Eka matka

Kyllä, minä olen juurikin yksi niistä nörteistä, joiden piti päästä juuri tänään matkustamaan ensimmäistä kertaa aiemmin aamulla avautuneessa Länsimetrossa.

IMG_6151-2.jpg

Voisin sanoa, että olin metrosta jopa lapsellisen innoissani, mutta mukanani raahaamani lapsi ei ollut kyydistä lainkaan yhtään vaikuttunut. ”Siis tämähän on aivan sama asema, jolle menemme aina.” Niin niin, mutta nyt mennään katsomaan uusia asemia Espoossa.

IMG_6141-2.jpg

Emme olleet kyydissä sentään aivan ensimmäisten joukossa aamuviiden jälkeen, ja ehdimme käytännössä retkellemme vasta myöhään iltapäivällä. Metro oli silti tupaten täynnä, ja varsinkin Tapiolan ja Matinkylän asemilla oli melkoinen kuhina.

Kokemus oli kyllä hauska. Liikkeellä oli monta muutakin metroturistia: siis ihmisiä, jotka eivät olleet varsinaisesti menossa mihinkään ja vain hengailivat asemilla kameroidensa ja osa myös skumppalasiensa ja serpentiiniensä kanssa.

Ja sitten oli niitä – lähinnä teini-ikäisiä – jotka pyörittelivät silmiään ja ihmettelivät kovaan ääneen, että mitä ihmeellistä tässä muka on. Kahdeksan uutta asemaa ja mitä sitten?

IMG_6135-2.jpg

Ne jotka ovat seuranneet saagaa pidempäänkin, tietävät, että kyse on enemmästäkin kuin vain kahdeksasta uudesta asemasta: metron toteutuminen avaa täysin uuden aikakauden sekä pääkaupunkiseudulla että varsinkin eteläisessä Espoossa. Lisää asemiakin on tulossa ensi vuosikymmenen puolella.

Länsimetron avautumisesta on puhuttu ja väännetty vitsiä niin paljon, että keneltäkään ei voi olla mennyt ohi se, miten metron piti avautua jo vuosi sitten kesällä mutta avajaiset peruttiin, kun niiden mainoskampanja oli jo käynnissä. Se oli suuri pettymys myös itselleni.

IMG_6171-2.jpg

Olen yksi niistä, jotka ovat tässä projektissa voittajia. Vaikka mediassa paljon puhutaan siitä, miten monille espoolaisille Länsimetro merkitsee ”suorien bussiyhteyksien” päättymistä, meitä on myös monia, joille Länsimetro merkitsee suoran metroyhteyden syntymistä. Tuskin kaikki Espooseen kulkevat asuvat Kampissa tai Espoosta Helsinkiin tulevat työskentelevät siellä.

Itsekin pääsen jatkossa suoraan kotoa työpaikalleni metrolla, ja matka-aika parhaimmillaan jopa puolittuu. Hyvällä tuurilla ja vähäisillä ruuhkilla olen onnistunut toisinaan kulkemaan töihin jopa puoleen tuntiin, mutta sitten on ollut niitäkin päiviä, kun käyttämäni bussit 102 ja 103 ovat olleet myöhässä, tulleet pysäkille täysinä ja ohittaneet sen tai vaihtoyhteys ei ole osunut juuri kohdalle, ja matka on vienyt jopa 50 minuuttia.

IMG_6163-2.jpg

Jos olisin ollut matkassa yksin, olisin käynyt tarkastamassa kaikki asemat. Nyt poikkesimme matkalla vain Keilaniemessä ja Tapiolassa. Keilaniemessä halusin tutustua tulevaan työmatkaani eli etsiytyä Keilarannan puoleiselle G-sisäänkäynnille.

Tapiolassa oli pakollinen junanvaihto ja tytöllä kova jano, joten jalkaduimme myös Tapiolan keskuksen kävelykannelle ja Ainoa-kauppakeskukseen saakka.

Näillä asemilla yllätti, miten syvällä laiturit olivatkaan ja miten pitkät liukuportaat maan pinnalle oli. Jostain varmaan löytyisi asiasta faktatkin, mutta ensimmäinen fiilis oli, että laiturit sijaitsevat syvemmällä kuin vanhoilla asemilla.

IMG_6178-2.jpg

Määränpäämme oli tietysti Matinkylä, ja saatoin ehkä houkutella tytön koko retkelle lupaamalla jäätelöt Isossa Omenassa.

IMG_6215-2.jpg

En ollut suoraan sanoen koskaan aiemmin käynyt niin Matinkylässä kuin Isossa Omenassakaan, mutta epäilin ”pienestä kaupungista” löytyvän jäätelöä. Siellä me sitten menimme kuin turistit silmät suurina ja ihmettelimme, että ooh, täällähän näyttää hienolta ja että onpas täällä paljon kauppoja ja että tämähän on kuin olisi jossain isommassakin paikassa.

IMG_6191-2.jpg

Sitä naureskelivat myös useat muut metrovieraat. Kuulin ruuhkaisessa metrossa useammankin kerran vertauksen New Yorkin metroon. Ruuhkaan tosin vaikutti myös se, että teknisestä viasta johtuen metron vuoroväli oli illalla epäsäännöllinen ja mekin jouduimme odottamaan paluujunaa parikymmentä minuuttia. Vika ei ”tiettävästi” johtunut Länsimetron käyttöönotosta.

IMG_6181-2.jpg

Vuosien odotuksen jälkeen en nyt pääse käyttämään Länsimetroa työmatkoihin vielä reiluun neljään kuukauteen, mutta tarkoitukseni on käydä tutustumassa uusiin asemiin lähiaikoina paremmin. Että osaan sitten tarvittaessa käyttää niitä.

Ja koska olen juuri niin nörtti.

IMG_6170-2.jpg

Puheenaiheet Työ Uutiset ja yhteiskunta

Ja sitten poikani sanoi, että…

Lapsen kehityksessä on monia hauskoja vaiheita, mutta yksi hauskimmista on se, kun lapsi alkaa kommunikoida muutenkin kuin itkemällä.

IMG_1258.jpg

Olemme jo usean kuukauden ajan ihastelleet, miten poika ymmärtää niin paljon asioita, ja hän esimerkiksi yllätti aiemmin syksyllä sillä, miten hän kävi etsimässä omat sukkansa keittiön lattialta, kun kyselimme: ”Missä sukat on?”

Nyt olemme ihastelleet sitä, miten poika osaa jo vastata nyökyttelemällä tai päätään puistelemalla, kun häneltä kysyy esimerkiksi: ”Otatko maitoa?” Ja päätä puistellaan myös hyvin näyttävästi silloin, kun ruoka ei enää maistu.

IMG_1260.jpg

Lueskelin vanhaa postaustani siitä, millainen sanavarasto tytöllä oli vuoden ja seitsemän kuukauden ikäisenä eli reilun kuukauden vanhempana kuin poikamme on nyt. Aivan niin pitkällä pojan sanavaraston kehitys ei ole, ja tässä vaiheessa on vielä helppoa listata suurin piirtein jokainen sana, jonka olemme tähän mennessä kuulleet.

Kukka – oli ensimmäinen oikea sana, jota poika alkoi toistella. ’Kukka’ on kuitenkin nyt mennyt muodista, ja sitä ei saada enää ulos suusta edes pyytämällä. Sen korvasi nimittäin toinen paljon hauskempi sana.

Kakka – Ei liene mikään ihme, että tämä on niin usealle lapselle yksi ensimmäisistä sanoista, sen verran siitä puhutaan ja keskustellaan päivittäin. Joinain päivinä ’kakka’ tuntuu olevan yleissana, jota voi toistella osoittaen mitä tahansa. Eikä siinä mitään, aikuisillakin on sellaisia päiviä. Yhä useammin ’kakalla’ kyllä tarkoitetaan jo ihan sitä itseään, vaikka se meneekin vielä sekaisin kaikkien muidenkin vaippa-asioiden kanssa. Yllättipä hän eräänä päivänä osoitellen kylpyhuoneen lattiaa todeten: ”Kakka”. Ja sitähän siinä todella oli.

Äiti – Oli yksi ensimmäisistä sanoista. Toisinaan selkeämmin ”Äiti”, toisinaan enemmänkin ”Ättii”. Äiti on myös yleissana, joka tuntuu tarkoittavan kaikkea lämmintä, ihanaa ja turvallista. Myös isi on ”äiti”, samoin sisko.

Isi – Kyllä, sekin on jo opittu. Sana oli muodissa muutama viikko sitten, ja esimerkiksi päiväunilta herätessä poika saattoi huudella: ”Äitii! Isii! Äitii! Isii!” Nyt sana on kuitenkin taas unohtunut enkä ole kuullut sitä hetkeen.

Oho – Kun jotain putoaa, aivan oikeaoppisesti!

Böö ja kukkuu – Tärkeimpiä sanoja leikeissä siskon kanssa.

Kurkku – Hän rakastaa kurkkua ja osaa jo pyytää sitä itse: ”Kuukku”. Mutta vähän niin kuin ’kakka’ ja ’äiti’, myös ’kuukku’ tarkoittaa monia asioita. Kaikki mikä on hyvää ja syötävää on ’kuukkua’.

Kiitos – Oikeammin ”Kiitti”. Vielä kuukausi sitten sana oli hyvin söpö ”Too too”, mutta se vaihtui muotoon ”Kiitti” tuossa pari viikkoa sitten. Ja se tulee todella spontaanista, kun pojalle ojentaa jotain. Yleensä pienellä ja suloisella äänellä, jonka jälkeen katsomme häntä sellaisella ”Awwwwwww”-katseella.

Katso – Eli ”kato”, tai ehkä vielä täsmällisemmin ”gado”. Poika menee ympäri asuntoa, osoittelee asioita ja sanoo: ”Gado!” Ja sitten ihastelemme yhdessä sitä, mistä onkaan kyse.

Avaa – Tämä on niin selkeä. Jos jokin rasia, laatikko, leikkitietokone tai muu vastaava pitää saada auki, poika tulee luokse ja sanoo: ”Awa.”

Pappa – Sana, joka yllätti ensimmäisellä kerralla. Pappaa ei nimittäin nähdä hirveän usein, mutta kun pari viikkoa sitten soitimme Skype-puhelun, poika ilahtui nähdessään papan ja sanoi: ”Babba”. Tämä ei ollut sattumaa, sillä sittemmin sama ’babba’ on ollut mukana puheissa, kun olemme katselleet valokuvia, joissa tyttö on isovanhempien kanssa.

Toisinaan saamme irtoamaan jonkin random-sanan, mutta se saattaa esiintyä vain kerran. Esimerkiksi eräänä päivänä poika leikki siskonsa Frozen-hahmoilla, ja pyysimme häntä sanomaan: ”Elsa.” Hän vastasi: ”Elsa”, mutta vain sen yhden kerran.

Jäämme seuraamaan tilanteen kehittymistä.

IMG_1262.jpg

 

Perhe Lapset Vanhemmuus