Hei, katsopas, kuka täällä on sukset jalassa!

Saimme tällä viikolla perheeseen uuden laskettelijan, kun otimme eilisen vapaaksi töistä ja suuntasimme koko perheen voimin Sveitsiin. Siis Hyvinkäälle, Sveitsin hiihtokeskukseen!

Tyttären kanssa aloitin laskettelun, kun hän oli  5-vuotias, joten poika pääsi rinteeseen nyt vuoden nuorempana. Haaveilen nimittäin kovasti siitä, että jo lähivuosina voisimme lähteä koko perheen kanssa johonkin vähän isompiinkin rinteisiin, mutta se vaatii sen, että kaikki viihtyvät ja pysyvät suksilla.

Itselleni laskettelu on ainoa talviurheilulaji, josta pidän. Muita suorastaan inhoan, eikä minulla ole mitään käyttöä lumelle, ellei se ole laskettelurinteessä.

En ole mikään erikoinen laskettelija. En hypi enkä tee temppuja enkä muutaman yrityksen jälkeen ole halunnut kokeilla edes lumilautailua. Mutta suksilla on kiva tulla alas mäkeä omaan rauhalliseen tahtiin.

Etelä-Suomen laskettelurinteet ovat kuitenkin jääneet minulle tuntemattomiksi, ja tyttären kanssa olen käynyt vain Jyväskylän Laajavuoressa samalla, kun olemme käyneet vanhemmillani. Olin jo ajatellut, että tänä vuonna olisi voinut viedä hänet Jyväskylästä Jämsän Himokseen, mutta sattuneesta syystä koko Jyväskylän-reissu jäi nyt tekemättä.

Päätin, että rinteeseen olisi kuitenkin päästävä, kun on niin runsasluminen talvikin, ja valitsin suunnaksi Hyvinkään Sveitsin hiihtokeskuksen. Olin nähnyt useamman tuttavani postaavan kuvia Sveitsin rinteistä, ja hieman vajaan tunnin ajomatkakin kuulosti sopivalta. Otin siis auton vuokralle ja pakkasin perheeni autoon tiistaina aamupäivällä.

Tytär meni rinteessä jo kuin vanha tekijä. Rouvakin tuli mukaan rinteeseen ensimmäistä kertaa yli kymmeneen vuoteen ja totesi, että laskettelu on kuin pyörällä ajaminen: ei sitä unohda, kun sen kerran oppii.

Entäpä sitten poikanen? Pelkäsin vähän, että hän kaatuu heti alussa eikä halua enää nousta ylös, mutta yllättävän sinnikkäästi hänkin jaksoi yrittää yhä uudelleen.

Hiihtokeskuksessa oli loiva harjoittelurinne, jonne noustiin mattohissillä. Ensikertalaisenkaan ei tarvinnut pelätä, että vauhti menisi liian hurjaksi.

Tasapainoa pystyi treenaamaan myös karusellissa.

Kävimme Rouvan kanssa vuorotellen laskemassa isompia mäki yhdessä tytön kanssa, ja toinen oli vuorollaan tsemppaamassa poikaa.

Sveitsin rinteissä oli pituutta yllättävän kivasti, mutta ei tietenkään kannata alkaa verrata niitä pohjoisen hiihtokeskuksiin. Kyllä sinne silti kannatti ajaa, ja vietimme rinteissä erittäin hauskan iltapäivän.

Vaan nälkä kasvaa syödessä! Nyt aloin jo pohtia, milloin ehtisimme tänä talven rinteeseen vielä toisen kerran. Toista yhteistä vapaapäivää emme saa tälle viikolle järjestymään, mutta jos vaikka ensi viikolla viikonloppuna..?

Ja sitten pitäisi kehittää vielä hänelle tekemistä kahdelle hiihtolomapäivälle. Toisen olen töissä ja toisen vapaalla, mutta myös poikanen on sinä päivänä seurana, eli ainakaan laskettelemaan emme pääse. Olisiko ehdotuksia..?

Sveitsin hiihtokeskus tarjosi välinevuokrat ja hissiliput.