Ylisuorittaja

20190219_060205_0.jpg

Minä olen ylisuorittaja, kotona ja työelämässä. Parisuhteessa ja äitiydessä. Entinen yrittäjä, joka tekee niin kauan kuin jaksaa, ja vaikken jaksaisikaan, yritän silti. Menneisyyden taakkana on 18v sitä lajia ja saman mittainen avioliitto jossa oli selkeät roolit, minä hoidin kodin ja lapset, mies työ ja raha-asiat. Siirryin nykyiseen työhöni seitsemän vuotta sitten saadessani liiketoiminnan myytyä enkä päivääkään ole katunut, kumpaakaan lopettamispäätöstä.

Nykyinen avioliittoni on kestänyt viisi vuotta ja olen tänä aikana ottanut suhteessamme roolin, jossa pidän kaikkia mahdollisia lankoja käsissäni, asioista joilla ei olisi minulle edes mitään merkitystä. Lulltavasti sen takia että koin edellisessä elämässäni ”vain toisen meistä” tekemät ratkaisut huonoiksi. Tällä toiminnallani olen saanut aikaiseksi tilanteen, jossa oma stressini kaikenlaisten asioiden hoitamisesta on lisääntynyt ja puolisoni on kokenut omien mielipiteidensä olevan ”ihan sama” koska minä olen lopullisen päätöksen mielessäni jo tehnyt.

Lapsuuden roolimallit

Moni asia miten toimimme aikuisena ja parisuhteessa, saa alkunsa lapsuudenkodista. Minä olen yksinhuoltajaäidin kasvattama, mies isän. Olen jäänyt vaille perheenpään mallia ja kehittänyt mielikuvan jonka mukaan jaottelen roolit ja odotukset. Naisten ja miesten työt. Kaiken muun olettamani lisäksi olen toivonut aviomieheltä kannustusta omaan tekemiseeni ja kehuja joita lapsuudessani sain hoitamalla kodin asioita, äitini tehdessä vuorotyötä. Isän kanssa kasvanut mies ei ymmärrä, koska hänen lapsuudenkodissaan kaikki hommat on hoitanut mies yksin, koska oli pakko, kiitoksia kyselemättä, apua pyytämättä. Naista ei tarvittu mihinkään, äidinroolia ei arvostettu tai sitä ei ainakaan sanottu ääneen. Minun kodissani äiti pyysi apua ystäviltä kun ei selviytynyt yksin. Tai tarvitessaan miestä renkaanvaihtoon, remonttiin.. ja sen avun myös sai naapurinmieheltä tai omalta isältään. Silti se miehen ja isän roolimalli on jäänyt minulle hämärän peittoon, ja olenkin hakenut miehestä turvaa ja isänrakkautta itselleni, ollut salaa mustasukkainen lapsilleni heidän saamistaan kehuista, sylistä ja kannustuksesta. Mutta ollut kaikkien neljän puolesta onnellinen siitä että isä(t) on heidän elämässään ja ymmärtänyt vasta nyt aikuisena, etten voi sitä samaa enää saada enkä parisuhteessa toiselta vaatia.

Työminä

Olen noroviruksen takia sairaslomalla, kaikesta siivoamisesta huolimatta sen sain, tai ehkä syynä oli se pikainen pusu miehen kanssa jonka viimeisestä yrjöstä ei ollut kulunut kuin 46h, raja tuon viruksen leviämiseen on muutaman enemmän. Tiesittekö muuten että esim. oksennustahra vessan matossa säilyy viruksen kantajana jopa 12pv, eli kaiken pyykkäämisen ja desifioinnin lisäksi olisi pestävä myös kaikki mahdolliset infektoituneet tekstiilit sekä seinä ja lattiapinnat. Lisäksi vieraista tulisi kieltäytyä..miehen veli pyörähti pikaisesti perjantaina vaikka tiesi että täällä sairastetaan, ja sai sen myös, ilman lähikontaktia kehenkään meistä.

Sunnuntai-iltana annoin itselleni luvan oksentaa vasta sen jälkeen kun olin huolehtinut itselleni sijaisen töihin ja miettinyt miten kertoisin työkaverille hänen iltaansa pilaamatta etten pysty tulemaan. Meillä on menossa kahden viikon mittainen rutistus, jossa vaaditaan meidän kahden ihmisen tehotiimiltä joustavuutta työaikoihin, paineensietokykyä sekä jaksamista pitkiin päiviin ja kiireeseen. Sijaisten saaminen on hankalaa ja olin muutenkin jo joutunut pyytämään toista tekemään minua enemmän pitkiä päiviä, harmitti. Yrittäjänä työskennellessäni menin töihin buranan voimin ja puolikuntoisena, kun lapset sairastivat äitini hoiti heitä. Annoin itsestäni työlle kaiken ja toin sen kotiin, kirjanpidon, laskutukset, seuraavan päivän suunnittelun. Se jäi päälle.. kun meidän työaikamme ei ole riittänyt kaiken tarvittavan hoitamiseen, olen tehnyt sen kotona. Väärin. Kun on liikaa tekemistä kahdelle, olen tehnyt kolmen ihmisen työt, mahdollistaen työnanatajan näkökulmasta asioiden jatkumisen samanlaisena. Saadessani sanottua ääneen etten jaksa tällä hetkellä enempää, tajusin tämän kaiken ja sen ettei minun kuulu tehdä kaikkea ”firmaan päin” saadakseni kiitoksen hyvin tehdystä työstä, vaan on oltava oikeus kieltäytyä jos ei jaksa, eikä töitä tarvitse viedä kotiin tai siitä stressaantua niin ettei saa nukutuksi.

Työni on kaikessa monimuotoisuudessaan palkitsevaa ja pidän siitä, osaan sen hyvin. Se kieltäyminen tai poisjääminen on kuitenkin tällä luonteella haasteellista, mutta tämä unettomuus ja väsymys on saanut minut hyvinkin tietoiseksi omista rajoistani. Ei, ei ole kirosana.

Viimeksi kaksi vuotta sitten kun tämä virus meillä viimeksi vieraili, olin silloinkin perheemme viimeinen joka sen sai. Menin kuitenkin töihin pariksi tunniksi vaikka mahaani oli sattunut koko yön, kertoakseni että on jäätävä sairaslomalle. Ajelin kotiin 45km työmatkan ikkunat auki ja oksennuspussi sylissäni..onneksi en tartuttanut ketään.

Järki ja tunne

Palatakseni vielä näihin oman parisuhteeni rooleihin, haluan jakaa kirjoituksen jossa näitä termejä käsitellään.

http://www.menaiset.fi/artikkeli/suhteet/ihmissuhteet/oletko-parisuhteesi-vastuunkantaja-ja-ylisuorittaja-roolin

Haluaisin tietää olenko ainoa joka on toiminut näin tai oletteko päässeet näistä järki ja tunne rooleista eroon? Olisi mukava kuulla kommenteissa oma tarinasi?

Tässä minun päätelmäni asioiden muuttamiseksi : aion tietoisesti pyrkiä muuttamaan asenteeni ja tapani toimia siten että jätän kodin asiat, joilla ei minulle niinkään merkitystä miehen päätettäviksi, jätän mielipiteeni sanomatta jos koen asian olevan toiselle tärkeä, sekä kuuntelen tarkemmin pyrkien ymmärtämään hänen kantansa, peilaamatta sitä ensin omaan mielipiteeseeni. Haluan myös oppia sanomaan sen ”ihan sama”.

Perheissä jossa on pieniä lapsia, se kuuntelu ja keskustelu ei ole aina helppoa. Meillä ainakin 4-v lopettaa leikkinsä sillä samalla sekunnilla kun äiti ja isi tätä yrittävät, keskeyttää meidät, vaatii huomiota. Juuri silloin kun pitäisi päiväsaikaan neuvotella tärkeistä asioista aikuisten kesken, koska sinne makuuhuoneeseen ei aina haluaisi viedä puolittaisia päätöksentekoja tai riitoja. Siellä kun pitäisi saada vain olla toisen kainalossa ja puhua mukavista asioista, tulevaisuudesta, ei keskenjääneistä.

Jos minun varpaani eivät pääse kuumalle hiekalle niin ne löytyvät äidin kutomista villasukista.  Onnekseni ”minun ystäväni on kuin villasukka” ja kuluttaa niitä minuakin enemmän, eikä myöskään osaa sanoa ei työasioille. Olet rakas M <3

Kommentit (2)
  1.  Niin on <3, kumpa me emme peilaisi omaamme siihen ”muiden” ja osaisimme ottaa sen onnen myös sieltä arjesta, ilman että siihen tarvitsee aina rekvisiittaa ja kuvaukselliset raamit.

    Olet kokenut suurta surua ja silti vaikutat niin sydämelliseltä ja empaattiselta, rohkealta naiselta joka seisoo sanojensa takana, tuskasta tai mielipiteistä huolimatta. Arvostan!

  2. Minäkin olen itse itseni suurin piiskaaja sekä vaatija. 

    Tätä puolta itsestäni olen työstänyt ja työstänyt. Ahkerasti luonnollisesti vastuuta unohtamatta. 

    Se vastaus mink tähän asti olen löytänyt, on lempeys. Vaikeaa ja vähän lällyä.

    Olen siitä onnekas, että olen mahdollisesti pääsemässä psykoterapiaan ja jo näin käy, tulen täysin rinnoin käyttämään tilausuudenhyväksenija purkamaan toimintapani sekä mieleni paloiksi. 

    Menneisyydestäni löytyy useita selittäviä tekijöitä. Äitin hylkäsi ja lastenkotiajan jälkeen sain kehni äitipuolen. Väärä miesvalinta…..Ero ja sen jälkeinen helvetti. Yksinhuoltajuus. Lapsen kuolema. Lapsen päihdehelevetti…

    Nyt uusi avioliitto ja ajatus siitä, että olen myös onnellinen ja elämä on ihme. 

    Silti…suoritan ja olen vastuussa. 

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *