Olen aina ollut enemmän tai vähemmän kriittinen perinteitä kohtaan. Jos jollekin asialle ei ole selvää syytä, tai en itse näe sen merkitystä, olen haluton toteuttamaan jotakin tapaa tai rituaalia vain siksi, että niin on ennenkin tehty. Jouluaikaan kriittisyyteni nostaa päätään erityisesti joululahjahösstystä, jouluruokia ja joulukorttien lähettämistä kohtaan.

Viime vuosina olen valinnut elää vähemmän stressaavaa elämää. Olen oppinut kokemuksista tuntemaan asiat, joista sytyn, joista pidän ja joista vain väsyn ilman hyötymistä. Olen oppinut erottamaan, mitä itse haluan tehdä ja mitä vain suoritan, teen, koska niin yleisesti täytyy tehdä. Olen tehnyt töitä itseni kanssa pakkoasioista luopumiseksi, sillä ”pitäisi”-asiat, jos mitkä, kuormittavat. Pyrin vaalimaan hyvää oloa joka päivä.

Tähän eivät kuulu:

a) Perinteiset joululahjashoppailut kaikille kummin kaiman serkuillekin. Kun loppusyksystä alkavat paukut muutenkin olemaan vähissä, niin yhdistelmä kirkkaita valoja, kovaäänistä musiikkia, ihmistungosta, loppuunmyytyjä tavaroita ja pitkiä jonoja ei houkuta yhtään. En pidä ajatuksesta, että ostetaan hyvää mieltä loppuvuodesta pakolla ja stressaantuneena, se on mielestäni tekopyhää. Kannatan huomioimista koko vuoden aikana pyyteettömästi ja juuri niitä kohtaan, joita oikeasti arvostaa ja haluaa muistaa. En myöskään pidä turhasta tavaranhaalimisesta, kuten edellisessä postauksessa mainitsin.

Itse teen listan henkilöistä, joille haluan lahjan antaa, ja pohdin tarkkaan, mitä. Osallistun mielelläni yhteislahjoihin, sillä se on paitsi ajallisesti helpompaa myös suunnitelmallisempaa. Toki joku voi olla sitä mieltä, että rahan antaminen on myös tekopyhää, mutta jos tiedän siitä hyötyväni sekä itse että lahjan saaja, on se minusta moraalisestikin järkevää.

En sano, että kaikki lahjojen ostajat ovat tekopyhiä, mutta kannatan ostoperinteen pohtimista omalla kohdalla. Suuri toiveeni on opettaa tulevaisuudessa omat lapseni ei-materialististiksi. Että kaikkea ei tarvitse saada. Että vähemmän on enemmän. Että kannattaa miettiä tarpeita pidemmällä aikavälillä. Toki minulla on oma lehmä ojassa. En halua olla se vanhempi, joka seikkailee kaupasta toiseen kiireessä ja tuskanhiessä paketoi kasaa tavaroita joulupukin apulaisena ja sitten hermoilee rojumäärää siivouspäivänä.  

b) Perinteisten jouluruokien syöminen. En ole koskaan ollut jouluruokien ylin ystävä.  Olen kyllä kaikkiruokainen yleisesti ottaen ja arvostan ruokaa, mutta en näe syytä, miksi esimerkiksi laatikoita, kinkkua, rosollia yms. pitää syödä kerran vuodessa vuodesta toiseen.  Ymmärrän kyllä näiden ruokien historiallisen arvon ja merkityksen, mutta minulle juhlaruoat eivät edusta haaleat kasvikset mössölaatikoina tai punaiseksi värjääntyneinä kuution muodossa vaaleanpunaisella kermavaahdonnäköisellä, muttei makuisella, höysteellä, kuivahkoa harmaata lihaa saatikka vaaleaa kalaa, joka ei edes maistu miltään. En ole koskaan pitänyt joululimpusta, jo sen haju ällöttää. Pipareista, glögistä ja joulutortuista ehtii saamaan parilla kertaa tarpeekseen jo marraskuussa. Ja ne iänikuiset joulukonvehtit kerrosrasioissa, tarvitseeko edes sanoa? 

c) Jouluähky. Koko jouluruokien ahtamista ”kun kerrankin luvalla saa syödä aamusta yöhön” -periaatetta en ymmärrä. En ymmärrä sitä, että lautaselle pitää ahtaa seitsemää eri sorttia. En ymmärrä, koska arvostan eri asioita. En harrasta ähkyjä muutenkaan. Palaan tähän teemaan omassa postauksessa, sillä ähkyt kerran vuodessa eivät ole ongelmallisia, mutta jos ähkyily on ympärivuotista, saattaa taustalla olla muutakin pielessä.

d) En lähetä joulukortteja sarjatuotannolla. Kyseenalaistin tämän perinteen opiskeluaikoinani. Oikeastaan olen kokenut kortit myös syntymäpäiviä varten pakkopullaksi jo nuorempana. Vaikka kortteja on kiva saada, otan ja saan mieluummin yhteydenottoja vuoden aikana. Ne kortit päätyvät lopulta kuitenkin kierrätykseen ja käytän säästyneet pennoset mieluummin muuhun kuin laatikoiden täytteeksi. Jouluna saatan lähettää tekstiviestin tai julkaista yleisen postauksen sosiaalisessa mediassa kaikille yhteisesti. Ehkä tylsää tai modernia, minusta paljon käytännöllisempää.  Laitan tai teen kortin erityistapauksissa eli ehdoton no no kortti ei ole. En vain harrasta niitä noin yleisesti ottaen.

Sen sijaan minun jouluuni kuuluvat värit ja tunnelma:

a) Kynttilät ja jouluvalot. 

b) Rauhallinen ajanviettäminen minulle tärkeiden ihmisten kanssa. 

c) Itse valitut herkut, juomat ja ruoat. Arvostan ruoissa väriä, yksinkertaisia ja selkeitä makuja sekä yhteensopivia ruokalajeja. Itse tarjoilisin raikasta salaattia joulun väreissä, erilaisia kasviksia uunissa paahdettuina tai mausteisia kasvissoselaatikoita vaikkapa bataatista, porkkanasta tai punajuuresta, kalaa, lihaa tai kalkkunaa ja niihin sopivaa kastiketta, juomaksi punaviiniä. Jälkiruoaksi jäädykettä kokonaisuutta raikastamaan. Kahvin kera taatelikakkua tai muuta joulunmakuista leivonnaista. Naposteltavaksi englanninlakritsia ja suklaata kauniissa kääreessä. Iltapalaksi karjalanpiirakoita tai kinkkuvoileipiä. 

d) Näiden päälle vielä muutama ikiklassikkoanimaatio, pari joululaulua Vesa-Matti Loirilta, ulkoilu pakkasilmassa, sauna, hyvät yöunet ja se on siinä. 

Näistä olisi minun jouluni tehty.  

Mikä tekee sinun joulusi?

-Katja