Tehdään jotain kaunista

Sieluun asti tulviva auringon valo ulkona on saanut aikaan sen että väsymyksestä huolimatta hymyilyttää koko ajan. Elämä tuntuu valoisammalta kuin pitkään aikaan. On ihana olla vaan kotona tai tavata ystäviä, puhua kaupassa kassatädille, tai omalle äidille. On myös mahtavaa huomata lasten ja miehen suhtautuminen minuun koska voin paljon paremmin. En kiukuttele, enkä tee asioista vaikeita, en lue heidän sanomaansa rivien välistä, vaan olen läsnä hetkessä. Estrogeenitasot ovat nousseet samoin mielialani, normaalille tasolle ja saan vihdoin, tuntuu kuin monen vuoden jälkeen olla oma itseni. Se nainen johon mies rakastui, se äiti joka kuuntelee ja keskittyy vain heihin, vastaa lapselleen rauhallisesti, lempeästi. Tämä on saanut aikaan sen että riitani uhmaikäisen kanssa ovat puolittuneet ja murkkuikäinen leikkii pyytämättä pienemmän kanssa. Ilmoitti äsken jopa halustaan leipoa meille jotain hyvää ja lupasi lähteä kanssani kauppaan. Rakkaat<3

Haluaisitko kertoa sinun kauniin ajatuksesi tähän päivään?

Jos me olemmekin
Ne pilkkaamamme
Valokuvat haalistuneet
Ja sileiksi särmämme hioutuneet
Jos me olemmekin
Ne pelkäämämme
Vanhat ja änkyräiset puut
Ja juuttuneet juttuihinsa suut
Niin vielä saamme kurssin muuttumaan
Ja tuuleen purjeisiimme huutamaan
Ja viel me
Tehdään jotain kaunista
Tehdään jotain suurenmoista ja
Huolien luolista rannalle
Poteroistamme liikekannalle
Tehdään jotain kaunista

Kommentit (1)
  1. Tehdään Jotain Kaunista | Veikkaus Uutiset
    9.6.2020, 21:53

    […] Tehdään jotain kaunista – Mammaswingaa | Lily – Tehdään jotain kaunista Tehdään jotain suurenmoista ja Huolien luolista rannalle Poteroistamme liikekannalle Tehdään jotain kaunista. Avainsanat: aurinko, estrogeeni, Happoradio, onni, rakkaat, Tehdään jotain kaunista. Facebook; Kommentit (0) […]

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *