DIY-keinu puutarhamökin taaperolle

Vaikka tavallaan jo hyväksyin, etten tee tänä kesänä puutarhamökillä juuri muuta kuin vahdin poikaa, voihan sitä vielä yrittää hieman uusin konstein.

IMG_7953.jpg

Pienellä poikasella on siis niin kova meno päällä, että toinen vanhemmista joutuu käyttämään kaiken aikansa hänen vahtimiseensa. Hänen suustaan saa kaivella asioita ja häntä on vähän väliä siirrettävä pois jostain, mihin hänen ei ole hyvä mennä.

Minulle on jo muutaman kerran ehdotettu, että hankkisimme mökille jonkinlaisen keinun, jossa taapero pysyisi tyytyväisenä.

Rouva itse asiassa olikin jo tekemässä sellaista. Malli on otettu Pinjacolada-blogin DIY chid swing -ohjeesta muutaman vuoden takaa. Kiitos vaan Riikalle vinkistä.

IMG_7950.jpg

IMG_7990.jpg

Keinun kankaat ja kanttinauhat Rouva löysi kotoa kaapista, jossa ne ovat odottaneet jotain käyttöä ainakin vuosikymmenen.

IMG_8055.jpg

Pohjan istuinlevyn isäni toi omasta varastostaan, samoin tukikepeiksi pilkotun harjanvarren.

IMG_8066.jpg

IMG_8068.jpg

Kiinnitykseen käyttämäni narun ja palomiehenhakasen ostin rautakaupasta.

IMG_8075.jpg

Päädyin kiinnittämään keinun omenapuuhun siten, että keinu on irrotettavissa helposti ja vietävissä sateella sisään. Keinulle voi näin keksiä myös toisen ripustuspaikan ja siirtää sitä tarpeen mukana paikasta toiseen.

IMG_8083.jpg

Oli jännittävää laittaa poika keinuun ensimmäistä kertaa. Kyllä hän siitä näytti pitävän. 

IMG_7998.jpg

Vielä emme ole ehtineet käyttää keinua kovin montaa kertaa, joten en osaa sanoa, onko siitä paljoa apua vai vaatiiko lapsi aivan yhtä paljon vahtimista myös siinä istuessaan. Ei hän ainakaan aivan loputtomasti jaksa siinä keinua vaan haluaa lähteä aika pian taas liikenteeseen.

IMG_7999.jpg

Pääasia on kuitenkin se, että hauskaa näyttää olevan edes sen lyhyen ajan!

IMG_7984.jpg

img_7994.jpg

Kyllä tällä välin ainakin muutaman vuohenputken ehtii käydä nyhtämässä maasta irti.

Kauneus Sisustus DIY Lapset

Mitenkäs tuo viulutuntien aloittaminen?

Olen jo pitkään yrittänyt saada tytärtäni kiinnostumaan pianonsoitosta. Instrumenttikin meillä olisi valmiina, ja voisin itse jopa opettaa häntä alkuun. Hän on periaatteessa ollut kiinnostunut – mutta käytännössä ei kuitenkaan.

Sen sijaan hän on ainakin puoli vuotta kysellyt, pääsisikö hän viulutunneille.

IMG_7660.jpg

Jos lapsi osoittaa spontaanisti kiinnostusta jotain instrumenttia kohtaan, sitä olisi tietty hyvä päästä kokeilemaan, ja tuntuisi väärältä pakottaa hänet soittamaan jotain muuta. Ja eihän sitä todellista kiinnostusta soittamista kohtaan voi testata muuten kuin soittamalla. Ei tässä mielestäni mikään kiire olisi edes aloittaa soittotunteja, mutta hän on nyt tuntunut kovin päättäväiseltä tämän viuluasian kanssa. Siksipä ajattelimme, että voisimme ainakin koemielessä laittaa tytön muutamalle viulutunnille kokeilemaan, onko se niin ihanaa kuin hän ajattelee.

Vaan tässä aloittamisessa on niin kovin monta kynnystä ylitettävänä. Ensinnäkin se, että olisi kiva kokeilla ensin muutaman kerran, miltä se tunneilla käyminen tuntuu, ennen kuin sitoutuu säännöllisiin tunteihin vaikkapa jossain musiikkiopistossa. Vaan eipä se kokeileminenkaan niin helppoa ole, sillä siihenkin tarvitaan instrumentti, eikä niitä noin vain lainata jostain. Käytettynä sen voisi ostaa, sillä silloin sen saisi myytyä eteenpäin aika lailla samalla hinnalla.

Mutta sitten se viulun koko. Ei mitään viuluista tietämätön ei tullut edes ajatelleeksi, että viulun koon valinta olisi niin tarkkaa kuin se on. Kävimme kokeilemassa soittimia Äffällä, ja oikea viulun koko saattaisi olla joko 1/8 (yllä), joka on vielä aavistuksen liian iso, mutta siitä pykälän pienempi 1/10 (alla) jäisi kuulemma pieneksi jo syksyllä. Mutta että kannattaisi kysyä vielä opettajalta. Jota siis ei ole.

IMG_7662.jpg

Helpointa olisi, jos näin alkuun opettaja kävisi antamassa tunteja kotona, jolloin ei tarvitsisi erikseen lähteä mihinkään. Eivät lähimmät musiikkiopistotkaan kaukana ole, ja niissä tunnit tulisivat myös hieman edullisemmiksi. Kalliita soittotunnit ovat silti, ja hinta on tanssitunteihin verrattuna moninkertainen. Edullisimmin pääsisi soitonopettajia kouluttavien laitosten harjoitus- eli pedioppilaana.

Mitenkäs te muut pikkuviulistien vanhemmat? Minkä ikäisenä soitto on aloitettu ja millä metodilla (yksilöopetus, ryhmäopetus, suzukiopetus, pedioppilaspaikka)? Onko jostain mahdollista löytää vaikkapa viulunsoiton opettajaopiskelija, joka voisi antaa tunteja edullisemmin? Vai pitäisikö tässä ylipäänsä odotella vielä ensi vuoteen?

Kulttuuri Lasten tyyli Vanhemmuus Musiikki