School of Rock on kunnianosoitus taidekasvatukselle
Tampereen Työväen Teatterin School of Rock jatkaa TTT:n näyttävien lapsimusikaalien sarjaa. Vuoden 2018 Billy Elliotia kuvailin sanoilla ”yksinkertaisesti järjettömän upea” ja kolme vuotta sitten nähty Matilda oli niinikään ”täysosuma”. Yhteistä näille teoksille on paitsi se, että kaikissa lapsinäyttelijöillä on merkittävä rooli, myös se, että musikaalit ovat Samuel Harjanteen ohjaamia.
Harjanteesta on tullut viime vuosina Suomen musiikkiteatterin suurin nimi, ja hänen ohjauksiaan on voinut nähdä sekä Helsingissä, Turussa että Tampereella. Jos olet seurannut yhtään kaupunkien teatteritarjontaa, et ole voinut olla huomaamatta Harjanteen ohjaamia musikaaleja kuten Pieni Merenneito, Kinky Boots, Anastasia tai Hiljaiset Sillat.
Jos Harjanne ohjaa mitä tahansa, sitä kannattaa lähteä katsomaan myös pidemmän matkan päästä, niin tälläkin kertaa.
School of Rock perustuu vuoden 2003 samannimiseen elokuvaan, jonka pääosaa näytteli Jack Black. Näyttämöversion on säveltänyt monista Broadwayn ja West Endin kestohiteistä tunnettu Andrew Lloyd Webber (mm. Cats, Phantom of the Opera, Evita).
Elokuvasta poiketen näyttämöversio ei ole jukebox-musikaali, jossa soitettaisiin vanhoja rock-hittejä, vaan musikaalin kappaleet on sävelletty varta vasten tätä teosta varten, ja muutama Jack Blackin ja Mike Whiten sävellys on lainattu elokuvaversiosta.
Dewey Finn (Jaakko Wuolijoki) saa potkut bändistään, ja hän onnistuu jekuttamaan itsensä sijaisopettajaksi arvostettuun Horace Greenin kouluun. Tavallisen ja tylsän opetuksen sijaan hän alkaa kouluttaa koululuokasta bändiä, joka osallistuisi Battle of the Bands -bändikisaan. Tämä on tehtävä salassa koulun muilta opettajilta, takakireältä rehtori Rosalielta (Anne-Mari Alaspää) ja varsinkin oppilaiden vanhemmilta.
Vaikka Deweyn syyt hankkiutua sijaisopettajaksi ovat olleet alun perin täysin itsekkäitä, hän onnistuu koskettamaan lapsia syvemmältä ja merkityksellisemmin kuin yksikään muu opettaja aiemmin.
Eliittikoulun oppilaiden vanhemmat eivät kannusta lapsiaan harrastamaan musiikkia, sillä heidän tähtäimessään pitäisi olla hieno työura ja paikka jossain eliittiyliopistossa. Dewey auttaa lapsia löytämään musiikin avulla rohkeutta ja itseluottamusta ja yhdistää luokan yhteisellä projektilla, jossa jokaisella lapsella on oma roolinsa. Toiset soittavat, toiset laulavat, yksi toimii puvustajana ja luokan priimus bändin managerina. Luokan uusi hiljainen tyttö ei juuri puhu kenellekään ennen kuin hän avaa suunsa lauluun ja pääsee loistamaan bändin solistina.
Ja lapset todella soittavat itse lavalla! Rummuissa, bassossa, kitarassa ja koskettimissa nähdään niin vakuuttavaa osaamista, että väliaplodit ovat täysin ansaitut. Musikaalin 8 – 13 -vuotiaat lapsitähdet on valittu 440 hakijan joukosta, ja he ovat käyneet läpi vuoden mittaisen School of Rock -koulun ja saaneet esiintymisvalmennusta ja soiton ja laulun opetusta.
Lasten rooleissa on kaksoismiehitys, ja näkemässämme esityksessä show’n veivät bändin solisti ja soittajat Viola Käki (Tomika, laulu), Eevi Salo (Katie, basso), Matias Penttilä (Lawrence, koskettimet), Jerry Holm (Freddie, rummut) ja Ben Rossi (Zack, kitara) sekä manageri Summer, Alma Järvensivu.
Anne-Mari Alaspää tekee hienon roolityön rehtori Rosalienä, joka vaikuttaa alkuun kovalta ja tiukkapipoiselta mutta pehmenee tarinan myötä ja on lopulta rento ja hauska ihminen.
Musikaalin lämmin sydän on valeopettaja Dewey Finn. Jaakko Wuolijoki, erinomainen laulaja ja rock-uskottava hänkin, on Deweyn roolissa paitsi sympaattinen, energinen ja kannustava, hän myös vaikuttaa aivan aidosti ylpeältä luokkansa lapsitähdistä. Tunne välittyy yleisöön niin, että kun bändi lopulta nousee Battle of the Bandsin valtavalle lavalle (tämä ei taida olla iso spoileri), yleisö kannustaa bändiä seisten ja pyyhkii silmäkulmiaan.
Esitys on samalla kunnianosoitus taidekasvatukselle ja sen kokonaisvaltaiselle vaikutukselle lapsen kehitykseen. Taiteet auttavat lapsia kehittämään kognitiivisia ja motorisia taitoja, joita ei kirjoista lukemalla saa. Taidekasvatus vahvistaa itseluottamusta ja itsetuntoa, mistä on iloa ja hyötyä läpi elämän, mitä sitten aikuisena tekeekään. Ei jokaisesta lapsesta tarvitse tulla ammattimuusikkoa tai -näyttelijää, mutta uskon, että School of Rockin lapset, niin roolihahmot kuin heidän esittäjänsä, kantavat tätä esitystä sisällään lopun elämäänsä.
Kun esitys päättyi, olin niin liikuttunut, etten voinut hetkeen edes puhua.
Tällainen on musiikkiteatterielämys parhaimmillaan: koskettava, hauska, näyttävä, lava täynnä taitavia esiintyjiä ja toteutus viimeisen päälle hiottu. Suorastaan häikäisevä kokonaisuus. Kylläpä tämä teatterisyksy helliikin musikaalifania.
Lippu saatu Tampereen Työväen Teatterilta.
Kuvat: Kari Sunnari / TTT.
Syksyn muuta ohjelmistoa:
