ihana hihkuja – ja on toki varmaan sitä edelleenkin.

    Olen seurannut blogiasi jo yli vuoden. Kaikki kommentit ja keskustelut olen lukenut, mutta en juuri koskaan ole itse mitään sanonut. Minusta on hienoa, että jäit ensin isäkuukaudelle ja sitten hoitovapaalle. Hyvä, että olet omalta osaltasi näyttänyt esimerkkiä. Meillä myös mies piti isäkuukauden ja kesäloman putkeen. Hän hoiti poikaamme kotona yhteensä 10 viikkoa. Olin itse silloin töissä, kun kerta työni on sen luontoista, että oli mahdollisuus palata pariksi kuukaudeksi takaisin töiden pariin. Nyt olen taas kotona hoitovapaalla. Mies aloittaa tosin pian lyhennetyn työviikon, jotta saisi olla enempi pojan kanssa. Tämä ei kuitenkaan mahdollista minun paluuta vielä töihin. Kokopäiväisestä miehen hoitovapaastakin puhuimme, mutta lopulta päädyttiin tähän ratkaisuun. Onhan sekin jo jotain, jos isä on kotona osan viikosta.

     

  2. Hyvä pätkä oli. Minua nauratti tuo viittauksesi metallialaan, kun sanoit jotakuinkin että täytyy olla pioneeri jos metallialalta uskaltaa jäädä kotiin hoitamaan lapsia. Mieheni on juurikin metallialalla ja jäi hoitovapaalle kahdeksi vuodeksi. Kukaan ei ollut ihmetellyt tällaista valintaa.

    Hyvä muuten kun sivusitte sitä miten äitiin suhtaudutaan eri tavalla kuin isään esim. kaupungilla lasten kanssa liikkuessa. Niin totta. Kotiin jäävät isät on cooleja, vastaavat äidit taas nysvöjä.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *