Näin löysin aikaa liikunnalle

Suuri kysymys kaikkien huulilla on, miten ihmeessä saan pidettyä vartaloni tässä veistoksellisessa kunnossa, vaikka lempiruokaani on kaikki makea, ja olen syönyt Rouvan omenapiirakoitakin syksyn aikana yksin varmaan seitsemän.

IMG_20171109_214727.jpg

Leikki sikseen. Olin nimittäin vielä 15 vuotta sitten hyvällä matkalla kohti hyvin epäterveellisiä elintapoja, ja keskivartaloni alkoi kasvaa uhkaavasti. Koin silloin kuitenkin kuntosaliherätyksen ja aloin nostella rautaa jopa viitenä – kuutena päivänä viikossa. Tahti tasoittui sittemmin järkevämmäksi.

Vaikka en koskaan päässytkään alusvaatemallin mittoihin, sain itseni huomattavasti parempaan kuntoon, ja nyt, lähes nelikymppisenä voin olla tyytyväinen, että olen lähes samoissa mitoissa kuin kaksikymppisenä.

Olen kuitenkin suurin piirtein tämän blogin olemassaolon ajan valitellut sitä, miten arjessa on nykyisin vaikea löytää aikaa liikunnalle. Eikä pelkästään arjessa vaan myös sen ulkopuolella. Toisen lapsen myötä aikaa kaikkeen on vielä entistäkin vähemmän.

Kävin vuosia kuntosalilla aamuisin ennen töitä kolmisen kertaa viikossa, mutta lapsen päiväkodin aloittamisen jälkeen tätä mahdollisuutta ei ole ollut. Ei myöskään töiden jälkeen.

Jos vien lapsen päiväkotiin, töissä menee viiteen, ja sen jälkeen on jo kiire kotiin syömään, ja jos taas haen hänet viiteen mennessä, töissä on oltava kasilta, enkä ole niitä ihmisiä, jotka heräävät puoli kuudelta ehtiäkseen kuntoilemaan. En halua käydä salilla arkisin töiden jälkeen siksikään, että aika lasten kanssa jää muutenkin niin lyhyeksi. (Tarkoitan siis sitä normaalia työarkea, joka alkaa taas huhtikuussa.)

Huomasin kuitenkin, että olisin ollut valmis treenaamaan iltaisin, kun lapsi on jo nukkumassa, mutta silloisella kuntosalillani oli iltatreenien suhteen huonot aukioloajat. 

Kaksi vuotta sitten päätin vaihtaa kuntosalia ja liityin salille, joka on auki aina. Ja se oli loistava päätös. Kärsin kyllä käsivaivoista ja jouduin pitämään niiden ja kyynärpääleikkauksen ja siitä seuranneiden komplikaatioiden vuoksi lähes vuoden tauon saliharjoittelusta, mutta nyt päällä on kuitenkin taas hyvä flow. 

Käyn salilla kaksi ja jos vaan mitenkään ehdin kolme kertaa viikossa. Treeniaika on illalla yhdeksän ja puoli yhdentoista välillä eli en joudu tinkimään ajasta lasten kanssa. Sen sijaan katson nyt vähemmän televisiota ja näpyttelen sen ajan verran vähemmän tietokonetta. 

Kesällä ja syksyllä kuljin pyörällä töihin päivittäin, mistä tuli viikossa n. 100 km pyöräilyä, ja silloin pidin taukoa kuntosalista. Tarkoitukseni on nyt jatkaa salitreeniä kevääseen asti tällä tahdilla ja yrittää pyöräilysäiden tultua päästä rytmiin, jossa kävisin sekä pyörällä töissä että kahdesti viikossa salilla. Tai saas nähdä, miten pyöräilyinnostukselle käy nyt Länsimetron avautumisen myötä 🙂

Joka tapauksessa olen nyt hyvin tyytyväinen, että olen saanut liikunnan taas mahtumaan arkeeni. Olo on parempi ja energisempi, ja housutkin mahtuvat paremmin kiinni.

Jos siis sinullakin on ongelma löytää aikaa liikunnalle aamulla, päivällä tai iltapäivällä, kokeile myöhäisempää iltaa! Minulle se ainakin oli paras mahdollinen ratkaisu.

Ja se toinen vaihtoehto, täydellinen liikkumattomuus, ei ollut edes vaihtoehto. 

* * *

Tämä postaus on kirjoitettu kuntosalilla lauantai-iltana, kun tyttö meni yökylään kavereille ja pääsin salille poikkeuksellisen aikaisin. Ehdin siis katsoa vielä televisiotakin! 

Hyvinvointi Liikunta

Tippukivitapaus on vuoden parasta lastenteatteria

Kansallisteatterin uusi lastenmusikaali, Tippukivitapaus sai ensi-iltansa eilen teatterin suurella näyttämöllä. Musikaali perustuu Laura Ruohosen samannimiseen lastenrunokirjaan, ja Ruohonen on myös käsikirjoittanut ja ohjannut musikaalin. Musiikit on säveltänyt tälläkin kertaa Anna-Mari Kähärä.

34273687021_00809d5c3e_k.jpg

”Tälläkin kertaa” viittaa siihen, että Tippukivitapaus on jo toinen lastenmusikaali samoilta tekijöiltä. Ruohosen ja Kähärän luoma Yökyöpelit pyöri Helsingin kaupunginteatterissa joitain vuosia sitten, ja samasta teoksesta poiki myös Pikku Kakkosen mainio Yökyöpelit-sarja, joka on ollut perheemme suuri suosikki. Sen musiikkia kuunnellaan – ja laulellaan – edelleen säännöllisesti.

Muun muassa ”Nuku nuku”, ”Herra Käki” ja tietysti ”Päätäi Väätäisen päiväkoti” ovat sekä sanoituksiltaan että sävellystyöltään suurin piirtein parasta lastenmusiikkia, jota olen koskaan kuullut.

Ostimme Ruohosen kirjoittaman ja Erika Kallasmaan kuvittaman Tippukivitapaus-runokirjan kirjamessuilta, ja ehdimme lukea kaikki sen runot läpi ennen eilistä esitystä. Kirja osoittautui runoiltaan yhtä huikeaksi sanailoitteluksi kuin edeltäjänsä, Allaka Pullakka ja Yökyöpelit, ja oli jännää päästä teatteriin kuulemaan, mitkä runoista ovat päässeet musikaaliin ja miltä ne kuulostavat sävellettyinä.

38359475302_5e807cfcc6_k.jpg

Musikaalin tarina on hykerryttävän surrealistinen: Seija Soija -niminen papu (Vuokko Hovatta) ja ujo Hujoppi (Jani Karvinen) lennähtävät papupurkin pihalta karkumatkalle ja tapaavat retkellään monia outoja ja vinksahtaneita hahmoja. 

On hiiriä, mummoja, toukkia ja hirviöitä.

26614367639_42231c4dad_k.jpg

Maailman vanhin pizza (Markku Haussila) laulaa laku-laguunista ja levittää limaista juustoaan ympäriinsä.

26614363879_94ff54f875_k.jpg

Rämeämmä (Markku Maalismaa) ähkii, äyskii, röhkii ja räyhää.

38387235961_c17019095e_k.jpg

Dikaattori Diktaatta (Sari Puumalainen) on itsevaltias, jolle kuuluu kaikki valta. Raakalainen Karmu Gurmee (niin ikään Markku Haussila) suunnittelee syövänsä tippukiviluolan toukat yksitellen.

Lapsi nauraa vieressä, ja minä ihmettelen, miten jollain aikuisella voikin olla näin rikas mielikuvitus, josta kaikki tämä kumpuaa.

37672583544_081147e441_k.jpg

Retki kulkee papupurkista viemärin kautta tippukiviluolaan, tulivuorelle, Hiippailuhotelliin ja merelle.

Karkulaisten mukana liihottelee Tukaani (Katja Kortström), joka onkin varsinainen ilma-akrobaatti.

26611329629_c2e4bbeee9_k.jpg

Tarinassa on mukana myös Yökyöpeleistä tuttu Mahtimummeli Päätäi Väätäinen (Seela Sella), joka ryhtyy agenttinero Narun (Martti Suosalo) apuagentiksi ja etsii karkulaisia villapipon näköisen ajoneuvonsa kyydissä. Suosalo ei itse ole mukana lavalla, vaan hänet nähdään esityksessä videoprojisoinnin kautta.

26614356579_0643d9bc05_k.jpg

Musiikki on esityksessä tietysti merkittävässä osassa, ja Sara Puljulan johtama orkesteri onkin mukana lavalla läpi esityksen.

Erika Kallasmaa on tuonut kirjaan piirtämänsä hahmot myös lavalle ja suunnitellut musikaalin puvut. Runsaasta ja värikkäästä lavastuksesta on vastannut Antti Mattila.

37672597024_3666354805_k.jpg

Jälleen kerran iloitsen siitä, miten myös lapsille tehdään näin kunnianhimoista, älykästä ja laadukasta teatteria.

Kähärän musiikki on Yökyöpeleiden tavoin kekseliästä, monitasoista ja vaativampaakin musiikinkuluttajaa ilahduttavaa. Vaikka se on lastenmusiikkia, sitä on aikuisenkin ilo kuunnella.

Tippukivitapaus on varsinainen teatteritapaus. Se on paitsi vuoden parasta lastenteatteria myös parasta lasten musiikkiteatteria, jota olen teatterin lavalla nähnyt. Hyvin lämpimät suositukset kaikille lapsiperheille!

26614356409_8042a8eb53_k.jpg

Entäpä pieni seuralaiseni? Tykkäsi kovasti. Yritin saada selville, mikä oli parasta, mutta vastaus oli yksinkertaisesti ”kaikki”. Siis osui ja upposi.

Paluumatkalla hän ihasteli ääneen, miten kivaa onkaan käydä yhdessä teatterissa. No niin on, aivan samaa mieltä! Mihinkäs mentäisiin seuraavaksi?

 

Näyttämökuvat: Tanja Ahola, Suomen Kansallisteatteri.

Liput saatu Kansallisteatterilta.

Kulttuuri Suosittelen