Superpäivä Jyväskylässä

Instagram-seuraajani lienevätkin jo perillä, missä liikun täällä reaalimaailmassa. Terveisiä siis Jyväskylästä!

IMG_2464.jpg

Olen hoitovapaani alusta asti suunnitellut, että voisin jonain viikkona tulla lasten kanssa vanhempieni luokse, mutta sopivaa hetkeä on ollut yllättävän vaikea löytää. Nyt se tuli vastaan, sillä tytön päiväkoti on vielä tämän viikon kiinni ja Rouva puolestaan koko viikon töissä.

Pakkasin siis tiistaina lapset, vaatteet ja tietokoneeni mukaani, ja hyppäsimme yhdessä Jyväskylän-junaan.

IMG_2421.jpg

Kaikki voittivat: isovanhemmat saivat hyvin odotettuja vieraita, tyttö kivaa tekemistä jokaiselle päivälle, poikakin tavallisesta poikkeavaa ohjelmaa ja isi ja äiti hieman vapautusta lastenhoidosta. Olenkin antanut mummon ja papan hoitaa lasten ruokkimiset ja ulkoilutukset.

IMG_2430.jpg

Sanoin keskiviikkona lounaan jälkeen moikat muille ja lähdin koko päiväksi omille teilleni: kävin kuntosalilla, elokuvissa *), syömässä **) ja parturissa. Päivän päätteeksi menin vielä kärkkymään Jyväskylän kaupunginteatterin lippuluukulle peruutuspaikkaa illan oopperaesitykseen – ja sainkin lipun ***). Aikamoinen superpäivä siis!

* * *

*) Solsidan-elokuva. Se oli pitkälti odotusten mukainen mutta tunnelmaltaan vakavampi kuin tv-sarja. Aivan elokuvan alussa käy ilmi, että Alex ja Anna ovat eroamassa, sillä Anna on löytänyt toisen miehen. Ove ja Anette puolestaan kärsivät lapsettomuudesta. Mickanilla ja Freddellä on tavanomaiset ongelmansa, mutta Fredden isä nostattaa miehen verenpainetta tavanomaista enemmän. Saa elokuvassa kuitenkin myös nauraa ja tietysti kiemurrella penkissä myötähäpeästä. Ove onnistuu jälleen järjestämään sekä parhaat naurut että suurimmat yllätykset ratkoessaan lapsettomuusongelmaansa. Elokuva oli erittäin hyvä, ja uskon kaikkien Solsidan-fanien pitävän siitä.

4896679840_IMG_8876.jpg

**) Egg-ravintola. Egg on Jyväskylän kävelykadulle, Kauppakatu 20:een, joulukuussa avautunut munakasravintola, joka aloitti toimintansa Helsingistä ja valloittaa nyt maailmaa Forenomin hostellien kanssa. Eggistä saa munakkaiden lisäksi myös mm. Huevos Rancheroseja, Croque Madameja ja pannukakkuja. Siinä missä Helsingin Egg tarjoaa ruokaa vain noin lounasaikaan, Jyväskylän Egg sijaitsee Forenomin hostellin yhteydessä ja on avoinna aikaisesta aamusta myöhäiseen iltaan. Itse nautin lihamunakkaan, ja se oli maukas ja mehevä.

IMG_2469.jpg

***) Carmen-ooppera. Carmen on Jyväskylän oopperan tuotanto, ja vierailevien solistien lisäksi esityksessä kuullaan Jyväskylän sinfoniaa, oopperan kuoroa ja lapsikuoro Vox Aureaa. Haluan palata tähän esitykseen kuitenkin toisessa postauksessa.

* * *

Kylläpä olikin rentouttava päivä, ja kiitokset siitä siis vanhemmilleni, jotka viihdyttivät, ruokkivat ja nukuttivat lapset isin ollessa karkuteillä!

Aivan yhtä tiukkaa ohjelmaa en muille päiville kehittänyt. Eilen kävin lasten kanssa Saarijärvellä tapaamassa isovanhempiani ja koukkasimme paluumatkalla kavereilla istumassa iltaa. Tänään teen sekä jotain lasten kanssa että kahdestaan kaverini kanssa, jolloin isovanhemmat saavat jälleen nauttia lapsista koko rahalla.

Ja huomenna olisi tarkoitus palata kotiin Rouvan luo. Ikävä alkaa olla jo kaikilla osapuolilla.

Kulttuuri Ruoka ja juoma Leffat ja sarjat Matkat

Aamun mansikka-banaanipirtelö

Kaupallinen yhteistyö: Arla

Arlan Aamu-kissa on jo kasvanut ja oppinut uusia temppuja. 

IMG_8693-2.jpg

Kerroin pari viikkoa sitten, miten Aamu-kissaa tiiraillaan puhelimen ruudulta Arilyn-sovelluksella osoittamalla puhelimella Arlan maitopurkin kylkeä. Arilyn havaitsee maitopurkissa kissan kuvan, ja hahmo herää eloon puhelimen ruudulla.

IMG_8599-2.jpg

Vaikka perheen yhteiset ruokailut ovat meille muuten hyvin tärkeitä hetkiä, aamiaiset eivät kuulu siihen joukkoon.

Heräämme arkisin tällä hetkellä eri aikoihin ja syömme aamiaisemme eri paikoissa. Rouva herää ensimmäisenä ja syö leipänsä, kun muut vielä nukkuvat. Tyttö heräilee äitinsä jälkeen mutta syö aamupalansa vasta päiväkodissa. Pojan puuro taas keitellään, kun työ- ja päiväkotiväki on poistunut kotoa, ja itse en välttämättä syö aamulla mitään – tai jos syön, se on puuronjämiä pojan lautaselta.

Tämä tulee toki muuttumaan keväällä, kun poikakin aloittaa päiväkodin. Sen jälkeen ainoa, joka syö arkisin aamupalan kotona, on Rouva.

Viikonloppuisinkin syömme aamupalaa harvoin yhdessä, sillä toinen vanhemmista saa nukkua vuoroaamuin pidempään, jolloin kolme neljästä ehtii syödä aamupalan, kun yksi vielä nukkuu.

Viikonloppuna syömme kuitenkin usein brunssimaisen kakkosaamiaisen ja teemme silloin jotain arkiaamiaista spesiaalimpaa kuten paistettuja kananmunia.

Tällä kertaa viikonlopun brunssille pyöräytettiin yksinkertainen maitopirtelö.

IMG_8617-2.jpg

Maitopirtelön pohjana oli kolme ylikypsää banaania, jotka ostin puoli-ilmaiseksi vihanneskaupan alekorista. Kuorin ne heti kotona ja heitin pakastimeen.

Mansikoiden ja maidon lisäksi pirtelöön ei välttämättä tarvitsisi mitään muuta, mutta makeutimme pirtelöä hieman vielä teelusikallisella Herttoniemen siirtolapuutarhasta kerättyä hunajaa.

IMG_8629-2.jpg

Aamun mansikka-banaanipirtelö (neljälle)

Ainekset

  • 3 jäistä ylikypsää banaania
  • 3 dl jäisiä mansikoita
  • 4 dl maitoa
  • 1 tl hunajaa

Valmistaminen

  1. Laita jäiset banaanit, jäiset mansikat, maito ja hunaja blenderiin ja sekoita tasaiseksi
  2. Jos jäiset banaanit ja mansikat jäävät jumiin, pysäytä blenderi ja töki niitä lusikalla syvemmälle.

Blenderin pyöriessä voit silitellä Aamu-kissaa.

IMG_8661-2.jpg

Jokos se on oppinut ammumaan?

IMG_8641-2.jpg

Laitetaanpas se puhelin nyt kuitenkin pois ja mennään hörppimään pirtelöä.

IMG_8682-2.jpg

Ai sinulle tulee se lasi, jossa on eniten?

IMG_8727-2.jpg

Lataa puhelimeesi maksuton Arilyn-sovellus ja osoita sillä Aamu-kissan kuvaa Arlan maitopurkin kyljessä, niin pääset leikkimään kissan kanssa. Kun saat kissalta lahjan, voi osallistua kilpailuun Arlan sivuilla.

Perhe Ruoka ja juoma Lasten tyyli Vanhemmuus