Ystävänpäivä jokapäivä

Olen yrittänyt rauhoittaa mieltäni uusilla harrastuksilla ja suksilla. Ostin ne tammikuussa tässä mielentilassa mietimättä sen kummemmin että oliko juuri silloin sitä varaa..minäsaldo huuti maksamaan joululahjaostokset loppuun ja salijäsenyyden..tämän tiedostettuani katkaisinkin helmikuuksi jäsenyyden säästääkseni.. ja hiihtääkseni. Olenkin hiihtänyt jo peräti kolme eri kertaa, mutta sukset kaikkine karvoineen ja liukastusvoiteineen maksoivat kyllä vähän enemmän.

Tuon edellisen postauksen väärinymmärtäneiden oikaisemiseksi haluan sanoa että tämän kaiken hormonihässäkän keskellä kulutustottumukseni ovat hieman hunningolla, enkä ole toiminut aina näin spontaanisti. Vaikkei toinen nimeni säästöpossu ollut ennen tätäkään, niin toivoisin lisänimen vielä saavani, ettei minua sotkettaisi siihen pieneen pinkkiin julkkikseen, joka meillä netflixissä pyörii. Aikomukseni on laittaa ”tämä” sinne vaihdevuosi oireiden pitkään listaan jatkoksi ja kysyä lääkäriltä, ei rahastosijoittajalta seuraavalla kerralla mikä avuksi.

Mä hiihdän

Aloitimme työkaverin kanssa loppiaisen jälkeen työt ”uuden vuoden puheella” ja suunnitelmalla johon kuuluisi enemmän liikuntaa, vähemmän karkkia, parempi elämä ja inkiväärishotteja. Ostettiin yhdessä ne sukset, minä olisin tarvinnut ne joka tapauksessa koska 4-v hiihdonopettelu ja hiihtämätön mies. Työkaveri suksii vaikka räntäsateessa, minä kompastun omiini joka päivä kun ne seisoo kodinhoitohuoneen nurkassa. Lunta riittää, mutta tällä väsymyksen määrällä on happihyppelyt ulkona tulleet suoritetuksi joko lumikolalla tai lasta pulkassa vetäen, ei sukset jalassa. Onneksi on talvea vielä jäljellä, hippokisat edessä ja hiihtoloma.

Shindo

Ystävä houkutteli mut tähän, ensimmäisellä kerralla olin karmeassa flunssassa ja unohdin nenäliinan. Pidä siinä sitten päätä jalkojen välissä ja pyyhi vuotavaa nenää salaa hihaan. Meinasin nukahtaa joka ikiseen venytykseen. Mutta se toimi, tunnin aikana pää tyhjeni ja hämärä huone sai minut hetkeksi rauhoittumaan ja toivottavasti myös sisäelimeni toimimaan paremmin. Näin ohjaaja ainakin lupasi. Ollaan tämän ystävän kanssa molemmat aika meneviä mammoja, suuresta jälkeläisten määrästä huolimatta, harrastettu aiemmin lähinnä lessmilssin tunteja sekä kahvakuulaa, kokeiltu parit painitreenitkin. Siinä me sitten istutiin sunnuntai-iltana tunnin jälkeen juomassa haudutettua teetä ja syömässä raakakakkua ja mietin, ettei me kumpikaan ois uskottu viisivuotta sitten että mennään shindoon jotta rauhoitutaan. Tai sitä että molemmilla on vielä yhdet..pienet lapset ja oma-aika, jälleen kerran olematon.

Parijooga

Tunnin piti olla ystävänpäivänä ja siellä olisi saanut kosketella ”toosiamme” ja venyä..hengittää. Tai tällä kirjoitusvirheellisellä viestillä ystävän sinne houkuttelin, hymiöllä varustettuna tosin. Torstaiaamuna laitoin viestin peruakseni treffit, ihan vain varmuuden vuoksi. Miestäkin olin kysynyt mukaan, muttei innostunut. Se on hengitellyt mun kanssa kerran samaan tahtiin, neljä vuotta sitten kun synnytin ja venyy kuulemma äärirajoilleen uusia seksiasentoja kokeiltaessa. Hyväksyin perusteet ja luovutin.

Meillä kierrätetään siis tällä hetkellä kaiken muun lisäksi norovirusta, siksi joogailu jäi osaltani suorittamatta ja samasta syystä istuin kirjoittamassa tätä loppuun keskellä yötä. Nuorimmainen aloitti ensin kolmella päivällä, nyt mies ja omaan napaanikin sattui. Saattoihan se olla pelkkää myötätuntoakin, koska en saanut nukuttua kun toinen puhui pöntölle vartin välein. Minä olen pessyt, desinfioinut ja taas pessyt kaikkea viikon, syönyt maitohappobakteereja, vaihtanut lakanoita, välttääkseni tartunnan. Saatan siis säästyä tai ainakin kädet ristissä toivon niin.

Ystävänpäivä joka päivä

Minä olen se ystävä, joka on aina menossa jonnekkin, kysymässä kavereita mukaan. Mutta osaan myös kuunnella, lohduttaa ja halata. Olla tuki ja turva kun toinen sitä tarvitsee, neuvoa jos sitä kysytään. Mutta se oma olo on helpompi käsitellä itse, apua pyytämättä ja siihen haluaisin oppia. Lisäys seuraavaan viisivuotissuunnitelmaan siis. Sen verran olen jo joutunut taipumaan, että töissä olen pari kertaa kieltäytynyt ylitöistä ja sanonut suoraan etten jaksa enempää tällä unimäärällä. Sekin on ylisuorittajaluonteella hankalaa, mutta tuntuu uskomattoman hyvältä sanottuna ääneen.

Nuo kuvan kädestäkiinnipitämis- lapaset sain lahjaksi monta vuotta sitten. Nostan ne joka syksy näkyville kun kylmenee, ja joka kerran kun katson niitä tunnen kiitollisuutta ihmisistä lähelläni sekä niistä joita en päivittäin tapaa, mutta joiden sydämessä on paikkani.

Sain uusia ystäviä keskusteluryhmässä, jossa on minua nuorempiakin hormonihäiriöisiä naisia, keski-iän ollessa kymmenen vuotta enemmän. Tietoisuus siitä etten ole ainoa joka juo aamukolmelta teetä ja miettii miten jaksaa työpäivän, lohduttaa. Ryhmästä löytyy myös  niitä joille on tarjottu työterveydestä mieliala- ja unilääkkeitä, ei estrogeeniä, kun ovat ”oman oirelistansa” lääkärille esittäneet. Asia on meille kaikille yhteinen. Puhuminen vieraiden ihmisten kanssa on yllättävän helppoa, kiitos siitä, vertaistuki on todella tärkeää.

With love pipsa !

ps. Vietin toissapäivänä työpäivän housut väärinpäin, huomasin lepattavat sivutaskut vasta työtakkia riisuessa. Voisikohan tämänkin laittaa oireluetteloon? Luulisin että auttaa myös se, että laittaa itse pyykit kuivumaan. Tällä kertaa oli mies ollut vuorossa ja hänhän ripustelee pyykit samassa asennossa kuivumaan kuin ne käteen sattuvat. Nykäisin narulta pimeässä työhousut jalkaan ja tässä oli tulos :D