Äitin tytöt

Minulla on kaksi tytärtä. Sain ja halusin ensimmäisen ollessani 20 vuotias. Olin tutustunut ystävään jolla oli aivan pieni vauva yksin. Kävin nuuskuttelemassa muutaman kerran tuota tuoksua ja se oli menoa. Vailla mitään tietoa mitä elämältä tai parisuhteelta hain, vailla suunnitelmaa tulevasta elämästä. Tai oli yksi, ravintolakoulun jälkeen matkaoppaaksi, ulkomaille, rakastin kieliä. Meillä ei oltu matkusteltu Tukholmaa kauemmaksi ja toivoin  pääseväni lämpöön ja valoon, sinne kaipaan edelleenkin pimeinä vuodenaikoina. En ollut pienenä ollut mikään nukeilla leikkivä prinsessa, vaan poikien leikeissä paremmin viihtyvä yksinhuoltajaäidin kasvattama tyttö, vailla isää. Se ainoakin toiveajatus katosi sillä hetkellä kun näiden kolmen lapseni isä astui kuvioihin, vanhempana ja aikuisempana. Valmiilla suunnitelmalla perheyrityksen jatkamisesta, työntäyteisestä elämästä. Minulla ruusunpunainen unelma vauvanhoidosta ja äitiydestä.

Ajattelin että tässä mallia mies ja isä, minulle ja lapsille. Ravintolakoulu kesken ja halusin lapsen, unohdin haaveet ulkomailla työskentelystä. Valitsin valmiin roolin, valmiit vastaukset ilman keskustelua, työn johon ei tarvittu cvtä, lainapaperit jotka odottivat allekirjoitusta, elämän jossa ei kerennyt pohdiskella asioita mutta sai suorittaa, työtä, työtä, kotia, äitiyttä. Pääsin kolme kertaa pois siitä oravanpyörästä, pääsin tuntemaan, rakastamaan ja rauhoittumaan. Tulemalla raskaaksi ja äitiyslomalle. Ne lyhyet 9 kuukauden jaksot olivat parasta aikaa. Sain olla kotona lapsien kanssa, vailla työstressiä. Nautin, vaikka teinkin yritysten paperihommat kotona iltaisin kuvitellen sen olevan sitä puhuttua omaa aikaa. Vasta myöhemmin tajusin sen sanan merkityksen, silloin nuorempana en ymmärtänyt. Kauhun sekaisin tuntein kannoin kolme kertaa ”vauvan” päivähoitoon ja lähdin töihin. Ilman vapaita viikonloppuja, kesälomia. Oma äitini otti vuorotteluvapaata kahtena kesänä hoitaakseen lapsia, siinä vaiheessa kun kaksi isointa olivat ala-asteella.

Kunnes kolmekymppisenä kolmen lapsen äitinä, kolmen yrityksen omistajana aikuistuin, heräsin. En tahtonut enää lisää lapsia, en avioliittoa, jatkuvaa raskasta työtä ilman lomia. Olin raskaana, tein elämäni isoimman ja vaikeimman päätöksen. Tehtiin abortti, sen jälkeen sterilisaatio. Aloin tajuta mitä elämältä halusin, mitä parisuhteelta ja mieheltä odotin, millaista työtä haluaisin loppuelämäni tehdä. Aloin puhua tunteista. Erosta. Sanoin ääneen etten koskaan enää menisi naimisiin ja haluaisi äidiksi. Minulla oli kolme ihanaa lasta, halusin viettää niiden kanssa aikaa, en suoriutua loputtomista työpäivistä. Halusin oman kodin, muutin vuokra-asuntoon mukanani esikoinen, tytär joka oli jo niin iso että ei halunnut vaihtaa kotia viikoittain. Pojat tekivät niin,14-v joka oli silloin eskari-ikäinen vaihtaa kotia edelleen. Minulla oli enää yksi päämäärä, saada päivätyö jonka oven suljettuani saisin vetää työroolin seuraavan kerran päälleni tullessani ovesta uudelleen sisään sekä päästä eroon yrityksestä joka erossa minulle jäi, veloista jotka siihen kohdistuivat. Onnistuin, selvisin, olin ensimmäistä kertaa tehnyt  oikean työhakemuksen, cvn, käynyt haastattelussa, saanut paikan. Yrittäjyystaustaa arvostettiin, työhön sitoutumista ja siitä suoriutumista kehuttiin. Olin onnellinen. En kaivannut miestä rinnalleni, olin vapaa, kokonainen, oman arvonsa tunteva nainen joka uskalsi elää. Toteuttaa haaveensa ja tuntea halunsa ja intohimonsa elämää, lapsia, ja työtään kohtaan.

Kunnes eräänä iltana Onni, mies oli siinä vieressäni kysyen;

”lähdetkö ensi viikolla kanssani kahville? ”

Leivoin ja lähdin voileipäkakun kanssa, jäin yöksi.

Puoli vuotta vasta seurusteltuamme , äitienpäivän aamuna, soitin tuon itkuisen puhelun ystävälle;

”haluaisin sittenkin vielä yhden lapsen, mutta miten? ”

En tiennyt, tiesin vain sen että tässä on ihminen jonka kanssa olin valmis loppuelämäni jakamaan, mies joka oli valmis isäksi, valmis ottamaan minut  ja lapseni ratkaisuistani huolimatta. Rakasti minua ehdoitta, puhui, pussasi ja sai aikaan sen että tunsin vihdoin löytäneeni oikean ihmisen rinnalleni, puolikkaan. Jollaisten olemassaolosta puhutaan mutta harva sen ainakaan ensi yrittämällä löytää, loppuelämäksi. Mentiin naimisiin, toinen päätös pyörrettynä.

Alkoi lapsettomuushoidot, vuosi taistelua oman hormonitoiminnan alasajon merkeissä, hikeä ja kyyneleitä. Estrogeenitaso nollille nenäsumutteella, kolmisen viikkoa kerrallaan ja olet vaihdevuosien kaltaisessa tilassa oireineen päivineen. Sitä seurasi piikitysjakso munarakkuloiden kasvattamiseksi follikkeleita stimuloivalla hormonilla. Pistoksia piti laittaa nenäsumutteen rinnalla parisen viikkoa, neula oli pitkä, se piti työntää alavatsaan. Esikoinen teki sen koska opiskeli alaa, minä tai mies emme pystyneet ensimmäisellä kerrralla. Viimeisellä paksummalla, isommalla neulalla munasolut irrotettiin, sitten odotettiin vielä 36h. Ensimmäinen yritys keskeytettiin koska munasarjani eivät tuottaneet määrätyllä lääkemäärällä tarpeeksi samankokoisia, keräykseen tarvittavia munasoluja.

Toisella kertaa piikitin itse, paitsi sen viimeisen. Aika oli synkkää ja hiljaista, olo oli kauhea, pelotti. Oli vain pieni joukko läheisiä jotka tiesivät. Ei tehnyt mieli mennä minnekkään. Onnistuttiin, tasan vuosi tuosta puhelisoitosta ystävälle mentiin klinikalle munasolujen keräykseen ja mies antoi parastaan. Meidät yhdistettiin, laitettiin kasvamaan, katsottiin moniko selviää yön yli, jännitettin kolme vuorokautta tulosta ja päästiin päivään jolloin alkio siirrettiin kohtuuni, tuli vihdoin the day.

Hoito  jatkui raskauden alkua tukevan keltarauhashormonin merkeissä. Oma hormonitoiminta oli varmasti sekaisin, ilman sitä tuo pieni ihme olisi tullut varmasti ulos samantein.

Raskausoireiden kuullostelua, mielenhallintaa,pelokkuutta, keskustelua tulevasta tai siitä mitä jos emme onnistu?  Mies vannoi että oli valinnan tehnyt naimisiin mennessämme ja kantaisi vastuun vaikka emme koskaan toivottua tulosta aikaan saisi, jäisi rinnalleni.

Tieto helpotti.

Kesäkuun alussa sain tehdä raskaustestin, oli jo lämmintä. Olimme ensimmäistä kertaa kesämökillä yötä. Heräsin ennen muita ja tein ensimmäisen, haalea viiva, huusin sisäisesti. En kertonut vielä, odotin että pääsimme kotiin. Seuraavana päivänä tein uuden. Tämän kehtasin jo näyttää, vein tikun yöpöydälle. Toinen sai sen siitä herätessään löytää, valmistin aamupalan ja pompin riemusta.

Toinen tyttäristäni syntyi viikko yli lasketun ajan helmikuun alussa, viikon supistelujen jälkeen. Menimme aamuviideltä sairaalaan ja papereista katsoivat minut ammattilaiseksi. Jäimme kaksin huoneeseen. Tai sain minä jättiläismäisen kengurupallon tuekseni josta jalkani eivät edes yltäneet lattiaan. Mies torkkui. Minä kävelin ja supistelin, ilman kipulääkettä tämän viimeisenkin kerran. Halusin tuntea kaiken. Vähän ennen kahdeksaa soitin kätilöä paikalle, halusin että kalvot puhkaistaan synnytyksen nopeuttamiseksi. Seitsemän yön valvominen supistusten kourissa alkoi olla loppusuoralla. Huoneessa käytiin ilmoittamassa että kiire toisaalla, tulemme kohta. Tunnin päästä painoin tuskaisena uudelleen kelloa ja kätilö saapui anteeksi pyydellen. Kalvot puhkaistiin ja vihreä tahmainen vesi valui ulos, säikähdimme kaikki. Kätilö keräsi kiireesti vauvan syntymän jälkeen tarvittavia instrumenttejä, minä halusin ponnistaa. Tyttö, pieni vihreä menninkäinen syntyi 8.57, mitään ei kuulunut ennenkuin hengitystiet tyhjennettiin vauvanpihkaisesta lapsivedestä.

Mutta luojalle kiitos kaikki oli hyvin, ei olisi tarvittu enää kovin montaa supistusta ja vauva olisi todenteolla vetänyt tuota ainetta henkeensä.

Tämä kappale julkaistiin tullessani raskaaksi, se kulki matkan kanssani voimaa antaen. Synnytyksen jälkeen kotiinpalatessa annoin itkun  tulla, enkä edelleenkään pysty ilman kyyneleitä tätä kuuntelemaan.

Yksi pieni elämä
Suuri valo sisällä
Katson hiljaa nukkuvaa
Katson lohdunkantajaa
Pidän aina lähellä
Kuljen matkan vierellä
Sillä saattajani on vastasyntynyt”

Nyt katson kuinka tuo reipas, sosiaalinen ja uhmakas 4-v haluaa isona Kaisan paikalle Mäkäräiseksi.

Harjoittelee ampumahiihdon asentoja ja rakastaa elämää ja meitä ehdoitta.

Äsken soitin esikoistyttärelle toivottaakseni ihanaa naistenpäivää, hän oli lähdössä avopuolisonsa kanssa ulos syömään.

Minä sain tänään mieheltä suklaata, eilen jo sylillisen tulppaaneja ja orgasmin.

Kaikki on paremmin kuin hyvin.

Tällä kirjoituksella ja kaikella rakkaudella haluan toivottaa Ihanaa Naistenpäivää kaikille maailman tyttölapsille jotka ovat saaneet alkunsa ivf- hoidoilla ❤