Tällä viikolla olen muistellut vanhaa hullujenhuonevitsiä, jossa hullut hyppivät uima-altaaseen. Kun paikalle sattunut tohtori tiedustelee, onko hauskaa, hullut vastaavat:

”On, mutta huomenna on vielä hauskempaa, kun saadaan vettä siihen!”

Olen nimittäin käyttänyt innoissani uutta puhelintani jo kuukauden verran, ja vielä hauskempaa on huomenna, kun saan siihen puhelinliittymän.

Nyt mennään siis täysin off-topic, mutta antaa mennä, sillä haluan kertoa, miten niin merkityksettömän pieni asia kuin uuden puhelimen saaminen voi tuntuakin niin merkitykselliseltä ja isolta.

Hieman taustaa: Olen viimeiset kymmenen vuotta käyttänyt niitä puhelimia, joita työnantajani on kulloinkin tarjonnut. Vaihtoehtoina on ollut aina jokin nokialainen, ja kolmisen vuotta sitten valitsin Nokian N8:n. Puhelin on ollut alusta asti aivan susi, ja Nokian päätös hävittää Symbian maan päältä on mielestäni aivan oikea ratkaisu.

Eivät minua koskaan haitanneet ne hankalat ja syvät valikkorakenteet vaan yleinen hitaus, toimimattomuus, muistin vähyyteen liittyvät ongelmat ja applikaatioiden puuttuminen. Symbianin kehitystyön päättäminen tarkoitti tietysti myös, että uusia applikaatioita ei ollut edes tulossa. Puhelimen kamera oli kuitenkin niin hyvä, että annoin kaiken muun anteeksi. Jäin odottamaan Nokialta uusia malleja ja nuoleskelin näppejäni, kun aloin kaivata puhelimeeni lisää sisältöä.

Vuosi sitten Rouvan jäädessä äitiysvapaalle ostin hänelle työpuhelimen tilalle uuden iPhonen.

Itse en ollut mitenkään ihastunut kyseiseen kapistukseen, ja minua ärsyttivät iTunes, iTunesin käsittämättömät synkronointiasetukset, puhelimen johonkin viime vuosikymmenelle jämähtänyt käyttöliittymä, huonommat kartat ja navigaattori, muistin lisäämisen mahdottomuus, kameran laukaisimen sijainti kosketusnäytöllä, se, että kuvia ei voi siirtää tietokoneelle Bluetoothin kautta ja se, jos kuvan lähettää sähköpostilla itselleen, puhelin antaa sille nimeksi kuva.jpg. Kuvien laatu ei ole mielestäni myöskään yhtä hyvä kuin Nokian N8:ssa, ainakaan hämärässä otettuina.

Mutta puhelimen applikaatiot toimivat. Ei hidastelua, ei kaatuilua. Ja niitä applikaatioita ylipäänsä on.

Töihin palattuaan Rouva sai jälleen uuden iPhonen omalta työnantajaltaan, joten päätin ottaa Rouvan puhelimen itselleni käyttöön ainakin toistaiseksi.

Nyt minulla on puhelimessa Instagram, Evernote, Yelp, Skype, Bad Piggies, Angry Birds Star Wars, toimiva Facebook-applikaatio, tv:n kaukosäädin, ilmaiset iMessaget ja FaceTime-kuvapuhelut Rouvan kanssa. Muun muassa. Ja ne kaikki toimivat hyvin. Puhelinta ei tarvitse buuttailla jumiutumisen vuoksi eikä sen käynnistymistä tarvitse odottaa joka kerta viittätoista minuuttia.

Olen siis valmis antamaan iPhonelle anteeksi sen puutteet.

Huvittavaa on tosiaan se, että olen käyttänyt iPhoneani jo kuukauden, vaikka saan siihen puhelinliittymän vasta huomenna. Kaikki muut paitsi puhelut ja tavalliset tekstiviestit toimivat wlan-yhteydellä, ja Helsingissä tuntuu kantakaupungista löytyvän avoimia langattomia verkkoja erittäin hyvin.

Se, miten puhelinliittymän siirtäminen työnantajalta omiin nimiin ja numeron siirtäminen toiselle operaattorille voi edelleen viedä lähes kolme viikkoa, on sitten toinen juttu, mutta ei mennä siihen.

Huomenna taskustani löytyy enää yksi puhelin, ja siinä on uusi ja edullinen puhelinliittymä, jonka mobiililaajakaistassa ei ole käyttökattoa. Sitä odotellessa.