Vuosi vaihtui Oopperan kummituksen tunnelmissa, sillä kävimme uuden vuoden aattona katsomassa Kansallisoopperan sovituksen Andrew Lloyd Webberin megamusikaalista.

Liput tähän näytökseen ostin jo viime maaliskuussa, kun kyseinen näytös tuli myyntiin. Muutenhan syksyn näytökset oli myyty loppuun jo vuoden 2014 puolella. Olin jotenkin onnistunut missaamaan koko lipunmyynnin, ja kun huomasin asian, kaikki näytökset oli myyty loppuun. Siksipä tartuin tähän näytökseen heti ja nappasin lipun myös ystävällemme Annelle.

Ja voi veljet, miten vaikuttunut olin!

Olin kylmillä väreillä pitkin esitystä heti siitä lähtien, kun kummituksen teeman ensimmäiset soinnut kajahtivat kattokruunun noustessa katsomon ylle. Raoulin ja Christinen duetto ”All I Ask of You” sai kyyneleet virtaamaan ja kummituksen esittämä ”Music of the Night” unohtamaan ajan ja paikan.

Niin, todella, musikaali esitettiin ensinnäkin englanniksi ja se oli toteutettu niin isosti, taitavasti ja upeilla laulajilla, että oli helppoa unohtaa katsovansa esitystä Helsingissä eikä vaikka Broadwaylla.

Sekä miespääosa, Ville Rusanen, että erittäin vaativan Christinen roolin esittänyt Sofie Asplund olivat häikäisevän hyviä ja tulkitsivat pääroolit aivan maailmanluokan musikaalitähtien tavoin. Ja millä äänillä!

Asplundin lyyrinen sopraano soi vaivattomasti ja taipui niin oopperaan kuin kevyempäänkin tyyliin. Rusasen baritoni oli taas kuin tehty kummituksen rooliin, ja se soi puhtaasti riippumatta siitä, millaista äänenvoimakkuutta kohtaus vaati.

Positiivinen yllätys oli myös laulajien englannin ääntämys, joka oli pääosin erittäin hyvää, ja pohdin, että eikös näiden pääosien kannattaisi hakeutua tekemään samoja rooleja myös Suomen ulkopuolelle, kun ne nyt on kerran opeteltu.

Myös muut laulajat olivat juuri sitä tasoa, mitä Kansallisoopperalta voi odottaakin, ja tanssijat olivat luonnollisesti Kansallisbaletin balettitanssijoita. Jos jostain voi esittää pientä kritiikkiä, niin paikoin laulajat ja orkesteri eivät tuntuneet olevan aivan samassa tahdissa.

Oli hauskaa, että esitys oli myös tekstitetty suomeksi. Vaikka tarina on tuttu ja periaatteessa pystyn oikein hyvin seuraamaan englanniksi puhuttua näytelmää, toisinaan varsinkin oopperakohtauksissa on vaikea saada selvää sanoista.

Kansallisoopperan versio Oopperan kummituksesta ei ole yksi yhteen mm. New Yorkin ja Lontoon Phantom-produktioiden kanssa, ja se näkyy puvuissa ja lavastuksessa. Ne olivat silti komeat, vaikka kaipasinkin hieman kummituksen ikonista valkoista naamiota, joka peittää puolet hänen kasvoistaan. Kansallisoopperan kummituksen naamio on kultainen.

Esityksen lavastus oli näyttävä, ja täytti hienosti oopperan ison näyttämön. Erityisen hienoja olivat kohtaukset, joissa kuljettiin kummituksen rakentamassa labyrintissa oopperatalon alla, ja lava täyttyi pylväistä ja liikkuvista portaista. Pidin kovasti myös oopperatalon katolla tapahtuvan kohtauksen lavastuksesta ja katolla olevasta tummasta enkelihahmosta.

Produktio oli siis tehty isosti ja lavalla oli laulajia, kuorolaisia ja tanssijoita vaikuttava määrä. Tämä esitys ei todellakaan kalvennut muualla näkemieni versioiden rinnalla!

Esityksen viimeisen fraasin jälkeen pyyhin jälleen silmäkulmiani. ”You alone can make my song take flight. It’s over now, the music of the night.”

Kaikki Oopperan kummituksen kevään näytökset on myyty jo loppuun, mutta toivon, että Kansallisooppera jatkaa esityksiä vielä ensi kaudella. Ja voisin kyllä yrittää saada jonkin peruutuspaikan johonkin kevään näytöksistä ja käydä katsomassa esityksen toiseen kertaan. Jos vaikka näkisi vielä sen toisenkin miehityksen.

Ja nyt tiedän, mitä lauluja sisäinen jukeboxini soittaa vähintään seuraavan viikon ajan.