Remontti etenee naapurissa, lue täysi tilannekatsaus ja katso kuvat!

On tullut aika kurkistaa olohuoneemme seinän toiselle puolelle remonttikohteeseen! Remontti on aikataulullisesti noin puolivälissä, ja näkyvää tulosta on alkanut jo syntyä. Purkutyöt on tehty asunnot yhdistäviä oviaukkoja lukuun ottamatta, ja seinien ja katon pohjatyöt ovat pitkällä. Mutta käsitelläänpä tilannetta osa-alue kerrallaan.

Ja jos et tiedä yhtään, mistä on kyse, lukaisepa vaikka tämä ja tämä juttu.

Remontti

Seinät

Huoneiston seinissä oli päällekkäin monta kerrosta erilaisia tapetteja, päällimmäisenä lasikuitutapetti ja maalikerros. Periaatteessa seinät voisi ylitasoittaa lasikuitutapetin päälle, mutta tässä tapauksessa se oli asennettu niin huonosti, että tapetin alla oli siellä täällä ilmakuplia, joten aivan kuten kotimme ns. vanhalla puolella, myös täällä kaikki tapettikerrokset jouduttiin poistamaan aivan kipsilevyyn asti. Onneksi en joutunut tekemään sitä itse, sillä isossa remontissamme liki 20 vuotta sitten se oli ehdottomasti eniten aikaa vievä vaihe.

Remontti

Seinien pohjatyöt on siis jo tehty, seinät verkotettu, jotta niihin ei ilmesty halkeamia heti muutaman vuoden päästä, mutta nyt en suoraan sanoen tiedä, miten paljon tasoitustöitä on tehtävänä ennen kuin seinät ovat valmiit maalattaviksi. Onneksi minun ei tarvitse siitä myöskään välittää.

Kuvissa näkyy yksi epämääräisen kirjava seinä, jossa näitä pohjatöitä ei ole tehty. Se on seinä, jonka oviaukko tullaan sulkemaan pysyvästi, ja seinän molemmin puolin asennetaan kipsilevyt tuomaan lisää äänieristystä. Tätä ei voida kuitenkaan tehdä ennen kuin asuntojen välinen oviaukko on tehty, mikä tapahtuu oletettavasti jo parin viikon sisällä.

Sähköt

Olennainen osa seinien pohjatöitä on sähköjohtojen reititys, ellei johtoja halua tehdä pintavetona. Ei halua.

Remontti

Kaikki uudet pistorasioiden paikat on siis päätetty, sähköputket roilottu seinien sisään ja pistorasioiden kojerasiat upotettu paikoilleen. Myös tulevan makuuhuoneemme valokatkaisija siirrettiin toiselle seinälle.

Remontti

Alun perin asunnossa oli vain kolme (3) pistorasiaa, ja loput oli vedetty pintavetoina tapetin päällä. Vaan ei enää. Samalla laskimme ne kolme alkuperäistäkin lähemmäs lattiaa, sillä ne sijaitsivat 1920-luvun tyyliin noin metrin korkeudella.

Katto

Myös katto kunnostetaan kerralla kunnolla. Kaikki irtonainen rappaus on irrotettu, ja katto on tasoitettu ja verkotettu.

Remontti

Verkotuksen päälle on vedetty tasoite, joten lopputulos on tasainen, ja tämän menetelmän tulisi estää katon halkeilu ja rappauksien rapiseminen vuosi(kymmeni)ksi. Kattokoristeet luonnollisesti säilyvät, ja hankin jopa keskimmäiseen huoneeseen uuden kipsisen kattorosetin, sillä alkuperäinen koriste, joka siellä oletettavasti on joskus ollut, ei ollut enää katossa. Uusi rosetti odottaa vielä kiinnittämistä.

Remontti

Smyygit, smyykit, myykit

Mitä lienevätkään oikeasti nimeltään, mutta nämä ikkunasyvennykset ikkunapenkkeineen kunnostetaan myös, ja ne on näemmä jo tasoitettu odottamaan maalausta.

Remontti

Lattia

Lautalattia hiotaan ja maalataan, mutta muut työt tehdään ensin, ja lattiat ovat toistaiseksi piilossa suojapahvien alla.

Puuosat

Ovien karmit, kynnykset, lattialistat ja kaikki väliovet puhdistetaan vanhoista maaleista puulle ja maalataan uudelleen. Ovet, listat ja tukittavien oviaukkojen karmit on viety remonttifirman verstaalle kunnostettavaksi. Muut karmit puhdistetaan paikoillaan.

Remontti

Keittiön purku

Reunimmaisessa huoneessa sijaitsi keittokomero, joka oli niin huonokuntoinen, että siinä ei ollut mitään säästettävää. Kun ostimme asunnon, ajattelimme tehdä komerosta vaatehuoneen, mutta ajatus Airbnb-asunnosta muutti suunnitelmamme lopullisesti. Teemme siis vanhan keittokomeron paikalle uuden keittiön myöhemmin tänä vuonna, ja nyt vanhat kalusteet purettiin pois.

Remontti

Samalla purimme myös keittokomeron ja asuinhuoneen väliset pienet seinäkkeet, joilla emme nähneet mitään tarvetta. Tuleva keittiö-ruokailutila on siis jatkossa aidosti yhtä tilaa. Keittiötä ei kuitenkaan tässä remonttirupeamassa rakenneta, mutta vedämme jo valmiiksi tarvittavat sähköjohdot ja valmistelemme kaikki pinnat, joten uuden keittiön asentaminen ei pitäisi olla monen päivän homma sitten, kun olemme vain saaneet valittua ja etsittyä haluamamme kalusteet ja materiaalit.

Käytävän ovi

Naapuriasunnossa on historiallisista syistä kaksi sisäänkäyntiä ja kaksi eteistä. Nämä eteiset muuttuvat nyt käytäväksi kahden asunnon välillä, ja naapuriasunnon kahden eteisen väliin laitetaan lukittava ovi tulevaa Airbnb-käyttöä ajatellen. Oviaukko tätä ovea varten ilmestyi aivan yllättäen tuossa eräänä päivänä.

Remontti

Keskimmäisen eteisen komerot

Keskimmäisen eteisen kohtalo oli se, mitä pohdimme kaikkien pisimpään, sillä se ei ollut ensinnäkään kokonaisuuden eikä myöskään rakennusluvan suhteen olennainen asia, ja toisekseen vaihtoehtoja ja eri vaihtoehtojen kombinaatioita oli niin monta, ettemme oikein osanneet valita niiden välillä.

Säästääkö komerot vai purkaako ne pois? Muuttaako koko komeroiden välinen tila isoksi ovelliseksi tilaksi vai pitää avoimena? Jotain komeroille oli kuitenkin tehtävä, sillä niiden ovet olisivat ensinnäkin auenneet väärään suuntaan, ja toinen komero oli vielä kaksi kertaa oven levyinen, joten komeroon muodostui nurkan taakse omituinen kuollut kulma.

Remontti

Tämän tilan kohtalo alkoi ratketa siitä, kun päätimme, että haluamme käytävään paikan kolmannelle jääkaappipakastimelle, sillä kaikki säilykkeemme ja pakasteemme eivät yksinkertaisesti mahdu nykyisen keittiömme jääkaappipakastimiin. Päätimme siis purkaa käytävän toisen kiinteän komeron kokonaan ja tehdä sen paikalle jääkaappisyvennyksen.

Remontti

Kyseisestä komerosta vapautuva ovi otetaan nyt käyttöön toisessa komerossa. Komeron oviaukkoa levennetään tuplaleveäksi, jolloin saamme komeroon pariovet eikä sinne synny outoa kuollutta kulmaa, jonka taakse tavarat hukkuvat.

Remontti

Tekijät ja kustannukset

Joku varmasti siellä pohtii, mitä tämä kokonaisuus maksaa. Tämän hetkinen arvio remonttifirman työn ja osuudesta on 35.000 €, ja suunnittelu- ja hallinnolliset kustannukset (arkkitehti, rakennesuunnittelu, rakennuslupa, vastaava työnjohtaja ja valvoja) ovat lisäksi noin 8.000 €. Näiden päälle tulee materiaali- ja kalustekustannukset, jotka pysyvät kohtuullisina, sillä emme kuitenkaan ole uusimassa kymmenen vuotta sitten uusittua kylpyhuonetta ja WC:tä, eikä keittiön asentaminenkaan kuulu tähän kokonaisuuteen. Tarvitsemme lähinnä tasoitteita, maaleja ja uudet pistorasiat ja valokatkaisijat.

Remontin urakoitsija on JSP-Rakennuspalvelu Oy, arkkitehtityöt on tehnyt Arkkitehdit Sankari Oy ja rakennesuunnittelija asuntojen välisille oviaukoille on Insinööritoimisto R. Natunen Oy. Urakoitsijan työt ovat edenneet rivakasti, kaikki on tuntunut helpolta, ja mikä tärkeintä: yhteydenpito ja kommunikointi sekä työnjohdon että työmiesten kanssa on ollut sujuvaa ja oikea-aikaista.

* * *

Siinäpä suurin piirtein kaikki, mitä voin tällä hetkellä kertoa. Valmista pitäisi olla jo helmi-maaliskuun vaihteessa, mutta palaan asiaa, kun on lisää kerrottavaa.

RemonttiTästä remontista aiemmin kirjoitettua:

Koti Remontointi

Angry Birds Journey aloitti maailmanvalloituksen

Takana on melkoisen intensiivinen työrupeama, mutta nyt helpottaa. Olen vetänyt viimeiset kaksi vuotta Angry Birds Journey -pelin tuotantoa, ja tällä viikolla peli julkaistiin maailmanlaajuisesti!

Angry Birds Journey

Ensimmäinen ritsapeli seitsemään vuoteen

Peli on Rovion ensimmäinen ritsapeli seitsemään vuoteen, joten tapaus on merkittävä paitsi itselleni, myös studiolle ja koko firmalle. Angry Birds Journey on aiempiin ritsapeleihin verrattuna melko erilainen. Edellisissä peleissä pelaajien oli oltava hyviä tähtäämään ja ajoittamaan lintujen erikoisvoimat kesken lennon napauttamalla ruutua.

Me halusimme tehdä pelin, joka olisi lähestyttävämpi ja vaatisi vähemmän teknisiä taitoja. Esimerkiksi linnun tähtäyslinja näytetään pelissämme loppuun asti, jolloin pelaajan ei tarvitse arvata ja kokeilla, mihin lintu osuu. Pelin grafiikat ovat myös isommat, eikä pelaajan tarvitse zoomata sisään nähdäkseen, mitä ruudulla tapahtuu.

Yleisesti ottaen vastaanotto on ollut todella positiivinen ja toivomme pelin tavoittavan myös uusia faneja. Brändinä Angry Birds on yhä todella vahva, ja myös Applen ja Googlen kiinnostus uutta ritsapeliä kohtaan on ollut niin suurta, että saimme molemmilta alustoilta upean globaalin tuen pelin julkaisulle.

Käytännössä teimme tänä viikonloppuna täydellisen haltuunoton Applen App Storessa, kun Apple teki pelistä artikkelin kaikkein tärkeimpään ja näkyvimpään paikkaan kaikilla tärkeimmillä markkinoilla ja sijoitti pelin myös eri pelikokoelmien kärkipaikoille, ja myös Google antoi pelille erinomaisen näkyvyyden Google Play Storessa globaalisti. Nyt seuraamme tietysti jännittyneinä, mitä pelin käyttäjämäärät kehittyvät ja panostamme itse käyttäjähankintaan.

Tärkeimpiä markkinoita ovat suuret englanninkieliset maat, isoimpina Yhdysvallat ja Iso-Britannia, mutta isoja pelaajamääriä odotetaan myös muista Euroopan suurista maista (Saksa, Ranska, Italia, Espanja, Puola), Meksikosta, Brasiliasta, Venäjältä, Turkista, Intiasta, Taiwanista, Etelä-Koreasta, Japanista ja Indonesiasta. Manner-Kiinassa peliä ei ole julkaistu. Pelaajamääriä on mahdoton ennustaa, mutta suosittua mobiilipeliä voidaan hyvin ladata sen elinkaaren aikana kymmeniä miljoonia kertoja. Angry Birds -pelejä oli viime vuonna ladattu kaiken kaikkiaan yhteensä 4,5 miljardia kertaa.

Tuotanto

Pelin konseptointi käynnistyi jo kolmisen vuotta sitten hyvin pienellä porukalla, ja itse liityin projektiin kaksi vuotta sitten, kun pelin ensimmäistä prototyyppiä alettiin valmistella ensimmäiseen markkinatestiin. Se julkaistiin kaksi vuotta sitten helmikuun lopussa nimellä Angry Birds Casual muutamassa maassa, ja koska tulokset näyttivät lupaavilta, aloimme suunnitella pelin varsinaista tuotantoa eli sitä, miten prototyypistä tehdään valmis ja hiottu tuote.

Ensin aloimme valmistautua pelin varsinaiseen testijulkaisuun eli Soft Launchiin, joka alkoi vuosi sitten tammikuussa muutamassa maassa. Teimme sitä varten pelistä hiotumman version, johon tuotiin myös ensimmäisiä ns. metapeliominaisuuksia kuten episodit. Pelaamalla kenttiä pelaaja etenee pelin tarinassa, ja pelin päänäkymään avautuu uusia episodikuvia etenemisen myötä. Soft Launchin aikana peliin lisättiin vähitellen myös muita ominaisuuksia kuten tapahtumia.

Peli oli Soft Launchissa vuoden, ja koko viime vuoden teimme siihen päivityksiä tasaisesti neljän viikon välein (kesälomakautta lukuun ottamatta). Loppusyksystä teimme päätöksen, että peli on valmis maailmanlaajuiseen julkaisuun. Tekninen valmius olisi voinut olla paikallaan jo aiemminkin, mutta koska pelin pitää olla järkevä myös bisnesmielessä, olemme tehneet koko Soft Launchin ajan erilaisia testejä ja varmistaneet, että pelille on mahdollista tehdä myös kannattavaa käyttäjähankintaa.

Pelillä on useita merkittäviä tunnuslukuja, joita seuraamme. Niistä mainittakoon esimerkiksi retentio: kuinka iso osa pelaajista palaa takaisin peliin vielä tietyn ajan jälkeen. Käyttäjähankinnan kannattavuus on kuitenkin vielä merkittävämpää bisnekselle. Kun käytämme rahaa käyttäjien hankkimiseen, meidän on yksinkertaistetusti sanottuna varmistettava, että pelaaja käyttää peliin keskimäärin enemmän rahaa kuin mitä yhden pelaajan hankkimiseen kulutetaan. Kun peli on ilmainen, peli tarjoaa sen sisällä mahdollisuuksia käyttää rahaa esimerkiksi lisäsiirtoihin, mutta pelin on oltava hauska myös niille, jotka eivät halua käyttää siihen rahaa.

Angry Birds Journey

Tuotantotiimi

Pelin tuotannossa on ollut mukaan useita kymmeniä ihmisiä: alkuvaiheessa kourallinen ja projektin aikana yhä enemmän. Tällä hetkellä tuotekehitystiimissä on laskentatavasta riippuen reilut parikymmentä henkilöä: pelisuunnittelijoita, ohjelmoijia, peligraafikoita, käsikirjoittaja, testauspäällikkö, analyytikko, tuotepäällikkö (Product Manager) ja koko pelin johtaja (Game Lead).

Tuotekehitystiimin kanssa hyvin tiiviissä yhteistyössä on markkinointiosasto: pelin markkinointipäällikkö, käyttäjähankintatiimi ja markkinoinnin sisältöjä tuottavat graafikot. Pelaajaviestinnästä vastaa pelaajatuki, sosiaalisesta mediasta Community Manager, ja kaksi henkilöä toteuttaa käyttäjätutkimuksia ja kyselyitä. Myös äänisuunnittelijat, säveltäjä ja ääniohjelmoijat työskentelevät tiiviisti tuotekehitystiimin kanssa. Yhteensä pelin crediteissä mainitaan yli 70 tuotannossa mukana ollutta henkilöä, minkä lisäksi olemme työllistäneet myös ulkoisia kumppaneitamme mm. pelin testauksessa, kenttäsuunnittelussa ja käännöstyössä.

Tuottajan rooli

Minulta kysytään usein, mitä tarkoittaa se, että on pelin tuottaja.  Pelin tuottajana olen vastuussa tuotannon suunnittelusta, tuotantoprosessien kehityksestä ja tuotekehitystiimin johtamisesta.

Mitään suunnitelmia en ole tietenkään tehnyt yksin, vaan olemme päättäneet yhdessä pelin pääsuunnittelijan, Game Leadin ja Product Managerin kanssa, mitkä ominaisuudet ovat tärkeimpiä ja mitä asioita haluamme testata milloinkin pelissä. Olen suunnitellut pelin versiopäivitysten sisällöt, ylläpitänyt tuotteen kehitysbacklogia (listaa yksityiskohtaisista tehtävistä pelin kehittäjille) ja johtanut pelitiimin päivittäistä ja viikoittaista työtä. Olen ollut myös hyvin vahvasti kädet savessa uusien ominaisuuksien tarkempien teknisten spesifikaatioiden tekemisessä, ominaisuuksien dokumentoinnissa ja pelin testaamisessa. Hoidan pelin tuotantokonfiguraatiot, pelin sisäisten tapahtumien operoinnin, pelin uusien versioiden lataamisen kauppapaikkoihin sekä niiden julkaisun.

Aivan viimeisimpinä asioina ennen pelin maailmanlaajuista julkaisua peli käännettiin englannista 13 muulle kielelle, ja koko lokalisointiprosessi testauksineen ja korjauksineen oli vastuullani. Huolehdin pelin lokalisoinneista ja tuesta muille kielille myös jatkossa.

Mitä seuraavaksi?

Pelin kehitys jatkuu nyt ns. Live Operations -moodissa. Teemme uusia kenttiä, uusia kenttämekaniikkoja, uusia tapahtumia ja uusia episodeja pelin tarinaan, ja julkaisemme uusia päivityksiä tasaiseen tahtiin. Tuottajan työ ei siis lainkaan pääty pelin julkaisuun vaan tämä laittaa tekemisen vain toiselle vaihteelle. Pelin operointi jatkuu koko sen elinkaaren ajan, siis vielä useita vuosia, ja itse olen mukana vielä pitkään. Maanantain kenttäpäivityksen jälkeen kenttiä on ulkona 1000, ja uusia tehdään toistaiseksi 20 kentän viikkotahdilla.

On mahtavaa työskennellä erittäin tehokkaasti toimivassa, innostuneessa, lahjakkaassa ja omistautuneessa tiimissä, jolla on vahva yhteinen visio siitä, mihin päin tuotetta halutaan kehittää.

Nyt, kun olen saanut tämän julkaisun pois systeemistäni, voin ehkä pystyä ajattelemaan jo muitakin asioita ja tekemään töitä taas normaalien bisnesaikojen puitteissa.

Jos et ole vielä kokeillut Angry Birds Journeyta, kokeile ihmeessä. Pelin löydät App Storesta ja Google Play Storesta.

Työ ja raha Oma elämä Työ