On taas talvisirkuksen aika! Liisa Risun ohjaama Talvisirkus BAU on muuttanut Kaapelitehtaan Pannuhallin rakennustyömaaksi, jossa rakennusmiehet kohtaavat historian haamuja ja kellarista kapuavia rottia.

Kävin Tanssiteatteri Hurjaruuthin talvisirkuksessa ensimmäisen kerran kaksi vuotta sitten, ja ihastuin silloin peliteemaiseen Talvisirkus Playhin. Show oli niin hieno, että soimasin itseäni siitä, etten ollut käynyt talvisirkuksessa kertaakaan aiemmin.

Tiesin heti, että tästä tulee jokavuotinen traditio, ja viime vuonna kävinkin katsomassa Talvisirkus Rakkauden. Myös uusimpaan talvisirkukseen varasin liput hyvissä ajoin, ja otin mukaan nyt koko perheen, myös herra 3-v:n.

Tämän vuoden talvisirkuksen teema on siis rakennustyömaa, mikä sopii hyvin syksyiseen Helsinkiin, jossa tuntuu olevan tietöitä ja kulkuväylät tukkivia remontteja joka puolella kaupunkia. Rakennustyömaa ei tuntunut teemana aivan yhtä kiehtovalta kuin pelit tai rakkaus, mutta BAU yllätti kaikin puolin todella positiivisesti. Sanoisin, että kokonaisuus oli jopa tasapainoisempi ja monipuolisempi kuin viime vuoden esitys.

Rakennustelineet sopivat Pannuhallin teolliseen miljööseen erinomaisesti, ja lavastuksessa oli hyödynnetty myös vanhoja valokuvia Kaapelitehtaan rakentamisesta, ja niitä projisoitiin useille screeneille lavan ympärillä ja takana.

Temput olivat taattua laatua, ja mukana oli niin akrobatiaa, trapetsitaiteilua, jonglöörausta kuin parkouriakin. Tässä Arttu Lahtinen jonglööraa näyttävästi renkailla. Tämän taidon haluaisin oppia itsekin.

Esitystä rytmitti kolmen naisen bändi, The Emily Brontë Nursery Rhyme Orchestra, joka soitti Iiro Ollilan esitystä varten säveltämää musiikkia.

Eväshetki parkourkuution päällä toi mieleen newyorkilaisista rakennusmiehistä otetun kuuluisan valokuvan Lunch atop a Skyscraper.

Vauhdikkaimmista ohjelmanumeroista vastasivat vipulaudalla ja ilmatikkailla taiteilleet akrobaatit Eetu Ranta ja Aarni Pahajoki. (Tämänkin haluaisin oppia… ainakin teoriassa, sillä olen aivan liian arka ja turvallisuushakuinen… ja vanha ja kankea.)

Rouva oli lumoutunut Stina Otterstörmin kieppumisesta vertikaaliköydellä.

Poika kommentoi saman esiintyjän tasapainottelua flyygelin päälle asetettujen viinilasien päällä, että ”Ei noin saa tehdä.”

Esityksen loppuhuipennus oli Ester Viljasen hieno piano- ja lauluesitys, joka päättyi keinutrapetsille.

Mahtavaa! Kaikki pitivät, ja jopa 3-v jaksoi hyvin katsoa esityksen loppuun asti, vaikka kysyikin jonkin numeron aikana, voitaisiinko lähteä jo kotiin. Emme lähteneet.

Tämän esityksen myötä talvisirkus heittää hyvästit Kaapelitehtaan Pannuhallille. Ensi vuonna esitykset ovat Suvilahden Kattilahallissa, ja sitten talvisirkus palaa Kaapelitehtaalle uusiin tiloihin.

Hanki lippusi ajoissa. Esitykset jatkuvat 12.1.2020 saakka.