Harkitsin pitkään, minkä Broadway-show’n haluaisin nähdä seuraavaksi. Lopulta päädyin In Transit -musikaaliin, johon hain lipun jälleen Downtown Brooklynin TKTS-lippuluukulta puoleen hintaan.

Brooklynin TKTS on muuten Times Squarea huomattavasti kätevämpi: jonoa on vähemmän ja liput saa ostettua myös aiemmin. Times Squaren TKTS:llä myydään aamupäivisin lippuja saman päivän matinee-esityksiin ja iltapäivisin saman illan esityksiin. Brooklynissä taas myydään lippuja aamusta alkaen saman illan ja myös seuraavan päivän matinee-esityksiin.

Alennukset ovat yleensä 40 – 50 %, ja liput saa useimmiten parhaille paikoille. Käytännössä lipuista maksaa silloin n. 80 – 90 dollaria.

In Transit on ensimmäinen a cappella -musikaali Broadwaylla. Siinä ei siis käytetä yhtään soitinta, vaan kaikki äänet tuotetaan ihmiskeholla. Show’ta on esitetty joitain vuosia sitten off-Broadwaylla (pienemmässä teatterissa), ja nyt useamman vuoden tauon jälkeen se on tuotu isommalle lavalle.

Musikaalin pääteema on New Yorkin metro. Alussa kerrotaan, miten newyorkilainen viettää keskimäärin kaksi tuntia päivässä metrossa. Se tekee vuodessa yhteensä kuukauden verran aikaa, jolloin hän ei ole siellä eikä täällä vaan vain matkalla johonkin. Metrossa ihmiset myös kohtaavat toisia matkustajia, tuttuja ja tuntemattomia.

In transit kertoo yhdestätoista ihmisestä, joita kaikkia yhdistää metro. On mm. Broadway-tähteydestä haaveileva toimistotyöntekijä-näyttelijä, työnsä menettänyt Wall Street -meklari, homopari, erosta huonosti toipuva nainen ja tämän exä. Jokaisen tarina liittyy jotenkin johonkin toiseen hahmoon, ja välillä metrosta poistutaan hahmojen koteihin tai työpaikoille. Näyttelijät ovat esillä tasaisesti eikä yksikään hahmoista ole erityisemmin päähenkilö.

New Yorkin metro on myös yksi keskeinen hahmo, ja sen kuulutuksista, viivästyksistä ja poikkeusreiteistä väännetään vitsejä, jotka aukenevat vain, jos metrolla on kulkenut enemmänkin kuin kerran tai kaksi.

A cappella -laulu toimii esityksessä erittäin hyvin, ja välillä jopa unohtaa seuraavansa pelkkää laulua ilman yhtään instrumenttia. Esitys on myös hyvin intiimi, sillä teatterissa ei ole perinteistä teatterilavaa. Näyttelijät esiintyvät tavallaan yleisön keskellä katsomoon työntyvällä metrolaiturilla ja ovat aivan kosketusetäisyydellä ensimmäisistä penkkiriveistä.

Laulujen takana on Kristen Anderson-Lopez, joka on säveltänyt muun muassa Frozen-elokuvan musiikit mukaan lukien Let It Go:n. Onpa sama nainen muuten tekemässä myös sekä Frozenin Broadway-versiota että Frozen-elokuvan jatko-osaakin.

Esitys oli virkistävän erilainen ja taitavasti laulettu. Tarina ei ollut järin yllättävä mutta hahmot olivat sympaattisia. Kappaleista yksikään ei jäänyt korvamadoksi, mutta hyvin ne toimivat lavalla. Oli hienoa kuunnella kymmentä laulajaa ja yhtä beatboxaajaa ja heidän muodostamiaan puhtaita harmonioita ja rytmejä. Esitys kesti vain puolitoista tuntia, eikä siinä ollut väliaikaa. Olisin suonut show’n kestävän pidempäänkin, jolloin hahmoihin olisi saanut lisää syvyyttä.

Ei tämä show aivan oman suosituslistani kärjessä ole, varsinkaan jos Broadwaylla pyörivät klassikot ovat vielä näkemättä, mutta itse olin iloinen, että kävin katsomassa esityksen.