Pitääkö kumppanin olla match myös ulkoisesti?

Luen ihanan Iidan blogia Iidan matkassa, sillä hän kirjoittaa hyvin ja kiinnostavista aiheista. Iida tarttuu myös rohkeasti aiheisiin, joista on hankalaakin puhua. Luen blogia myös siksi, että Iida kirjoittaa aiheesta, joka on itselleni kaukainen. Nimittäin sinkkuus ja deittailu. Tuntuu hauskalta päästä mukaan kurkistamaan, mitä deittailu tänä päivänä on. Iidan kirjoitus ”Minun kannattaisi laihduttaa, jos haluaisin parisuhteen”, herätti minussa paljon ajatuksia, ja niimpä päätin tarttua aiheeseen itsekin. Minua hämmentää Iidan saamat viestit, ja ajatus siitä, että pitäisi olla tietyn kokoinen sopiakseen jonkun puolisoksi. Tai, että paino määrittäisi sen, että saisiko edes mahdollisuuden tutustua toiseen. Pitääkö kumppanin olla match myös ulkoisesti? Hakevatko ihmiset vierelleen ensisijaisesti henkilöä, joka on samaa ”painoluokkaa”, vai koskeeko vaatimus vain naisia?

Aihe ei ole itselleni siinä mielessä ajankohtainen, etten ole etsimässä uutta kumppania. Kun tapasin mieheni lähes 19 vuotta (!!!) sitten, olin 19-vuotias ja normaalipainoinen. En usko, että olin erityisen kaunis, mutta ihan kivannäköinen nuori nainen. Tapasin mieheni baarissa, ja se oli menoa samantien. Siihen aikaan ei ollut tindereitä tai muita deittiäppejä. Ja voisi oikeastaan sanoa, että löysin puolisoni ennen kuin edes koskaan kunnolla aloin deittailemaan. Deittipeli on minulle vieras.  Voi olla, että olen vain vanha, mutta 19 vuotta sitten parinmuodostus oli toisenlaista. Ihmiset tapasivat, missä tapasivat, ja sitten joko oltiin yhdessä, tai ei. Varsinainen deittikulttuuri nukyisessä muodossaan ,eli monien ihmisten samanaikainen deittailu syntyi myöhemmin.

Iidan kirjoitus sai minut miettimään, että mitä, jos tapaisin mieheni nyt. Kiinnostaisiko lähes nelikymppinen ylipainoinen nainen miestäni samalla tavalla kuin 19-vuotias monta kiloa hoikempi siloposkinen nuori nainen? Katsoisko hän minua edes toista kertaa? Näytän tosiaan aika paljon erilaiselta kuin 19 vuotta sitten. Silloin minulla olisi varmasti ollut vientiä deittimarkkinoilla, mutta nykyään todennäköisesti ei niinkään. Olen monessa suhteessa onnellisessa asemassa, sillä puolisoni tuntuu edelleen pitävän minua viehättävänä. Ja toki suhteessamme painavat (pun intended) niin monet muut asiat ulkoisten asioiden edellä. Hän ei ole kertaakaan yhdessäoloaikanamme maininnut painoani tai kommentoinut ulkonäköäni negatiivisesti. En myöskäään ole koskaan kuullut, lääkäriä lukuun ottamatta, että minun kannattaisi pudottaa painoa. Olen siis saanut elää hyvin rauhassa kilojeni kanssa.

”Usein kuulee ihmisten myös ihmettelevän ääneen, jos ylipainoinen seurustelee normaalipainoisen kanssa, ”miten se on saanut noin hyvännäköisen kumppanin?”. Mutta myös monen ylipainoisen ajattelevan, ettei normaalipainoinen voisi kiinnostua hänestä tai miettivän, ettei kehtaisi seurustella normaalipainoisen kanssa. Oletetaan, ettei lihava ja normaalipainoinen voi kiinnostua toisistaan. Tai jos näin on, on lihava huijannut normaalipainoisen itselleen, saanut hänet jollain keinolla, joka ulkopuolisille on mysteeri.” Teksti on lainaus  Iidan tekstistä. Se laittoi miettimään, että katsovatko ihmiset minua ja puolisoani, ja miettivät, että ompa siinä epäsuhta pari. Toinen on pitkä ja hoikahko, ja toinen pieni ja pyöreä. Olimmeko sopivampi pari aikaisemmin, kun painomme olivat päinvastoin. Mieheni painoi enemmän kuin minä. Toki toisten mielipiteillä ei ole väliä, pääasia on, että kaksi ihmistä tykkää toisistaan. Silti tuntuu kurjalta, jos meitä katsottaisiin sillä silmällä, että mieheni saisi paremmankin.

Olenko se vain minä, vai kuulostaako nykyajan deittikulttuuri julmalta ja hyvin ulkonäkökeskeiseltä? Et saa edes mahdollisuutta tutustua tai ihastua ihmiseen, ellet ole sopivannäköinen tai painoinen. En kiistä, etteikö ulkonäöllä ja fyysisellä kemialla oli suuri rooli suhteen muodostamisessa. Ja toki esim. Tinder perustuu siihen, että siinä katsotaan mahdollisten deittikumppanien kuvia eli ulkonäköä. Silti tuntuu karulta, että minua arvotettaisiin ensisijaisesti ulkoisten seikkojen perusteella. En ymmärrä, miten ihmisen itsetunto kestää sellaista peliä!Kuvat: Hanna

Mitä ajatuksia tämä herättää sinussa? Oletko saanut kuulla vastaavia kommentteja kuin Iida? Että olisit parempi, kauniimpi ja löytäisit puolison, jos olisit laihempi, timmimpi tai muuten erinkokoinen?

Mukavaa uutta viikkoa!

Lue myös: How I met your father, part 1 ja How I met your father, part 2

Kommentit (11)
  1. Nykypäivänä on kuitenkin kaikki mahdollisuudet nauttia terveydestä ja veträstä ulkonäöstä vaikka kuinka vanhaksi, kun tietämys oikeasta ravinnosta, liikunnasta ja kauneudenhoidosta on kehittynyt merkittävästi. En ylenkatsoisi sen merkityksellisyyttä ja menemällä pinnallisuuskortin taakse oikeuttaisi itselleni rupsahtamista ja lihomista, mikä ennenkaikkea altistaa tosi monille sairauksille ja heikentää elämänlaatua. Eli en ole tästä kyllä samaa mieltä, itse mietin aina, että jee, haluan edelleen joka päivä olla miehelleni se kaunein ja haluttavin vaimo, myös ulkoisesti, se on kivaa! Näin 34 vuotiaana äitinä en ole myöskään mielestäni ainakaan yhtään hassumpi kuin olin 24 vuotiaana. Kaikkia ei ulkonäkö kiinnosta eikä tosiaan tarvitsekaan, mutta suosittelisin kuuntelemaan lääkärinkin ohjeita painonhallinnan suhteen sillä se vaikuttaa niin paljon hyvinvointiin, jaksamiseen, terveyteen ja ikääntymiseen! Tsemppiä!

  2. Olin 29 kun tapasin lasteni isän. Deittailu oli tuossa ikäryhmässä tuhat kertaa vaikeampaa kuin nyt. Kaikki olivat jotenkin niin tosimielellä liikenteessä ja etsivät vain ”sitä oikeaa” kenen kanssa perustaa perhe. Toisella kierroksella olikin helpompaa kymmenen vuotta myöhemmin. Olen myös 15kg painavampi. Vientiä on ihme kyllä nyt paljon enemmän kuin nuorempana. Ehkä olen itsevarmempi ja jotenkin löytänyt itseni. Aika monet 40+ miehet etsii kuitenkin ihan tavallista naista, eikä mitään timmissä kunnossa olevaa fitness pimua.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *